Pääkirjoitus

3.3.2021 9.00

Pääsiäissanomaa sähköisesti

Kirsi Airikka

Yleisradio ja kirkon viestintä lisäsivät televisioituja jumalanpalveluksia viime vuoden keväällä koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen takia. Muun muassa Studiokirkko-lähetyksiä kuvattiin Tampereen Mediapoliksessa Tohlopissa.

Niissä on ilahduttavasti nähty myös paikallista väkeä, kun joukko Tampereen seurakuntien työntekijöitä otti hienosti vastuuta toteuttamisesta. Yksi suosituimmista Yleisradion television hartausohjelmista on ollut Tampereen Ikurissa kuvattu Kynttiläkirkko jääveistosten keskellä.

Kirkon viestinnän saama palaute kertoo siitä, että tv-jumalanpalvelukset ovat katsojille tärkeitä. Niiden suosio on ollut viime vuodet jatkuvassa kasvussa.

Hartausohjelmat ovat osa Ylen julkisen palvelun tehtävää. Niiden lopettamista ei ole edes harkittu, vaan ne jatkuvat entiseen malliin, kerrotaan Yleisradion tiedotteessa. 

Tänä vuonna vietetään sähköisten jumalanpalvelusten 95-vuotisjuhlavuotta, sillä ensimmäinen radiojumalanpalvelus lähetettiin vuonna 1926. Viikoittaiset radiojumalanpalvelukset ovat Ylen vanhin säännöllisesti lähetetty ohjelma.

Jumalanpalveluksia nähdään Yle TV1:ssä juhlapyhien lisäksi edelleen joka sunnuntai. Uusia jumalanpalveluksia lähetetään kaikkiaan 36, ja loput sunnuntait katetaan uusinnoilla. Ne pyritään sovittamaan mahdollisimman hyvin kirkkovuoden ajankohtiin.

Perinteisten seurakuntajumalanpalvelusten lisäksi televisiossa nähdään edelleen formaattijumalanpalveluksia, kuten Nojatuolikirkko, Reissukirkko, Riemulaulut ja Studiokirkko.

Korona-ajan myönteisiä asioita onkin, että viime keväästä alkaen monista on tullut sähköisen seurakunnan jäseniä. Hauskaa on valinnan vapaus: kotisohvalta nousematta voi samana sunnuntaiaamuna verkon suoratoiston ansiosta osallistua johonkin tamperelaiseen jumalanpalvelukseen ja käydä välillä kurkistamassa televisiosta vieraan paikkakunnan tv-kirkkoa.

Paikallisväriä nähdään valtakunnallisissa tv-jumalanpalveluksissa edelleen kevään aikana, kun pitkäperjantaina 2. huhtikuuta Studiokirkosta vastaa tuomiorovasti Olli Hallikainen tiimeineen. Helatorstaina 13. toukokuuta on vuorossa kelttimessu, jonka toimittaa joukko Tampereen seurakuntien työntekijöitä.    

Pääsiäisen aikaan sähköisen seurakunnan jäseniä kiinnostanevat myös ortodoksinen pääsiäisyön aamupalvelus ja liturgia Tampereelta sekä Ylivieskan uuden kirkon vihkiminen.

Pääsiäinen on kristikunnan suurin juhla. Onneksi tänäkin vuonna voi nauttia ehtoollista kiirastorstaina ja pääsiäispäivänä monissa Tampereen kirkoissa ja virittäytyä pääsiäisen sanomaan – ellei läsnä olemalla, niin ainakin sähköisten jumalanpalvelusten ansiosta. Ne eivät toki kaikille korvaa aitoa elämystä. Joillekin ne kelpaavat paremman puutteessa sekä takaavat kaikille turvallisen kirkkokokemuksen. Siunattua pääsiäisenaikaa!


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Airikka Kirsi
Kirsi Airikka, päätoimittaja Silta-lehti kirsi.airikka@evl.fi p. 050 381 0970