Pandemia sai meidät perimmäisten kysymysten äärelle

Annika Saarikko iloitsee yhteistyön voimasta, jota seurakunnat ovat koronakurimuksessa osoittaneet. Diakoniassa ja nuorisotyössä tehty suuri työ jää hänen mielestään kuitenkin isolta osaltaan näkymättömiin.

Uskonnollisten yhdyskuntien asioista vastaavana tiede- ja kulttuuriministerinä pahimman epidemian aikana toiminut Saarikko siirtyi valtiovarainministeriksi samaan aikaan, kun kriisi vaikutti helpottuvan.

– Seurakunnat tekivät upeaa työtä. Se näkyi kaikille suomalaisille vaikkapa nettijumalanpalveluksina, mutta ilman seurakuntien diakonia- ja nuorisotyötä koronan alta paljastuvat ongelmat olisivat voineet olla vielä paljon suurempia.

– Kirkko muuntui poikkeukselliseen aikaan hyvin nopeasti, noudatti rajoituksia ja yhtyi yhteiskunnan yleiseen ilmapiiriin omien toimiensa kautta, hän kehuu.

Tampereella ministeristä haluttiin kuvia Ratikkakahvilan kupeessa. Kuva: Rami Marjamäki

Saarikko huomauttaa monen ottavan tähän työhön kantaa olemalla kirkon jäsen.

– Totta kai siihen liittyy kokemus henkilökohtaisesta vakaumuksesta, mutta myös kiitollisuus kirkon tekemästä työstä.

Aika ajoin vaaditaan kirkollisveron poistamista tai kirkon valtionrahoituksen pienentämisestä. Ministeri kuitenkin vakuuttaa, ettei tämän hallituksen ohjelmaan sisälly muutosta kirkon ja valtion välisessä suhteessa.

Hän muistelee lämpimästi kirkolliskokousta ja piispainkokousta, mutta erityisesti tilannetta, jossa jouduttiin suunnittelemaan äärimmäistä liikkumisen rajoittamista koskevaa lainsäädäntöä.

– Onneksi sitä ei tarvittu, mutta valmistelussa meillä oli tiivis vuorovaikutus kirkon johdon kanssa.

”Mitä suurempia uhkia ja kriisejä koemme, sitä suurempi merkitys henkisellä hyvinvoinnilla ja hengellisellä toiminnalla on. Kriisistä toipumisen aikana seurakuntien antaman tuen tarve ei vähene”, hän totesi tuodessaan valtioneuvoston tervehdyksen kirkolliskokoukselle elokuussa 2020.

Kansainvälinen työ korostuu

Saarikon mielestä kirkon kansainvälisen työn merkitys korostuu korona-ajan jälkeen, sillä pandemia on kasvattanut hyvinvoinnin eroja maalimassa. Rokotukset eivät ole saavuttaneet kaikkia, ja jälkivaikutukset jakautuvat epätasaisesti. Kirkon Ulkomaanapu ja lähetysjärjestöt tekevät työtään vaikeimmassa asemassa olevien parissa.

Hän muistuttaa, ettei korona ole kohdellut kotimaassakaan kaikkia samalla tavalla. Rajoitusten keskellä eläminen on pistänyt sekä yksilöiden että yhteiskunnan henkisen kestokyvyn koetukselle. Yhteiskuntarauhan turvaamiseksi rajoitustoimien pitää olla sellaisia, että ne pitää voida kokea oikeudenmukaisiksi.

– Uskon vahvasti, että keskeinen syy siihen, että meillä on onnistuttu näin hyvin, on luottamus toinen toisiimme, tieteeseen, hallintoon ja viranomaisiin. Siksi meillä ei ole ollut tarvetta käydä repivää rokotevastaista keskustelua, niin kuin joissain muissa maissa.

– Suomi oli tiukan paikan tullen ketterä, verrattain kriisinkestävä ja kohteli toinen toisiaan hyvin. Eritysesti kriisin alkuvaiheessa lähimmäisenrakkaus, vahva vapaaehtoistyö ja naapuriapu näyttivät Suomesta hienon puolen. Mutta kriisin jatkuessa monet voimat väsyivät ja auttamisen nälkä väheni.

Käytännön opeista jäljelle jää ainakin etätyö.

– Uskon myös, että tämä kokemus palauttaa arvostusta kulttuuriin ja tapahtumiin, kun on nähty, mikä voima on tulla yhteen ja nauttia elämyksistä.

Kriisi laittoi Saarikon huomion mukaan ihmiset miettimään perimmäisiä kysymyksiä, kuten missä ja miten haluaa elämäänsä viettää.

