Pääkirjoitus

2.12.2020 8.00

Yhteyttä ja valoa

Kirsi Airikka

Silta ja Suomen Lähetysseura antavat tänä vuonna joululahjan tamperelaisille. Kauneimmat Joululaulut -vihko jaetaan kaupunkilaisille tämän lehden välissä.

Kirkot ja muut seurakuntatilat ovat perinteisesti täyttyneet ihmisistä adventin aikana ja joulunpyhinä. Tampereella on vuosittain järjestetty runsaat 50 Kauneimmat Joululaulut -tilaisuutta, ja väkeä on runsaasti myös konserteissa ja hartaushetkissä.

Tänä vuonna kaikki on toisin koronan takia. Seurakunnissa on pohdittu ahkerasti – ja onneksi myös kekseliäästi, miten ihmisiä voidaan kutsua tilaisuuksiin ja järjestää niitä turvallisesti.

Siitä syntyi idea jakaa lauluvihko tamperelaisille Sillan välissä. Vihkon voi ottaa mukaan Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuteen sekä laulaa kotisohvalla verkkotapahtumaa seuraten tai muuten vain yhdessä läheisten kanssa.

Samalla on mahdollisuus tuoda toivoa ja antaa apua lähimmäisillemme tukemalla Lähetysseuran työtä maailmalla.

Kauneimmat Joululaulut ovat vakiinnuttaneet paikkansa joulunvietossa. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan kolme viidestä suomalaisesta osallistuu Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksiin.

Jokaisella on toki omat suosikkinsa laulujen joukossa, mutta äänestyksen perusteella rakkain laulu suomalaisille on Sakari Topeliuksen sanoittama Varpunen jouluaamuna. Seuraaviksi tulivat Pekka Simojoen Tulkoon joulu sekä Kassu Halosen ja Vexi Salmen Sydämeeni joulun teen.

Yhdessä laulaminen on aina vahvistanut ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tarvitsemme yhteyttä toisiimme jatkuvasti, mutta erityisesti poikkeusaikana. Tutkimusten mukaan korona on aiheuttanut ihmisille stressiä, mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä ja syrjäytymistäkin.

Sekä taiteilija Kyösti Mäkimattila että laulaja, Kauneimpien Joululaulujen suojelija Paula Koivuniemi puhuvat musiikin tärkeydestä. Muusikoiden ja laulajien työstä on tullut hoitavaa: musiikki tuo iloa, mutta myös lohduttaa surussa ja korjaa niitä säröjä, joita armoton poikkeusaika on aiheuttanut sieluihimme. 

Onneksi kulunut vuosi on tuonut elämäämme myös monia hyviä asioita. Lähimmäisistä välittäminen, huolenpito ja auttaminen ovat selvästi lisääntyneet. Niistä ovat osoituksena esimerkiksi Tampereen seurakuntien Ruokapankin saamat lukuisat lahjoitukset, joiden avulla voidaan auttaa vähävaraisia tamperelaisia.

Ihmisten välinen yhteys ja lähimmäisten ajatteleminen tuovat valoa ja toivoa kaamoksen ja korona-ajan pimeyteen. 

Valosta, rakkaudesta ja toivosta kirjoittaa joulutervehdyksessään myös Tampereen piispa Matti Repo tämän lehden Hengen leipää -palstalla. ”Pieni Jeesus-lapsi on Jumalan valo ihmisten pimeyteen, uusi toivo heidän suruihinsa ja pelkoihinsa”, kirjoittaa piispa.

Sillan toimitus toivottaa kaikille tamperelaisille turvallista ja rauhallista joulunaikaa sekä toivon pilkahduksia ja voimia uuteen vuoteen.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Airikka Kirsi
Kirsi Airikka, päätoimittaja Silta-lehti kirsi.airikka@evl.fi p. 050 381 0970