Pääkirjoitus

4.3.2020 9.02

Kierto on kirkon ydintä

Kirsi Airikka

Kristikunnassa eletään parhaillaan paastonaikaa. Pääsiäiseen valmistautuessa ihminen voi yksinkertaistaa elämäänsä ja hidastaa vauhtia. Samalla annetaan tilaa hengellisyydelle.

Kirkon Ekopaasto-hankkeessa innostetaan suomalaisia liittymään paastoon tavalla, joka auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta. Voimme esimerkiksi huolehtia siitä, että taloudessamme syntyy mahdollisimman vähän hävikkiruokaa.

Asia ei ole vähäinen, sillä Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa kotitalouksien ruokahävikki on noin 140–160 miljoonaa kiloa vuodessa eli noin 20–25 kiloa henkilöä kohden. Koko ruokaketjussa hävikkiä syntyy nelinkertainen määrä.   

Tampereen seurakunnissa on pureuduttu hävikkiruuan vähentämiseen tosissaan. Toimijoina ovat Ruokapankki ja paikallisseurakunnat, jotka ovat mukana Euroopan sosiaalirahaston Kierto-hankkeessa.

Viime elokuussa alkanut hanke on jo hyvässä vauhdissa. Tampereen seurakunnissa on nykyisin tarjolla edullinen tai maksuton yhteisöruokailu viikon jokaisena päivänä. Ruokailupaikkoja on yhteensä lähes parikymmentä eri puolilla kaupunkia. 

Ateriat toteutetaan seurakuntien keittiöiden ja Kierto-työntekijöiden yhteistyönä. Toiminnan mahdollistavat ja kiitoksen ansaitsevat ne kaupat ja yritykset, jotka lahjoittavat hävikkiruuan Ruokapankille.

Kierto on kaiken kaikkiaan suuri ilonaihe – ja paljon enemmän kuin hävikkiruuan vähentämistä. On hienoa, että Tampereen kaupunki, seurakunnat ja monet muut toimijat ovat yhdistäneet voimansa hankkeessa, jossa kiertotalouden edistäminen ehkäisee ilmastonmuutosta.

Tärkeitä asioita toiminnassa ovat ihmisten osallisuuden ja työllisyyden lisääminen. Kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret ja pitkään työttömänä olleet, joille tarjotaan oppimis- ja työmahdollisuuksia monissa kiertotalouden tehtävissä.

Iloita voi myös siitä, että lähikirkkojen yhteisöruokailut antavat ihmisille mahdollisuuden kokoontua yhteen ja tutustua uusiin ihmisiin. Samalla kirkon muukin toiminta ja tuki tulevat tutuiksi.

Yhteisöllisyyden lisääminen on tärkeää, sillä joka neljäs suomalainen jättää aterioita väliin yksinäisyyden vuoksi. Yksin aterioidessa tulee usein syötyä myös yksipuolisemmin ja epäterveellisemmin kuin seurassa. Ikäihmisten vajaaravitsemus on yleisintä juuri yksin asuvien keskuudessa. Tulokset käyvät ilmi Gerontologinen ravitsemus -yhdistyksen teettämästä tutkimuksesta.

Kierto totisesti on kirkon työn ytimessä ja ajan hermolla. Lähimmäisistä huolehtimisen ohella ehkäistään ilmastonmuutosta ja tehdään yhteistyötä kotikaupunkimme parhaaksi. Toivoa siis sopii, että Kierto jää pysyväksi osaksi Tampereen seurakuntien toimintaa kaksivuotisen hankerahoituksen päätyttyä.

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Airikka Kirsi
Kirsi Airikka, päätoimittaja Silta-lehti kirsi.airikka@evl.fi p. 050 381 0970