Pääkirjoitus

1.8.2018 10.35

Tukea ja selviytymistarinoita

Huumeiden käyttö lieveilmiöineen on ollut entistä näkyvämpää tänä kesänä Tampereen katukuvassa.  Näitä havaintoja vahvistaa Tampereen kaupungin tekemä selvitys, joka julkaistiin 18. kesäkuuta. Tutkimuksen mukaan huumeiden käyttö on viime vuosina lisääntynyt Tampereella, ja huumeiden käytöstä aiheutuvat ongelmat ovat kasvaneet.

Huolestuttavia uutisia on kuulunut muualtakin Suomesta. Yläasteikäisten, 13–16 -vuotiaiden poikien poikkeuksellisen raju huumeiden käyttö on tullut yllätyksenä Espoossa jopa lastensuojelun kokeneille työntekijöille. (HS 11.7.2018).

Huumeiden käyttäjien määrästä on vaikea saada tarkkoja tietoja. Asiantuntijoiden mukaan Tampereella on noin 1000–1500 narkomaania. Lukuun eivät sisälly kannabiksen käyttäjät.

Työryhmä suosittaa päihde- ja huumehoidon palveluiden parantamiseksi ja kehittämiseksi useita toimenpiteitä. Niiden tavoitteena on asiakkaiden kokonaisvaltainen ja oikea-aikainen hoito, sujuva jatkohoito-ohjaus ja byrokratian vähentäminen.

Erityistä huomiota työryhmä kiinnitti nuorten huumeidenkäytön aloittamisen ennaltaehkäisyyn sekä oppilaitosten keinoihin vähentää huumeista aiheutuneita ongelmia. Nuorille tulee olla helposti tavoitettavat matalan kynnyksen huumehoidon palvelut ja niiden tulee olla erillään suonensisäisesti huumeita käyttävien palveluista. 

Nuorille pitäisi tarjota lisää tukea sosiaalisissa tai opintoihin liittyvissä tilanteissa, arjen ja elämän taitojen oppimisessa sekä työllistymisessä. 

Huumeidenkäytön lisääntyminen on huomattu myös Tampereen seurakuntien diakoniatyössä. Toki kaikissa elämänhallinnan ongelmissa taustalla eivät ole päihteet vaan monenlaiset muut pulmien kasaumat.  

Seurakuntien apu huumeidenkäyttäjille on neuvontaa sekä tukea ja rohkaisua hakeutua avun piiriin.

Aineellinen apukin on usein tarpeen. Ruokapankki toimittaa hävikkiruokaa monille toimijoille, jotka tekevät työtä huumeidenkäyttäjien parissa Tampereella. Ruokaa jaetaan ja laitetaan yhdessä.

Diakoniatyöntekijät korostavatkin yhteistyön tärkeyttä muiden kaupungin toimijoiden kanssa. Kumppaneina ovat esimerkiksi matalan kynnyksen työtoiminnan Steppi-hanke sekä huumehoidon avopalveluita tarjoava Breikki.

Keskusteluapu, merkityksellisen tekemisen löytäminen ja ryhmät ovat toimivia seurakuntien auttamismuotoja huume- ja päihdeongelmaisille. Ne voivat pysäyttää, tuoda toivoa ja antaa voimavaroja kohti parempaa elämää. 

Seurakuntien ja järjestöjen nuoriso- ja oppilaitostyöllä on erityisen tärkeä rooli ennaltaehkäisevässä päihdetyössä nuorten parissa. Ne tarjoavat nuorille mielekästä tekemistä ja turvallisten aikuisten tukea arjessa.

Kun teemme tässä kaupungissa pitkäjänteisesti yhdessä työtä päihdeongelmista kärsivien lähimmäistemme auttamiseksi, taas uudet selviytymistarinat ovat mahdollisia. Voimia uuteen työkauteen! 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Airikka Kirsi
Kirsi Airikka, päätoimittaja Silta-lehti kirsi.airikka@evl.fi p. 050 381 0970