Pääkirjoitus

2.5.2018 12.00

Kirkko kulkee koulupolkua ympäri vuoden

Kirsi Airikka

Toukokuu kääntää ihmisten katseet kohti kouluja ja oppilaitoksia. Suven kynnyksellä koululaisille jaetaan todistukset ja he pääsevät nauttimaan kesälomasta. Monissa kodeissa juhlitaan lukiosta ja ammattioppilaitoksista valmistuneita, ja samalla jännitetään nuorten pääsyä jatko-opiskelupaikkoihin.  

Suvivirsi kaikuu koulujen kevätjuhlissa ja kirkkojen päättäjäisjumalanpalveluksissa lukuvuoden päätteeksi ympäri maata. Sen säkein iloitaan keväästä sekä siunataan lapsia ja nuoria kohti tulevaisuutta.

Juhlahumussa on kuitenkin lohdullista muistaa, että kirkko kulkee lasten ja nuorten sekä oppilaitosten työntekijöiden rinnalla koulupolkua ympäri vuoden. Kirkko haluaa olla läsnä jäsentensä elämässä sekä arjessa että juhlassa.

Pienimpiä oppilaita ja heidän koulujensa työntekijöitä tukee joukko seurakuntien koulukummeja, jotka vierailevat perusopetuksessa säännöllisesti.

Ammatillisissa oppilaitoksissa ja korkeakouluissa työskentelee kaikkiaan kuusi Tampereen seurakuntien työtekijää: viisi pappia ja yksi diakoni.

Oppilaitosyhteistyön lähtökohtana on tukea ihmisen kasvua. Tehtävänä on ylläpitää ja edistää opiskelu- ja työhyvinvointia, elämäntaitojen kehittymistä sekä yhteisöllisyyden toteutumista oppilaitosympäristössä.

Kirkon työntekijät toimivat aina yhteistyössä oppilaitosten hallinnon, terveydenhuollon, hyvinvointi- ja kriisiryhmien sekä oppilaskuntien kanssa.

Opiskeluaika voi olla monella tavalla vaativa ja haastava jakso nuorten ja nuorten aikuisten elämässä. On pärjättävä opinnoissa sekä mietittävä toimeentuloa ja tulevaisuutta. Moni kaipaa näissä tilanteissa tukea, rinnalla kulkijaa ja keskustelukumppania.

Kirkon työntekijän tavoittaa helposti päivystysaikoina sekä sähköpostitse ja puhelimitse. Hihastakin voi nykäistä, ja sopia tapaamisesta. 

Moni opiskelija solmii uusia ihmissuhteita tai on jo perustamassa perhettä. Jos suunnitelmissa on kirkollinen vihkiminen tai lapsen kaste, oppilaitospastori palvelee mielellään kirkollisissa toimituksissa.

Nuoruus on myös jakso, jolloin erityisesti pohditaan, kuka minä olen, mikä on elämän tarkoitus ja mikä on minun paikkani tässä maailmassa. Näissä tilanteissa kirkon työntekijä voi olla hengellinen matkakumppani. Oppilaitosten hiljaiset huoneet ja kappelit antavat mahdollisuuden pohdintaan ja hiljentymiseen kesken kiireisen päivän.

Tampereen seurakunnat on vahvasti läsnä myös nuorten Taitaja-tapahtumassa, joka järjestetään toukokuussa Tampereella. Taitaja on ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma, johon osallistuu reilut 50 000 kävijää. On hienoa, että kirkko on siellä, missä nuoretkin ovat.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Airikka Kirsi
Kirsi Airikka, päätoimittaja Silta-lehti kirsi.airikka@evl.fi p. 050 381 0970