Valoa varjoihin

Yleisten hautausmaiden ylläpitäminen on meillä osoitettu evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnille. Valtion intressissä oli lain voimalla taata, että hautaaminen tapahtuu hygieenisesti ja kaikille yhdenvertaisesti.

Kirkolle kyse on enemmästä kuin ruumiiden tai tuhkan maahan kätkemisestä. Hautaaminen vainajia kunnioittaen sekä Jumalaa rukoillen on uskonnon harjoittamista. Se on rakkauden osoittamista, evankeliumin julistamista ja ikuisen elämän odottamista. Hautaustoimilailla valtio osoittaa kirkolle hengellisen tehtävän.

Hyvin hoidetut hautausmaat ovat Suomen kaupunkien ja kirkonkylien kauneimpia puistoja kukkineen ja muistomerkkeineen. Ne viestivät kaikkien ihmisten arvoa.

Omaleimainen piirre meillä ovat lisäksi sankarihaudat, joista sodan aikana muodostui kunkin paikkakunnan asukkaiden henkisen kestokyvyn voimanlähde. Kaatuneet laskettiin kunniapaikalle lähelle kirkkoa. Sodan jälkeen sankarihaudoista monumentteineen tuli isänmaallisia kokonaistaideteoksia, jotka edelleen vahvistavat kotiseuturakkautta ja yhteisvastuuta.

Jouluyönä luetaan profetia: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes. 9:1)

Jouluna hautausmailla loistavat tuhannet kynttilät. Ne kertovat rakkaudesta ja muistamisesta. Pimeimpänä vuodenaikana ne tuikkivat toivoa, jonka Jumalan Pojan syntyminen tuo. Pieni Jeesus-lapsi on Jumalan valo ihmisten pimeyteen, uusi toivo heidän suruihinsa ja pelkoihinsa.

Hautausmaa ei ole vain kuoleman varjon maa. Se on myös valon puisto. Siellä ei ainoastaan murehdita menetettyä, vaan kiitetään kuluneesta ja toivotaan tulevaa.

Toivotan Sillan lukijoille rauhallista joulua sekä siunauksellista uutta vuotta 2021.

Matti Repo, Tampereen piispa