– Erittäin moni on kaivannut tiiviistä asumisesta luontoon, koska luonto ei mennyt kiinni. Se on lisännyt kesämökkibuumia, halua viettää aikaa vapaa-ajan asunnolla ja jopa muuttaa väljemmille vesille.

– Ennen kaikkea tämä kriisi muistuttaa, että elämä on arvaamatonta, ja maapallo on sittenkin hyvin pieni ja yhteinen.

Saarikon mielestä ympäristöasiat eivät ole jääneet tänäkään aikana jalkoihin.

– Hallitus on hyvin sitoutunut toimiin ilmastonmuutosta vastaan ja luonnon monimuotoisuuden puolesta.

Keskusta uskoo vahvasti isoimpien yritysten ympäristölle vastuullisten ratkaisujen koituvan kaikkien hyödyksi.

– Olen tosi ylpeä suomalaisesta teollisuudesta, joka on toiminut hyvin vastuullisesti. Uskon että bio- ja kiertotaloudella tulee olemaan paljon merkitystä.

Moni suomalainen mieltää metsän kirkokseen. Meissä elää luonnon ja ihmisten kunnioittaminen.

– Metsä on monille rauhoittumisen paikka ja osa suomalaista sielua. Mutta suhde metsään on myös hyvin käytännönläheinen: sieltä haetaan marjat talven varalle ja se on suomalaisen työn lähde. Samalla niissä on maapallon kokoinen voimavara hiilinieluina.

Saarikko muistuttaa, että metsä on osa monen kaupunkilaisenkin arkea. Metsänomistajien määrä, 600 000, kertoo poikkeuksellisesta suhteesta.

Hän kehottaa näkemään myös ajattelussa tapahtuneen muutoksen.

– Sen lisäksi, että pidän ympäristökysymyksiä tärkeinä, haluan ajatella, että ihminen on oppiva ja vastuullinen. Meidän pitää nähdä myös se edistys, jota on tapahtunut. Suomi on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita ja myös tehnyt jo paljon.

– Kaikissa tutkimuksissa näkyy huoli, että päättäjien ilmastotoimet eivät ole riittäviä. Suomalaisten pitää kokea, että muutos on hallittu ja turvallinen. Mutta nuorten huoli pitää ottaa vakavasti.

Valo, lämpö ja yhteys

Annika Saarikko on ollut mukana seurakunnan toiminnassa pienestä pitäen, ensin päiväkerholaisena ja aktiivisena varhaisnuorena. Rippikoulun jälkeen hän toimi useita vuosia isosena ja apuopettajana sekä kiersi monet gospelmusiikkifestivaalit. Hän myös työskenteli Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä toimittajana ja tiedottajana sekä kirkkohallituksessa viestintätehtävissä.

– Kun on niin monella tavalla saanut olla mukana seurakuntien elämässä lapsesta asti, tehtävä kirkkoministerinä tuntui senkin takia erityiseltä.

Turun arkkihiippakunnan nykyinen piispa Mari Leppänen vihittiin virkaansa Turun tuomiokirkossa viime helmikuussa, ja Saarikko toimi tekstinlukijana.

– Hetki oli erityinen myös siksi, että iso kirkko oli niin kovin tyhjä – ja silti valo ja lämpö olivat tilaisuudessa läsnä. Yhteys tuntui, vaikka ihmisiä ei ollut paikalla.

Seurakuntien tehtävä – avata ovi jokaiselle kolkuttavalle – on tärkeä erilaisissa elämänpiireissä, maalla ja kaupungissa myös jatkossa, totesi Annika Saarikko tuodessaan valtioneuvoston tervehdyksen kirkolliskokoukselle elokuussa 2020. Parhaillaan koolla oleva kirkolliskokous on saanut eteensä samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä ja kirkollista tasa-arvoa edistävät aloitteet. Kuva: Aarne Ormio

Tampereen seurakuntien visiona on, että tamperelaisen on mahdollista olla kristitty itselleen merkityksellisellä tavalla. Tätä Saarikko pitää puhuttelevasti sanottuna, kutsuvana ja armollisena.

– Se ei kutsu suorittamaan vaan riittämään sellaisena kuin on. Minusta se kertoo itselle parhaalla mahdollisella tavalla – ihmisenä, joka elää nyt elämän hyvin täyteläisiä vuosia vaativan työn, pienten lasten ja kahden yhteisen kodin arjessa – että kristillisyys voi näkyä omana vakaumuksena, hiljaisena huokauksena tai haluna tukea kirkon työtä.

– Omannäköiseni kirkko on sellainen, joka peittelemättä muistuttaa ydintehtävästään ja lähimmäisenrakkaudesta puheiden lisäksi teoissa, on avara ja avoin kaikille.

Uskontosävytteistä keskustelua käydään politiikassa Saarikon mukaan ylipäätään aika vähän.

– Jonkin verran se korostuu tietyissä arvokeskusteluissa tai seksuaalivähemmistöjä koskevissa kysymyksissä.

Halua tulla kuulluksi

Korona-aikana sosiaalisen median merkitys on korostunut, ja kärjekkäät mielipiteet ovat sinkoilleet. Onneksi se ei kuitenkaan ole koko totuus.

– Kun päästiin taas tapaamaan ihmisiä, huomasi, että kärjekkäimmät huutelijat eivät olleet koko Suomi, ja se oli hyvin lohdullista.

Erityisen paljon kritiikkiä kohdistuu nuoriin naisiin, eikä Saarikkokaan ole voinut välttyä siltä.

– Ihmiset ovat sosiaalisen median ja sähköpostien välityksellä valmiita sanomaan hyvin rumastikin. Monesti sitä miettii, että sanottaisiinko se sama, jos kadulla toisemme kohtaisimme. Silmästä silmään niiden asioiden sanominen olisi varmaan vähän vaikeampaa.

– Aika monella on kokemus, että haluaa tulla kuulluksi, ja on tietysti surullista, jos kokee, että pitää käyttää rumaa kieltä, voimasanoja tai toisia halventavia ilmauksia, jotta tulisi nähdyksi. Montaa näistä ihmisistä helpottaisi, kun joku antautuisi dialogiin heidän kanssaan. Ja joskus kun on aikaa, yritän että se joku voisin olla minä itse.

– Olen siitä huolestunut, koska on nähtävissä piirteitä politiikan ääripäistymisestä, joka syö meiltä jotakin toistemme kohtaamisesta ja ymmärtämisestä.

Kunnallisvaalikeskusteluissa keskustapoliitikko nosti seurakuntien ja järjestöjen tekemän työn ohella esiin yhteistyön tärkeyden.

– Koen sen sekä henkilökohtaiseksi toimintatavakseni että puolueen perinteeseen kuuluvaksi. Yritän elää ihmisyysaatteen ja kristillisen lähimmäisrakkauden periaatteiden mukaisesti ja toimia niin kuin toivoisin, että minua itseäni kohdeltaisiin.

38-vuotiaalla Saarikolla on jo kokemusta sekä hallituksesta että oppositiosta.

– Politiikassa ihmisen voi kohdata uudessa tehtävässä tai roolissa, ja se on hyvä muistaa. Vilpittömästi uskon, että politiikassa mukana olevilla ihmisillä on pyrkimys hyvään, vaikka käsitys hyvästä voi olla erilainen.

Hän etsii tietoisesti tapoja olla läsnä ja pyrkiä tasapainoon.

– Tasapaino on tärkeä, koska vain sillä tavalla voi löytää rytmin vaativassa elämänvaiheessa.

Annika Saarikko luottaa siihen, että politiikassa mukana olevilla ihmisillä on pyrkimys hyvään, vaikka käsitys hyvästä voi olla erilainen. Kuva: Rami Marjamäki

Toivoa lapsissa ja nuorissa

Saarikko lähti mukaan politiikkaan sen ajatuksen innoittamana, että päätöksiä tehdään seuraavia sukupolvia varten.

– Olen tullut politiikkaan lasten ja nuorten takia. Se on alusta asti ollut aihepiiri, joka eniten kiinnostaa.

Hän ei kuitenkaan halua ajatella, että lapsista ja nuorista puhuminen kuuluisi vain perheellisille.

– Jokaisen aikuisen kannattaa olla kiinnostunut siitä, miten nuoret voivat. Lapsiystävällinen Suomi on kaikkien etu. Kun ikäluokat ovat pieniä, meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta, kansantaloudellisesti, mutta ei tietenkään inhimillisestikään.

– Me ollaan oltu liian välinpitämättömiä sille, että tuhannet nuoret ovat jääneet peruskoulun jälkeen tyhjän päälle.

Kolme tutkijaa totesi vastikään päätöksenteosta puuttuvan rakenteita, jotka on suunniteltu käsittelemään pitkän aikajänteen omaavia, kaikkia hallinnonaloja koskevia ongelmia. Tutkijoiden huomio koski ilmastonmuutosta, mutta Saarikko on huomannut hallintorakenteiden siiloutumisen näkyvän myös lasten ja nuorten asioissa sekä yhteiskunnan ikääntymisessä.

– Ikääntyminen muuttaa koko Suomea eläkejärjestelmän kestävyydestä sote-palveluiden tarpeeseen, kansantalouteen ja paikkakuntien elinvoimaan.

Usea hallitus on Saarikon mukaan yrittänyt tehdä töitä sen eteen, että hallinnon rakenteet tunnistaisivat laajat kysymykset paremmin.

Korona-aikana Suomi on paikoittain näyttänyt myös parhaat puolensa, esimerkiksi juuri huolenpitona lasten ja nuorten selviytymisestä.

– Tähän kesään on liittynyt paljon toivoa: se hetki, kun on saanut rokotuksen tai kun aamu on ollut huumaavan kaunis. Lapsissa ja nuorissa näen paljon toivoa, ja myös tarkoitusta. Toivoa luovat ihmissuhteet, jotka kannattelevat ja joissa voi rakentua ja täydentyä.

Aiheita kiitollisuuteen

Perhe ja läheiset ovat Saarikolle tärkeimmät.

– Mahdollisuus merkitykselliseen työhön on paljon enemmän kuin olen uskaltanut toivoa.

Kolmekymppisenä sairastettu keuhkoveritulppa havahdutti kiitollisuuteen terveydestä.

Annika Saarikon syntymäkunta on 1300 asukkaan Oripää Varsinais-Suomessa. Hänen isänsä kuoltua perhe pohti isoisän isän rakentaman talon kohtaloa, ja päätti viime vuonna ryhtyä kunnostamaan sitä.

– Oltiin kahden vaiheilla, mutta päädyttiin siihen, että tuo talo on kiinteä osa elämäämme. Sen jälkeen, kun talo on valmistunut, yhtään vapaapäivää ei ole vietetty kaupunkikodissa Espoossa.

Oripää on Saarikon mukaan sinnikäs itsenäinen kunta, jolta löytyy paikallista yhteishenkeä.

– Joka asiaan, mihin apua on tarvittu, apua on saatu. Kunnalta on ollut iso periaatteellinen päätös säilyä itsenäisenä. Sote-uudistus helpottaa kunnan taloutta, kun kalliimpien ja vaativampien palveluiden järjestäminen siirtyy yhteiselle vastuulle.

Pandemia-aika on merkinnyt pitkiä iltoja, neuvotteluja ja etäkokouksia, terveydenhoidon ja lainsäädännön katsauksia, huolta mielenterveydestä ja muista kielteisistä vaikutuksista – sekä samalla perhearkea.

Saarikko myöntää, että aika on ollut vaativaa, mutta arjen pyöritys on ollut hyvää vastapainoa. Toisaalta hän on huomannut olevansa etuoikeutetussa asemassa siinä, että puoliso, äiti ja tämän mies sekä 87-vuotias isoäiti ovat auttamassa.

Tähän kesään on sisältynyt myös lomaa ja puutarhatöitä.

– Jokainen tarvitsee lepoa, ei tarvitse esittää olevansa superihminen, joka ei tarvitse työstä palautumista.

Kesä sisältää myös vierailun puolison, juristi Erkki Papusen, opiskelupaikkakunnalle Tampereelle.

– Se on hänelle tärkeä ja rakas paikka, ja sillä tavalla tullut tutuksi. Tänä keväänä kuusivuotiaallamme olisi yksi kesälomatoive, päästä Särkänniemeen.

Turkulaisena päättäjänä Turku–Tampere-mittelö on tullut Saarikolle tutuksi.

– Tampere on tehnyt hienoja toimi ollakseen moderni 2000-luvun kaupunki, mutta meille se ei riitä: Suomen tasapainoisen kehityksen kannalta on tärkeää, että myös muut maakuntien keskukset pärjäävät.

– Tällä hetkellä taloudellinen kasvu ja työpaikat syntyvät pitkälle ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta myönteisiin yritysratkaisuihin ja kehä kolmosen ulkopuolelle.

Tampere iloitsee kasvusta, mutta Keskusta on jarruttanut asumisen keskittymistä.

– Kasvun pitää olla hallittua, niin että esimerkiksi oikeus lähiluontoon voidaan turvata kaupungeissakin. Kaupunkilaisillekin pitää olla muitakin vaihtoehtoja kuin tiiviin rakentamisen kerrostalot.

Syksyllä vauhtia taas riittää. Kaarlo täyttää syksyllä kaksi ja Aarni seitsemän vuotta.

– Esikoinen aloittaa koulunkäynnin, ja vedän ensimmäistä kertaa valtion budjettiriihtä.

Teksti: Asta Kettunen

Annika Saarikon puhe kirkolliskokouksessa 2020

Palaa otsikoihin