Lemmikki auttaa kosketusvajeeseen
Kosketus on ihmiselle olennaista, ja kun koskettamista ei nyt suositella, monia vaivaa kosketusvaje. Kosketuksen puuttuminen näkyy jo terveysriskeinä, mutta myös innostuksena hankkia lemmikkieläin.
Viime vuonna erityisesti koiria otettiin Suomessa selkeästi enemmän kuin kymmeneen vuoteen, sillä edellisvuoteen verrattuna rekisteröitiin yli 3000 koiraa enemmän. Lähes 49 000 koiraa sai uuden kodin.
Kennelliiton tiedotteessa todetaan, että koronapandemian myötä kasvu oli odotettavissa, kun ihmisillä on enemmän aikaa olla kotona koiran kanssa. Ilmiö näkyy Pirkanmaallakin.
– Kysyntää pennuista on ollut ihan eri lailla kuin ennen. Saan yhteydenottoja lähes viikoittain. Se on huikea ero entiseen. Ennen odoteltiin, että pennut syntyvät, ja nyt lähestytään koko ajan, kertoo Ylöjärvellä mäyräkoiria kasvattava Riikka Simola.
Vaikka lemmikki on monesta syystä ihana, ei sitä pidä ottaa hetken mielijohteesta.
– Toivon, että nyt harkitaan lemmikin hankkimista. Lemmikki voi elää 15 vuotta. Pitää miettiä, sopiiko se elämäntilanteeseen, oli sitten kissa tai koira kyseessä. Lisäksi on hyvä tutustua rotuun, ja kysyä kasvattajalta, voiko tulla käymään. Tämä on koronan takia vaikeaa, Simola sanoo.
Etätyötä tekevä voi olla pennun kanssa työaikanakin, mutta lemmikkiä kannattaa totuttaa olemaan yksin.
– Buumin ongelmana on, että kun normaaliarki alkaa ja palataan töihin kodin ulkopuolelle, on se koiralle valtava shokki: olenkin kahdeksan tuntia yksin. On koiria, jotka sen sietävät. Ei tarvitse vahtia ketään, mutta tulee myös eroahdistusoireisia. Kuinka herkästi koirasta luovutaan, kun aika ei enää riitä, Simola kysyy.
Työssään eläinklinikalla hän on niin ikään huomannut lemmikkieläinbuumin seurauksia. Puhutaan jo koronapentueista.
– Näen pentujen suuren kysynnän vuoksi tarkoituksella tehtyjä monirotukoiria. Pentujen vanhemmat ovat harvemmin terveystutkittuja, luonteista puhumattakaan. Yllätyksenä saattaa tulla kroonisia ongelmia.
Simolalla itsellään on neljä mäyräkoiraa ja kolme suomenajokoiraa.
– Meidän koirat ovat narttuja, ja yhden kohdalla pennuttaminen on ajankohtaista, hän mainitsee.
Koronarajoitukset kuitenkin haastavat toteuttamista.
– Kun ei ole koiranäyttelyitä, ei voi bongata sopivia tyyppejä. Sukutauluja katselen, mutta jalostusmateriaalia on vaikea nähdä missään, Simola toteaa.
Ne rakastaa mua
Kahden kissan ja koiran kanssa kerrostalossa asuva Terhi Savela Tampereelta sanoo aina olleensa enemmän kissaihminen, jolle koiran ottaminen ei ollut pitkäaikainen haave. Hän tutustui puolivahingossa koiransa rotuun, glen of imaalinterrieriin.
– Työkaveri kasvattaa koiria. Hän kysyi, tiedänkö, kuka haluaisi pennun ja vastasin: minä. Hänellä oli ollut koiria töissä mukana, joten tiesin ennestään, millainen rotu on kyseessä. En ollut koskaan ajatellut, mitä kaikkea se vaatii, kuten aikaa, Savela kertoo.
Kissat olivat jo tuoneet kokemusta siitä, mitä kaikkea eläimen ottaminen tarkoittaa.
– Kun ottaa koiran, siihen pitää sitoutua. Se ei ole hetken huumaa. Oma elämä pitää rakentaa niin, että koiralla on hoitopaikkoja. Myös koiran pitää elää hyvää elämää, Savela pohtii.
