5.8.2020 9.10

Pieni teko pelastaa ihmishenkiä

Tamperelainen Minna Maijala on elämänsä aikana luovuttanut verta jo 97 kertaa.

– Joka kerta tulee hyvä mieli. On tosi kova juttu, että voin niin pienellä teolla jopa pelastaa jonkun ihmisen hengen, miettii 52-vuotias Maijala.

Suomessa tarvitaan joka arkipäivä 800 verenluovuttajaa. Verivalmisteita käytetään esimerkiksi leikkauspotilaiden, onnettomuusuhrien, syöpää sairastavien ja keskoslasten hoitoon.

Ensimmäisen kerran Maijala luovutti verta Salossa. Hän oli silloin parikymppinen, ja työskenteli ravintolassa.

– Työkaverit saivat minut houkuteltua mukaan luovutukseen. Huomasin heti, että tämä on minun juttuni: olo on keveä, eikä koskaan ole pyörryttänyt luovutuksen jälkeen.  

Sairaanhoitaja Kirsi Jokinen mittaa Maijalan hemoglobiinin eli veren punasolujen rautapitoisuuden ennen luovutusta.

Siitä lähtien Maijala on luovuttanut verta säännöllisesti. Muistutuskortti on kotona jääkaapin ovessa. Kun seuraava luovutuspäivä koittaa, hän menee Tampereen veripalvelutoimistoon. Naisilla luovutusväli on 90 vuorokautta, ja miehillä 60 vuorokautta.

Korona-aikaan Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu suosittelee varaamaan ajan luovutukseen. Jokaisella käyntikerralla täytetään terveyskysely, jonka voi nykyisin tehdä myös etukäteen verkossa. Luovuttajalla tulee olla mukana virallinen henkilötodistus, esimerkiksi ajokortti.

Luovutukseen on helppo tulla

Tampereen veripalvelutoimisto on toiminut viime keväästä asti Koskikeskuksessa.

– Toimipiste on keskeisellä paikalla, ja uskon, että se voi aktivoida uusia ihmisiä kiinnostumaan verenluovutuksesta, miettii Maijala.

Veripalvelun asiakas saa maksuttoman pysäköinnin kauppakeskuksessa. Tarjolla on myös välipalatarjoilu luovutuksen jälkeen.

Minna Maijala korostaa, että verenluovutukseen ryhtyminen on jokaisen oma päätös.

– Motivaatio luovuttamiseen lähtee omasta sydämestä ja päästä.

Ennen ensimmäistä luovutusta tulee tehdä testi, jonka avulla selvitetään, soveltuuko ihminen luovuttajaksi.

– Sitten vain pitää mennä kokeilemaan, sopiiko luovutus. Jos yksin meneminen jännittää, mukaan voi pyytää vaikka ystävää, tai jopa kerätä lähipiiristä luovuttajaporukka, ideoi Maijala.

Vapaaehtoiset luovuttajat auttavat Suomessa vuosittain noin 50 000 potilasta. Punasoluvalmisteet säilyvät käyttökelpoisina viisi viikkoa, ja verihiutalevalmisteet viisi päivää. Siksi Veripalvelu korostaakin, että sitoutuneet, säännöllisesti verta luovuttavat ihmiset ovat paras tae toimivalle verihuollolle.

Yksi luovutus auttaa jopa kolmea

Luovutettu veri erotellaan punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi. Veripalvelu valmistaa punasolu- ja verihiutalevalmisteet itse lopputuotteiksi, ja ne käytetään potilaiden hoitoon Suomessa. Verestä erotellun plasmaraaka-aineen Veripalvelu myy kansainvälisille ja kotimaisille yhteistyökumppaneilleen valmistusta varten.

Koska veri jaetaan luovutuksen jälkeen osiin, voi yhdellä luovutuksella auttaa jopa kolmea potilasta. Punasoluja annetaan esimerkiksi leikkauspotilaille ja keskosvauvoille, verihiutaleita syöpäpotilaille ja plasmalääkkeitä verenvuototautien hoidossa.

Uusia luovuttajia tarvitaan jatkuvasti

Veripalvelu tarvitsee jatkuvasti uusia verenluovuttajia turvatakseen verivalmisteiden tasaisen riittävyyden sairaaloissa nyt ja tulevaisuudessa. Erityisesti tarvitaan uusia O negatiivinen -veriryhmän luovuttajia, jotta niin sanotun hätäveren tasainen saanti olisi turvattuna joka päivä.

Minna Maijala on tuttu kasvo Tampereen veripalvelutoimistossa, sillä hän on luovuttanut verta jo 97 kertaa. Luovutuksen hoiti tällä kertaa sairaanhoitaja Kirsi Jokinen.

Onnettomuustilanteissa hengenvaarallisesti vuotavan potilaan veriryhmää ei ehditä usein määrittämään. Silloin potilaan voi pelastaa hätäveri, joka sopii kaikille. Leikkauksissa ja suurissa äkillisissä verenvuodoissa potilas voi tarvita verta jopa kymmeniä pusseja verta kerralla.

Kukaan Minna Maijalan läheisistä ei ole saanut verensiirtoa eikä hän juuri mieti potilaita, jotka verta saavat. Hän kuitenkin muistaa erityisen hyvin erään luovutuskerran 1990-luvun lopulta, jouluaaton aattona.

– Luovutuksen jälkeen hoitaja sanoi, että tämä pussi tuli todella tarpeeseen. Joku pieni vauva oli kuulemma saamassa verensiirron, ja minun veriryhmäni, O Rh + sopi hänelle. Silloin luovuttamisesta tuli erityisen hyvä mieli, ja varmaan jouluaikakin vaikutti asiaan, hymyilee Maijala. 

Teksti: Kirsi Airikka

Kuvat: Rami Marjamäki


Tampereen veripalvelutoimisto:

Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1, 0-kerros

Aukioloajat: ma, ti, to klo 11–18 ja ke, pe klo 10–16

Ensisijaisesti ajanvaraus: veripalvelu.fi, p. 029 300 1130

Maksuton luovuttajainfo: 0800 0 5801 (arkisin klo 8–17)


Palaa otsikoihin