Pääkirjoitus
2.11.2016 9.44
Näkökulmia surutyöhön
Läheisen menettäminen tai muu suuri suru on kokonaisvaltainen kokemus: se jättää väistämättä jälkensä ihmisiin. Näin toteaa uskontotieteilijä Mari Pulkkinen, joka on tarkastellut väitöstutkimuksessaan suomalaisten kokemuksia läheistensä menettämisestä.
Pulkkisen mukaan surua kannattaa vaalia, sillä murhe on ihmiselämässä erityisen merkityksellistä. Tulevan lisäksi suru antaa merkityksen myös menneelle.
Tunteiden ilmaiseminen on monille vaikeaa. Itkeminen julkisesti aiheuttaa jopa häpeää.
Seurakunnilla on pitkät perinteet surukeskusteluiden ja -ryhmien järjestämisestä. Monille puhuminen on kuitenkin vaikeaa. Se panee pohtimaan, millä muulla tavalla ihminen voisi käsitellä surua ja ilmaista tunteitaan.
Tutkijan mielestä surutyö-termi ei riitä kuvaamaan kokemuksen kokonaisuutta. Hän on varmasti oikeassa. Siitä huolimatta uskon, että suruun liittyvien tunteiden aktiivinen työstäminen on ihmiselle tarpeen, jopa välttämätöntä.
Tunteiden ilmaiseminen on monille vaikeaa. Itkeminen julkisesti aiheuttaa jopa häpeää.
Joidenkin lääkäreiden kokemus on, että jotkut haluavat turruttaa surun. Silloin tällöin vastaanotoille tulee ihmisiä, jotka pyytävät rauhoittavia lääkkeitä selviytyäkseen läheisen hautajaisista itkemättä. Myöhemmin sumuiset muistikuvat tärkeästä tilanteesta voivat kuitenkin kaduttaa.
Seurakunnilla on pitkät perinteet surukeskusteluiden ja -ryhmien järjestämisestä. Monille puhuminen on kuitenkin vaikeaa. Se panee pohtimaan, millä muulla tavalla ihminen voisi käsitellä surua ja ilmaista tunteitaan.
Tampereen seurakunnissa on jo tehty mielenkiintoisia avauksia toiminnallisten sururyhmien järjestämisessä. Esimerkiksi viime syksynä järjestettiin Minun suruni -surunkäsittelyryhmä yksinkertaisin luovin ja kehollisin menetelmin.
Ensi keväänä alkaa nuorille tarkoitettu surusarjakuvapaja, jossa piirtämisen ja tarinankerronnan menetelmin tarjotaan erilainen tapa purkaa kokemuksia. Tunteet tehdään näkyviksi, ja suru saa muodon töissä.
Uusia näkökulmia kannattaa tuoda rohkeasti seurakuntienkin työhön. Surua voisi käsitellä vaikkapa kirjoittamalla sekä musiikin ja kuvataiteen keinoin. Yhtä hyvin menetyksen tuskaa voisi purkaa kehollisesti esimerkiksi tanssimalla ja näyttelemällä.
Tässä lehdessä suntion työstään kertova näyttelijä Marja Packalén on huomannut, että suomalaiset usein yrittävät hillitä itkua hautajaisissa. Muualla maailmassa surua ilmaistaan avoimemmin. Hän kertoi nähneensä dokumentin, jossa afrikkalainen heimo järjesti kaksi viikkoa jatkuneen surujuhlan, jossa huudettiin, itkettiin ja tanssittiin.
Perinteinen suomalainen – joskin hillitty – tapa muistella edesmenneitä rakkaita on kaunis. Tänäkin pyhäinpäivänä suuri joukko suomalaisia sytyttää kynttilän läheisensä haudalle. Kappeleissa voi hiljentyä muistelemiseen musiikin avulla.
Jokainen valitkoon oman tapansa tehdä surutyötä. Tärkeintä on, että tunteita ilmaistaan avoimesti. Kaipaus ja suru eivät saisi patoutua kenenkään ihmisen sisälle.
Ensi keväänä alkaa nuorille tarkoitettu surusarjakuvapaja, jossa piirtämisen ja tarinankerronnan menetelmin tarjotaan erilainen tapa purkaa kokemuksia. Tunteet tehdään näkyviksi, ja suru saa muodon töissä.
Paja on uusi lähestymistapa, ei ainoastaan Tampereella vaan mahdollisesti koko Suomessa. Työskentelystä vastaa sarjakuvataiteilija Markus Korento sekä joukko innovatiivisia seurakuntien työntekijöitä.
Uusia näkökulmia kannattaa tuoda rohkeasti seurakuntienkin työhön. Surua voisi käsitellä vaikkapa kirjoittamalla sekä musiikin ja kuvataiteen keinoin. Yhtä hyvin menetyksen tuskaa voisi purkaa kehollisesti esimerkiksi tanssimalla ja näyttelemällä.
Tässä lehdessä suntion työstään kertova näyttelijä Marja Packalén on huomannut, että suomalaiset usein yrittävät hillitä itkua hautajaisissa. Muualla maailmassa surua ilmaistaan avoimemmin. Hän kertoi nähneensä dokumentin, jossa afrikkalainen heimo järjesti kaksi viikkoa jatkuneen surujuhlan, jossa huudettiin, itkettiin ja tanssittiin.
Perinteinen suomalainen – joskin hillitty – tapa muistella edesmenneitä rakkaita on kaunis. Tänäkin pyhäinpäivänä suuri joukko suomalaisia sytyttää kynttilän läheisensä haudalle. Kappeleissa voi hiljentyä muistelemiseen musiikin avulla.
Jokainen valitkoon oman tapansa tehdä surutyötä. Tärkeintä on, että tunteita ilmaistaan avoimesti. Kaipaus ja suru eivät saisi patoutua kenenkään ihmisen sisälle.