Hän muistuttaa, että koiran pitäminen maksaa, ja voi tulla yllättäviä eläinlääkärimenoja. Esimerkiksi viime syksynä Lyyti-koiran saama paha allerginen reaktio vaati lääkäriä keskellä yötä.
Kesällä
kuusi vuotta täyttävä Lyyti kulkee paljon mukana. Joskus se pääsee mukaan
Savelan yövuoroon, mutta yleensä työpäivän aikana se on makuuhuoneessa erillään
kissoista.
– Välillä tuntuu, että Lyyti on rajoittanut, mutta se on rakas ja
tärkeä ja siltä on saanut paljon, hän kertoo.
Lenkillä kaksikko käy kolmesti päivässä. Kun kolmivuorotyötä lähihoitajana tekevällä Savelalla on aamuvuoro, lähdetään päivän ensimmäiselle lenkille kuuden aikaan aamulla.
– Lyyti on sopeutuvainen ja elää rytmissäni. Kun olen kotona, nämä tulevat ihan hyvin juttuun keskenään, Savela viittaa eläinkolmikkoonsa.
Yksin asuvan Savelan lemmikit osaavat niin ikään lohduttaa häntä tarpeen tullen.
– Tiedän, että ne luottavat minuun ja se on ihanaa. Ne tunnistavat mielialani. Jos olen surullinen, ne tulevat puskemaan ja halimaan. Ne antavat läheisyyttä ja seuraavat. Nehän rakastaa mua ihan äärimmäisen paljon. Kyllä mä niille täällä yksin höpötän.
Yksin kaksin
Mari Ahosen lapsuuden kotitaloa Tampereen Aitolahdessa asuu hänen kanssaan kaksi maatiaiskissaa, joista toinen on 11-vuotias ja toinen muutaman vuoden nuorempi.
– Nämä ovat todella sosiaaliset kissat ja tosi hyvät kaverit keskenään, nukkuvat vierekkäin telkkarituolissakin. Yleensä minulla on ollut koira, mutta nyt sille ei ole ollut aikaa. Kissa joustaa aikataulusta, Ahonen toteaa.
Työkaverinsa Riikka Simolan lailla hän on huolissaan lemmikkieläinbuumista. Se on saanut miettimään, onko varmasti ymmärretty, miten paljon aikaa ja jaksamista lemmikki vaatii. Vaihtoehto voi olla hoitokoira, kuten Ahosella, jonka luona on toisinaan cockerspanieli Mauri.
– Koirakuume laantuu, kun menee monta kertaa päivässä tuolla ulkona, oli keli kuin keli, Ahonen naurahtaa.
Kissat Piu ja Pimu eivät sen sijaan kulje ulkona, mutta viihtyvät aidatulla takapihalla muilla kuin kovilla pakkassäillä. Niiden suurin saalis on kastemato, sillä enemmän kiinnostavat tavalliset askareet.
– Kun tulen kotiin, ne tulevat heti vastaan. Sitten pitää tietysti antaa ruokaa. Ne katsovat, mitä puuhastelen ja ovat paljon mukana kaikessa.
Muutama vuosi sitten Ahonen joutui lopettamaan 21-vuotiaan hevosensa.
– Se oli minulla varsasta asti ja iso terapeutti minulle, hän sanoo haikeana.
Uutta hevosta ei ole näköpiirissä, vaikka ratsastus on loistava tapa hoitaa mieltäkin.
– Hevonen sitoo. Pitää mennä suoraan töistä tallille ja tehdä liikutukset. Hyvä puoli on se, että kun ratsastat, et voi ajatella mitään muuta. Jos on ollut huono päivä ja lähdet metsään laukkaamaan, niin kyllä siinä nollaantuu ajatukset, Ahonen sanoo.
Hevosen aikana hän tunsi huonoa omatuntoa, kun kissat olivat pitkän päivän kahdestaan.
– En mielelläni jätä kissojani yksin. En jättäisi koiraakaan yksin vaikkapa viikonlopuksi. Kerran toinen kissoista jäi kaulasta kiinni pussilakanan aukkoon, Ahonen kertoo huolestuttavasta tilanteesta.
Kylki kyljessä
Ahonen kertoo kuuden viime vuoden sisältäneen monenlaisia muutoksia, joista yksi on molempien vanhempien poismeno lyhyen ajan sisällä. Korona-ajan yksinäisyys ei ole iskenyt häneen, koska hän tapaa ihmisiä työssään eläinklinikalla.
