Musiikki voi olla silta muistoihin ja omaan persoonaan
Minun ääneni -hanke tukee ja kuntouttaa muistisairaita ihmisiä ja heidän läheisiään laulun, liikkeen ja musiikin kuuntelemisen avulla.
Musiikki toimii siltana omaan itseen ja muistoihin silloinkin, kun omaa persoonaa on sairauden myötä enää vaikea tavoittaa.
Näin pohtii hankepäällikkö Kaisa Tienvieri Minun ääneni -hankkeesta, joka alkoi toukokuussa 2021 Tampereella. Toiminnasta vastaa Arvokas vanhuus ARVA -yhdistys.
Minun ääneni -ryhmien ohjaajat pitävät kotona asuville muistisairaille ja heidän omaisilleen musiikkiryhmiä helpottamaan arkea ja tukemaan kotona asumista. Ryhmissä on ollut mukana 70 ihmistä, ja lisäksi yksittäisissä tilaisuuksissa on tavoitettu noin 80 ihmistä.
Kokemukset ovat osoittaneet, että musiikilla on todettu olevan myönteinen vaikutus muistisairaiden toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Laulaminen ja musiikin kuuntelu kuntouttavat parhaiten muistisairauden alkuvaiheessa.
– On kiistatonta, että musiikki lisää ihmisten hyvinvointia, mutta on vaikea sanoa, voiko se jopa jarruttaa muistisairauden etenemistä. Monet kokemukset ja tutkimukset kuitenkin osoittavat, että musiikki vaikuttaa virkistävästi ihmisiin ja lisää heidän toimintakykyään, kertoo Tienvieri.
Hän viittaa muun muassa Miina Sillanpään Säätiön Muistaakseni laulan -malliin, jossa edistettiin musiikkipohjaisten kuntoutusmenetelmien käyttöönottoa ja saatiin tietoa niiden vaikuttavuudesta. Hankkeen pohjalta on myös julkaistu tutkimus, laulukirja ja opaskirja musiikkituokioiden tekemiseen.
Yhteys omaan persoonaan
– Laulaessa kielellinen muisti paranee, ja sanoja tulee lisää. Ihminen saa taas yhteyden omaan persoonaansa. Musiikin avulla hän pääsee käsittelemään omia muistojaan ja elämänsä tapahtumia, joista voi keskustella ryhmässä ja läheisten kanssa, pohtii Tienvieri.
Kanttori, kuoronjohtaja Anna Arola on huomannut saman asian. Hän ohjaa Minun ääneni -ryhmää Pirkanmaan Muistiyhdistyksen tiloissa.
– Musiikin muisteleminen on kaiken muunkin muistelemista. Kaikki pohjaa mielimusiikkiin, ja siitä syntyviin assosiaatioihin. Musiikkiin liittyy liikuttavia, koskettavia ja hyvinkin tarkkoja muistoja.
Tienvieri on huomannut, että laulaminen myös tuottaa muistisairaille vahvoja voimaantumisen tunteita.
– Joskus kuulee kommentteja, että osasinpas, ja pystyin laulamaan ja muistamaan sanat. Silloin musiikki on mukavaa, ja kun siinä on hormonitoimintakin mukana, se tuottaa mielihyvää.
Arola haluaa erityisesti vaalia ja tukea pariskuntien yhdessäoloa.
– Olen huomannut esimerkiksi tanssimusiikkia kuunnellessamme, että pariskunta saattaa koskettaa toisiaan lämpimämmin. Kun pari esimerkiksi muistelee suhteensa alkuaikoja, parisuhde voi vahvistua, ja se antaa voimaa myös omaishoitajalle.
Anna Arola on oivaltanut, että Minun ääneni -ryhmä toimii parhaiten, kun tuokion sisältö tulee pääasiassa ryhmältä.
– Ryhmäläiset muistelevat kotitehtävinä mieluisia musiikkikappaleita, ja niitä lauletaan, kuunnellaan, ja niistä keskustellaan tunneilla. Musiikkiin yhdistetään liikkeitä tai otetaan käyttöön rytmisoittimia. Myös toisen koskettaminen ja kädestä kiinni pitäminen luovat yhteyttä, mutta korona-aikaan näin ei tietysti ole voinut toimia.
Musiikin voi tuoda arkeen
Tienvieri ja Arola ovat huomanneet, että musiikkia hyödynnetään liian vähän muistisairaan arjessa.
– Keinot ovat lopulta yksinkertaisia. Musiikkia voi tuoda helposti monenlaiseen toimintaan ja paikkoihin, vinkkaa Tienvieri.
– Innostaminen on puolet tästä hankkeestamme. Kaikilla on oikeus laulaa ja soittaa, ja tarjota matalan kynnyksen musiikkielämyksiä muille ihmisille, lisää Arola.
Ohjaajat kertovat innostuneina ja liikuttuneina esimerkkejä elävästä elämästä ja kekseliäistä ideoista tuoda musiikkia arkeen.
– Eräässä hoitokodissa ikäihmiset eivät juoneet riittävästi vettä helteellä, jolloin hoitohenkilökunta keksi laulattaa asukkailla juomalauluja vedenjuonnin yhteydessä, hymyilee Arola.
– Ja eräässä hoitokodissa asukkaiden liikkumista aktivoitiin marssilaulujen avulla, ja sen ansiosta porukka jaksoi kulkea rollaattorin avulla käytävän päähän, iloitsee Tienvieri.
Jossain ryhmässä taas huomattiin, että joukko keskivaikeaa ja vaikeaa muistisairautta sairastavia ihmisiä oli alkanut osallistua myös muuhun hoitokodin toimintaan aktiivisemmin musiikkituokioiden jälkeen.
Musiikkitestamentti kannattaa tehdä
Usein musiikki jää sairastuneen ihmisen elämästä pois siinä vaiheessa, kun hän ei osaa enää laittaa radiota tai soitinta päälle.
– Olisi kuitenkin tärkeää, että muistisairas voisi edelleen kuunnella hänelle rakkaita kappaleita. Siksi läheisten hoivaihmisten apu on erityisen tärkeää. Yhdessä voi vaikka kuunnella läpi koko levyhyllyn, miettii Tienvieri.
Musiikin ammattilaiset toivovatkin, että kaikki ihmiset jo nuorena laatisivat itselleen musiikkitestamentin, johon he kirjaisivat muistiin omia lempikappaleitaan, niihin liittyviä muistoja ja tarinoita omasta elämästä. Muistio on suureksi avuksi silloin, kun sairaan tai vammautuneen ihmisen puhekyky heikkenee tai häviää kokonaan.
– Musiikin avulla voi syntyä yhteys muistisairaan ja läheisen välillä vielä silloinkin, kun sanoja ei enää ole, kertoo Tienvieri.
”Ryhmä kantaa, ja vuorovaikutus on tärkeää”
Arvokas vanhuus ARVA -yhdistyksen Minun ääneni -ryhmä pääsi vihdoin lähitapaamiseen 17. helmikuuta. Ryhmä kokoontuu torstaisin Pirkanmaan Muistiyhdistyksen tiloissa Hammareninkadulla.
Kotitehtävänä ryhmäläisillä oli ollut muistella, liittyykö jokin laulu johonkin lapsuuden ajan ihmiseen.
Kaarina Ahonen jäi heinäkuussa pois työelämästä. Sen jälkeen hänellä on ollut aikaa osallistua Minun ääneni -ryhmään.
– Ryhmä on inspiroinut minua muistelemaan asioita usein, ja samalla on musiikki soinut kotona. Mieleen nousee paljon ihania muistoja, jotka liittyvät tiettyihin lauluihin, esimerkiksi Beatlesin kappaleisiin.
Musiikki on ollut tärkeä osa Ahosen suvun ja perheen elämää. Lapsuudenkodissaan hän soitti sisarensa kanssa nokkahuilua ja melodikaa.
– Muistan myös, että äiti hyräili ruokaa laittaessaan. Sunnuntaina kuunneltiin jumalanpalvelus ja laulettiin virret, ja sen jälkeen syötiin riisipuuroa. Tätini oli kova tanssimaan, ja hän kävi Nuijamiesten lavalla Ylikiimingissä tanssimassa, hymyili Ahonen ja esitteli vihkoa, johon hän on kirjoittanut sivukaupalla muistoja.
– Kirjoittaminen on minulle helppoa, ja tykkään tällaisesta puuhailusta ja näistä kotitehtävistä, kertoi entinen äidinkielenopettaja, joka on toiminut uransa aikana myös ylioppilastutkintolautakunnan sensorina.
Ryhmässä oppii aina uutta
Myös eläkkeellä oleva poliisi Hannu Rantamaa on nauttinut ryhmästä.
– Pidän musiikista, soitan pianoa ja olen laulanut monessa kuorossa. Aina täälläkin oppii uutta. Tosin en ole tehnyt kotitehtäviä niin ahkerasti kuin Kaarina, hymyili Rantamaa.
Hänen musiikkimuistoihinsa liittyy kehtolauluja ja monia virsiä, muun muassa virsi 12 Mies tänne saapui. Omiin lapsiin liittyviä asioita vuosien varrelta tulee mieleen virrestä 492 Ystävä sä lapsien.
Sirkka Roiha nautti ryhmässä laulamisesta ja keskustelusta pitkän tauon jälkeen.
– En tykännyt, kun kokoonnuimme etänä. Ryhmä kantaa, ja tässä huomaa, että vuorovaikutus muiden kanssa on tärkeää.
Roiha on myös huomannut, että monet vanhat laulut menevät nykyisin tunteisiin.
– Se tuntuu myös hyvältä, samalla tulee käsiteltyä kipeitä asioita. Arvostan edellistä sukupolvea, ja minunkin perheelleni on tapahtunut kovia asioita sodan aikana.
Päivi Lehto on Pirkanmaan Muistiyhdistyksen vapaaehtoistyöntekijä ja Minun ääneni -hankkeen kuorokummi, joka on mukana ryhmäläisten tukena. Hän tulee tapaamiseen aina hyvissä ajoin vaihtamaan kuulumisia.
– Ryhmän ilmapiiri on tosi lämmin. On koskettavaa kuunnella, kun ihmiset kertovat tarinoita ja muistoja omasta elämästään. Ryhmä on tärkeä myös omaishoitajille.
Seuraavan kerran kotiläksyksi ryhmäläiset saivat tehtäväksi muistella kouluajan lauluja. Monille nousi heti mieleen tuttuja maakuntalauluja.
Minun ääneni
- Toiminnasta vastaa Arvokas vanhuus ARVA -yhdistys. Hankkeella on tällä hetkellä 11 yhteistyökumppania, muun muassa Tampereen kaupunki, Tampereen seurakunnat ja Pirkanmaan Muistiyhdistys.
- Kolmivuotisen hankkeen rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA).
- Tämänhetkiset ryhmät kokoontuvat Tampereella Koilliskeskuksen kirjastossa, Pirkanmaan Muistiyhdistyksen tiloissa sekä Kuuselakeskuksen lähitorilla. Ryhmien ohjaajina toimivat Kaisa Tienvieri, Anna Arola ja Maija Halme.
- Pirkanmaalla on noin 20 000 muistisairasta ihmistä, joista valtaosa asuu omassa kodissaan. Minun ääneni -ryhmiä perustetaan myös Tampereen naapurikuntiin syksyllä.
- Lisätietoja ryhmistä ja toiminnasta löydät Minun ääneni verkkosivuilta.
Luento muistisairaan hengellisestä kohtaamisesta
Vaikeasti muistisairaan kohtaamisessa tärkeintä on luopua kaikista omista vaateistaan tilanteessa, ja olla siinä vain toista ihmistä varten.
– Näin sanoi eräs haastattelemani pappi, ja tässä ajatuksessa on suurta viisautta. Tärkeää on välittää hyväksynnän ja turvallisuuden tunnetta, ja seurailla muistisairaan ihmisen pieniäkin aloitteita, kertoo yliopistotutkija Jari Pirhonen Helsingin yliopiston Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksiköstä.
Hän luennoi muistisairaan hengellisestä kohtaamisesta torstaina 21. huhtikuuta Seurakuntien talossa. Pirhonen tunnetaan Tampereella myös Arvokas vanhuus ARVA -yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja Tampereen seurakuntien Mummon Kammarin kehittämisryhmän jäsenenä.
Pirhonen on itsekin työskennellyt lähihoitajana ikäihmisten parissa ennen tutkijanuraansa. Hän kannustaa järjestämään hartaushetkiä hoivakodeissa.
– Vaikeastikin muistisairaat osaavat usein osallistua monenlaisiin hartaustilaisuuden toimintoihin: he laulavat, vaikka eivät enää puhuisi, lukevat tuttuja rukouksia ulkoa, ristivät kädet ja osaavat nauttia ehtoollistakin.
– Olen itse puhunut säilyneestä taidosta tapailla liturgisia rituaaleja. Vaikka ihminen ei enää muistaisi Jumalaa tai uskossa oloaan, hän saattaa virittyä ylistämään Jumalaa hetkessä, kun siihen vain tarjotaan tilaisuus.
Pirhosen mukaan kuka tahansa voi olla muistisairaan tukena.
– Kaikessa toiminnassa tärkeää on rauhallisuus ja muistisairaan ehdoilla toimiminen. Hänen kokemuksiaan ja tunteitaan ei pidä vähätellä, vaan ottaa ne todesta.
Pirhosen tutkimus on osoittanut, että työ muistisairaiden ihmisten parissa voi tarjota vahvoja merkityksellisyyden kokemuksia, oivaltamisen iloa ja syviä kohtaamisia.
– Rohkaisen kaikkia kohtaamaan muistisairaita, sillä meillä on paljon opittavaa heiltä. Esimerkiksi hetkessä ja ilman roolien kahleita elämisessä vaikeasti muistisairaat ovat mestareita, kehottaa Pirhonen, joka parhaillaan viimeistelee teologian maisterin tutkintoa.
– Jonakin päivänä olisi hienoa olla osa-aikainen pappi vanhustyössä ja samalla osa-aikainen tutkija.
Teksti: Kirsi Airikka
Luento muistisairaan hengellisestä kohtaamisesta torstaina 21.4. kello 13–14.30 Seurakuntien talon Näsin salissa, Näsilinnankatu 26. Kahvitarjoilu ja mahdollisuus keskusteluun luennon jälkeen. Tilaisuuden järjestää Mummon Kammari.