5.5.2021 9.00

Kalevan kirkon torni kaipaa kunnostusta

Kalevan kirkon ristin kuntokartoituksessa on huomattu, että rakenteet vaativat remonttia. Tarkoitus on korjata yhdeksän metriä korkean tornin pintavauriot tämän vuoden aikana.

Samalla tulisi asennettavaksi uusi soittojärjestelmä.

– Vanha alkaa olla huonokuntoinen ja kaipaisi joka tapauksessa peruskorjausta, kertoo AV-järjestelmien asiantuntija Jarmo Seuranen Tampereen seurakuntien kiinteistöpalveluista.

Nostokurki ulottuu kirkon katolla olevalle ristille ja vasemmalla on kerrostalo.
Mitä Kalevan kirkolla tapahtuu? Joku epäili benji-hyppyjä, mutta oikeasti meneillään on ollut kuntokartoitus. Kuva: Valpuri Tauriainen

Alkuperäinen, 1960-luvulta peräisin ollut kellolaite on uusittu myöhemmin. Alun perin koko kello heilui.

– Se on muutettu vetolaitteiksi, jotka heiluttavat kellon vasaroita, ja kello itse pysyy paikallaan. Molemmat laitteistot ovat edelleen paikallaan tornissa.

Perinteisistä puolenpäivän lyönneistä, rauhankelloista, luovuttiin vuoden 2020 keväällä.

Tornissa olevaa relekeskusta etäkäytetään sakastista. Välissä on ohjauskaapeli tiedonsiirtoa varten, Seuranen kertoo.

Hän toivoo torniin myös livekameraa, jota voisi käyttää joko yleiskuvan luomiseen tai esimerkiksi joulun aikaan Kalevankankaan kuvaamiseen.

– Paikka olisi sille todella upea, ja aika keskeinen.

Muutamia kokeiluja kameralla on jo tehty, ja tulokset ovat olleet komeita.

Teksti: Asta Kettunen

Kalevan kirkko

Esimerkkejä kameraratkaisuista:

Helsingin telakan kuvat

Hiedanranta

Palaa otsikoihin