Pääkirjoitus
Välittäminen tuo joulun
Kun maailmanmenoa tarkastelee, vaikuttaa siltä, että ihmisten avuntarve on lisääntynyt viime vuosina Suomessa.
Esimerkiksi Tampereen seurakuntien
diakoniatyössä on huomattu, että taloudellinen ahdinko on monille
lapsiperheille ja yksineläjille arkipäivää. Avunpyyntöjen määrä kasvaa vuosi
vuodelta.
Myös
ihmisten yksinäisyys on lisääntynyt, ja se aiheuttaa monille sekä henkistä
pahoinvointia että aineellista huono-osaisuutta. Tulokset käyvät ilmi Terveyden
ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta tutkimuksesta.
Surullista
on, että hyvinvointivaltiossa on yhä enemmän huonosti voivia ihmisiä. Maamme
päättäjien tulisikin ottaa nämä tutkimustulokset ja ihmisten kokemukset hyvin vakavasti.
Kuten tämän lehden artikkelissakin todetaan, ihmisten auttamisesta on
keskusteltava yhteiskunnassa, kirkossa ja järjestöissä lähivuosina perinpohjaisesti.
Ihmiset
arvostavat seurakuntien tekemää auttamistyötä. Monille se on jopa tärkein syy
kuulua kirkkoon. Myös ensi vuonna työnsä aloittavien Tampereen seurakuntien
luottamushenkilöiden mielestä heikompien auttaminen on yksi seurakunnan
tärkeimmistä tehtävistä.
Tampereen
seurakunnat tarjoaa ympäri vuoden aineellista, henkistä ja hengellistä tukea kaupunkilaisille.
Esimerkiksi ruoka-apuun käytetään noin 120 000 euroa vuosittain. Kuukauden
aikana noin 1200 kaupunkilaista hakee elintarvikekassin seurakuntien RuokaNyssestä.
Näin
mittavan ruoka-avun antaminen on mahdollista, kun kirkollisveron maksajien lisäksi
työhön osallistuu iso joukko ahkeria vapaaehtoistyöntekijöitä sekä muutamia ruokaa
lahjoittavia yrityksiä. Lämmin kiitos näille yhteistyökumppaneille!
Joulun
yltäkylläisyyden ja perhekeskeisyyden keskellä yksinäisyyden ja vähävaraisuuden
kokemukset usein korostuvat. Siksi Tampereen seurakuntien diakoniatyö jakaa
joulun alla 800 ylimääräistä ruokakassia kaikista heikoimmassa asemassa
oleville lapsiperheille ja yksinasuville ihmisille. Iloa tuo Koiramäen joulu
-tapahtuma, jonka seurakunnat mahdollistaa monille lapsiperheille.
Seurakunnissa
järjestetään adventin aikaan paljon tapahtumia, jotka kokoavat ihmisiä
viettämään aikaa yhdessä. Erityisen hienoa on, että muutamat lähikirkot kutsuvat
yksineläviä, yksinäisiä ja tukea tarvitsevia seurakuntalaisia yhdessäolon
tuokioon myös jouluaattona.
Aattohartauden yhteydessä
kokoonnutaan yhteiselle joulupuurolle ainakin Aleksanterin kirkossa, Atalan
seurakuntakodissa ja Hervannan kirkossa. Ruotsalaisessa seurakunnassa tarjotaan
glögiä joulupäivänä joulukirkon jälkeen.
Lähikirkko tarjoaa
matalan kynnyksen kohtaamispaikan niillekin seurakuntaisille, jotka muuten ovat
etäällä seurakunnan toiminnasta. Lähimmäinen ja joulun lapsi voivat löytyä lähikirkosta.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi