Hommia palavalla työhalulla
Kausityöläiset Malkam Karekallio ja Petra Nuutinen paiskivat puoli vuotta hommia Lamminpään hautausmaalla. Nuutinen on paikalla jo kolmatta kesää, Karekalliolla on kokemusta parin vuoden takaa myös Messukylän hautausmaasta.
– Saa olla kasvien kanssa tekemisissä ja näkee työnsä jäljen, Karekallio hymyilee.
Ihmiset tulevat juttusille, kylläkin useimmiten kysyäkseen, mistä löytäisivät tietyn haudan. Jos ei osata auttaa, ohjataan eteenpäin.
– Toisaalta on hyvä, että on ihmisiä ympärillä, mutta rauhallisuuskin on mukavaa: vaikka kuuluu koneiden ääniä, ne ovat hetkellisiä. Koen koneiden äänet joskus jopa rauhoittavina, hän pohtii.
Nuutinen muistuttaa myös huonoista puolista:
– Työergonomia on välillä tosi huono. Esimerkiksi siimausviikolla siimataan kolmena päivänä, ja se vaatii kuntoa.
– Keho ei meinaa palautua. Mutta tuntuu, että tätä työtä tekee niin palavalla halulla, ettei huomaa pitää taukoja, työkaveri lisää.
Konekannan uusiutuminen on toki tuonut apua työn raskauteen. Esimerkiksi isot keräävät ruohonleikkurit helpottavat lehtien kokoamista syksyisin, pienkuormaaja ja peräkärry kukkien nostoa keväisin, koska ennen nämä tehtiin kottikärryjen kera.
Kehuja, variksia ja pupuja
Hautausmaalla koronakesä ei ole hirveästi eronnut muista.
– Keväällä tuli mietittyä, että tuleekohan meille töitä ollenkaan, kertoo Nuutinen.
Tänä kesänä hautausmaan siisteydestä on tullut aiempaa enemmän kehuja, mikä on vähän yllättänytkin. Vakiväessä kun on ollut pientä vajetta eläköitymisen myötä.
– Valitusta tulee aika henkilökohtaisista syistä, halutaan purkaa omaa pahaa oloa, Karekallio arvelee.
Moite ei aina osu kohteeseensa: esimerkiksi puput käyvät syömässä neilikoita, vaikka epäilyksen kohteeksi joutuukin työntekijä tai varas. Kynttilöiden ja maljakoiden katoamiseen syyllisiä ovat usein varikset, jotka heittelevät ne käytäville makupalan toivossa.
– Sitten me ei enää osata palauttaa niitä oikeille haudoille. Variksista on tullut aika älykkäitäkin, Nuutinen kertoo.
Työntekijöitä eläinten läsnäolo piristää. Lähistöllä saattaa vaeltaa peura, kettu, rusakko tai kissa. Lokki on pesinyt sankarihaudan päällä nyt kahtena kesänä, ja puolustanut poikasiaan lentelemällä uhkaavasti. Siili-parka on tullut syödyksi.
Sankarihaudan luona käy koululaisia, sillä siinä sijaitsee Pokémon-pelin sali.
– On ihan mukava, että sitä myöden nuorempikin väki käy hautausmaalla. Ainakaan ei ole sellaista mielikuvaa, että tämä olisi pelkästään vanhojen ihmisten paikka, Karekallio kertoo.
Hänellä on pohjalla puutarhurin tutkinto Turun suunnalta, kun taas Nuutinen on opiskellut Ahlmanin maatalousoppilaitoksessa viherrakentamista ja myös työskennellyt viherrakentajana ennen seurakunnille päätymistään.
Hyvä ilmapiiri
Puutarha-alalla jokaisella on oma tyylinsä, ”siveltimenjälki”. Hautausmaa pitäisi kuitenkin pitää yhtenäisen näköisenä. Silloin tarvitaan kompromisseja.
Nuutinen huomauttaa, että töissä on melko vähän nimenomaan tätä alaa opiskelleita. Kokemuksen puute voi näkyä työn jäljessä, toisaalta jotkut saavat heti juonesta kiinni.
– Alueet laajenevat koko ajan, joten uutta joutuu opettelemaan joka tapauksessa, Karekallio sanoo.
Lamminpään hautausmaakin on laajentunut 2000-luvulla, mutta väkeä ei ole tullut lisää. Tampereen hautausmaiden kesken ei myöskään ole sijaisjärjestelyjä. Korona ei onneksi ole iskenyt työntekijöihin, ainakaan toistaiseksi.
Kausityöntekijöitä Lamminpäässä on viitisentoista. Nuutisen ja Karekallion pesti kestää lokakuun loppuun. Osa porukasta lähtee opiskelemaan jo lyhyemmän ajan kuluttua,
Karekallio suunnittelee työkokeilupaikan hakemista. Vahtimestarin ja suntion tehtävät olisivat myös mieleen.
– Eniten haluaisin tehdä erityisammattimiehen töitä, mutta niitä paikkoja avautuu tosi harvoin. Seurakunnilla voisi pysyä töissä pitempäänkin, koska niihin tulee töihin ihmisiä, joille voitontavoittelu ei ole tärkeintä. Jotkut ovat olleet kausitöissä yli viisitoistakin vuotta.
– Tykkään sellaisesta ilmapiiristä. Mutta kun itsellä on intohimo alaa kohtaan, toivoisin, että muillakin olisi samaa intohimoa.
Nuutinen on puolestaan lajitellut kortteja jouluisin, ja sama lienee edessä nytkin.
Teksti: Asta
Kettunen
Kuvat: Juha-Pekka Aaltonen