– Ymmärrän kyllä, että moni tuntee nyt yksinäisyyttä. Siinä vaiheessa, kun on ottamassa lemmikkiä, pitäisi olla vähemmän itsekäs, hän sanoo.
Yksin eläessä lemmikistä on yhtä kaikki kaveriksi moneen.
– Kyllä kissoista on paljon seuraa. Voi ottaa syliin karvakaverin, joka puskee ja kehrää.
– Käyn kissojen kanssa myös metsässä kävelyllä. Molemmat osaavat kulkea valjaissa, ja olen käynyt muun muassa sienessä niiden kanssa. Ja, kun menee nukkumaan, joku hakeutuu lähelle. Ensin toinen kissa nukkuu peiton alla kyljessä kiinni. Se häipyy jossain vaiheessa, ja toinen kissa vaihtuu tilalle.
Eliksiiri paljoon
Kosketus on meille tärkeää useasta syystä. Tärkeimpiä näistä ovat sosiaalisen kosketuksen vaikutus ihmissuhteisiin ja sen vaikutus hyvinvointiin, kiteyttää kantansa aiheesta väitellyt tutkijatohtori Juulia Suvilehto Linköpingin yliopistosta.
Poikkeusaikana koskettamisen merkitys on kirkastunut.
– Korona on saanut monet meistä ymmärtämään, kuinka tärkeää kosketus meille on. Olen kuullut monien sanovan, että ensimmäinen asia, jonka he haluavat tehdä rokotuksen saatuaan, on rutistaa halaukseen itselle tärkeitä ihmisiä, joita ei ole vuoteen voinut halata, Suvilehto kertoo.
– Monet ovat joutuneet myös kokemaan, kuinka kömpelöltä tuntuu yrittää lohduttaa jotakuta sanoilla, kun mieli tekisi silittää selkää, hän jatkaa.
Pikkulasten kanssa kosketuksella on suuri rooli, koska puhekyky on rajallinen. Aikuisten välillä puolestaan sosiaalisella kosketuksella välitetään useita erilaisia viestejä.
– Tutkimukset osoittavat, että lähemmissä sosiaalisissa suhteissa käytetään enemmän kosketusta ja kosketuksen määrä on yhteydessä parisuhdetyytyväisyyteen. Se voi jopa vaikuttaa kausaalisesti suhteen laatuun, kertoo Suvilehto.
Koronan jäljet
Kosketus vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Osa kosketuksen terveysvaikutuksista liittyy turvallisuuden tunteeseen ja osa perustuu kosketuksen fysiologisiin vaikutuksiin.
– Sosiaalisten suhteiden tuomaa turvaa vailla ovat sellaiset yksin asuvat, jotka haluavat suojata terveyttään rajoittamalla sosiaalisia kontakteja, Suvilehto tarkentaa.
Parhaillaan käynnissä oleva yhteispohjoismainen tutkimus kerää aineistoa koronan vaikutuksesta kosketuskäyttäytymiseen ja kosketuksen tulkitsemiseen. Lisätietoa halutaan muun muassa siitä, miten korona on vaikuttanut kosketuksen puuttumiseen ja rajoittamiseen.
Hankkeessa mukana olevan Suvilehdon mukaan maailmalla on käynnissä lukuisia tutkimuksia aiheesta, mutta vertaisarvioituja tuloksia ei vielä ole.
– Valistunut arvaukseni on, että monet saavat kosketusta nykyään entistä harvemmilta ihmisiltä. Emme tapaa läheskään yhtä paljon kasvokkain, kuten ennen pandemiaa. Tavatessa pyrimme pitämään turvavälejä tarttumisriskin minimoimiseksi. Tämä vähentää mahdollisuutta kosketuksen käyttämiseen, Suvilehto sanoo.
Hän kertoo monen raportoineen, että on epähuomiossa halannut tai kätellyt. Siitä on seurannut epämukava olo.
– Aiemmin kyseinen kosketus olisi ollut täysin hyväksyttävä, tutkijatohtori muistuttaa.
Teksti: Elisa af Hällström
Kuvat: Rami Marjamäki
Osallistuminen tutkimukseen koronan vaikutuksesta kosketuskäyttäytymiseen ja kosketuksen tulkitsemiseen