Pääkirjoitus
Pääkirjoitus: Millainen on unelmiesi kirkko?
Myös valitsijayhdistyksistä on kantautunut viestiä, että ilmassa
on myönteistä ”pöhinää” ja ihmiset tekevät innostuneina vaalityötä.
Mielenkiinnosta kertonee sekin, että seurakuntavaaleihin saatiin mukaan
yhteensä kuusi valitsijayhdistystä, ja mukana on myös uusia ryhmiä.
Julkisuudessa on esitetty toiveita, että myös seurakuntavaaleissa
ehdokkaiden puoluetunnukset ja muut taustaryhmät tuotaisiin entistä selkeämmin näkyviin
vaalikampanjan aikana. Avoimuus olisi tosiaan perusteltua ja reilua äänestäjiä
kohtaan, vaaditaanhan nykyisin muiltakin maamme päättäjiltä sidosryhmien
selvittämistä. Uskon, että avoin linja myös lisäisi äänestysaktiivisuutta.
Viime kuukausien havainnot ja keskustelu osoittavat, että kirkko
on tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa ja tamperelaisten arkea.
Millainen nelivuotiskausi luottamushenkilöillä sitten on edessään?
Yhteisen seurakuntatyön johtajan Timo Takalan mukaan luottamushenkilöt pääsevät
päätöksillään ohjaamaan Tampereen seurakuntien uudistunutta toimintarakennetta
ja johtamisjärjestelmää.
"Päätöksenteko vaatii myös rohkeutta tehdä tuoreita arviointeja."
Sen keskeisiä tekijöitä ovat jäsenlähtöisyys, seurakuntalaisten ja
tamperelaisten odotusten kuuleminen sekä vuorovaikutus. Kirkon perustehtävät, evankeliumin
viestittäminen ja kärsivien auttaminen, eivät muutu. Sen sijaan seurakuntatyön
toimintatapoja on uudistettava.
”Haluamme erityisesti kuulla myös ihmisiä, jotka jostain syystä
kokevat kirkon itselleen etäiseksi. Heillä on usein paljon tärkeää sanottavaa”,
pohtii Takala.
Luottamushenkilöiden aloittaessa työnsä ensi vuoden alussa
Tampereen seurakunnat ryhtyy päivittämään strategiaansa. Se on käytännön
ratkaisujen pohjana päätettäessä toiminnasta ja taloudesta.
Takalan mukaan rajalliset voimavarat ja vaikeat valinnat vaativat
sydäntä ja toisella tavalla ajattelevien avointa kuulemista. Lopulta
päätöksenteko vaatii myös rohkeutta tehdä tuoreita arviointeja.
Takala kannustaa tamperelaisia äänestämään seurakuntavaaleissa. ”Vaaliuurnille
kannattaa lähteä, sillä parhaiten kirkkoa voi uudistaa tulemalla mukaan päätöksentekoon
ja myös muuhun kirkon elämään. Jokainen jäsen on äänen arvoinen.”
Ehdokkaita ja äänestäjiä rohkaisee tässä lehdessä myös ”vaalimummo”
Anni Pälä, jolla on 20 vuoden rautainen kokemus seurakuntapäättäjän työstä. Äänestä syksyn seurakuntavaaleissa ja tee kirkosta
toiveidesi näköinen!