Tukimuurin kunnostus etenee
Kalevankankaan etelänpuoleisen muurin kunnostustyössä on tänä keväänä avattu vanhoja saumoja ja laitettu uutta laastia tilalle.
‒ Hyvä työmaa, kehuu Aleksei Roost, ja Tarmo Pikla on samaa mieltä.
‒ Irtonaisia kiviä on siellä täällä, lisää Ari Väisänen.
Kappalemäärä kivissä ja irrotetuissa tiilissä on melkoinen. Laastissa majailevaa rusomuurarimehiläistä ei kuitenkaan ole tullut vastaan.
Muurin eteläisellä osuudella on pituutta 420 metriä. Kunnostus alkoi vuonna 2013 tutkimuksilla ja 2014 koekorjauksella. Viimeksi työtä on jatkettu vuonna 2018.
Tällä kertaa aloitettiin huhtikuussa, ja tältä kesältä lopetetaan heinäkuussa, mutta työmaata on jäljellä vielä moneksi suveksi.
Väisänen sekä rakennuttajainsinööri Taisto Eronen Tampereen seurakunnilta toivovat, ettei kunnostukseen tulisi pitkiä taukoja, vaikka pahimmat kohdat alkaakin olla korjattu.
‒ Muuri voi mennä huonoon kuntoon, ja remontti on kallis, jos joutuu purkamaan ja muuraamaan uudelleen tai pumppaamaan laastia muurin sisälle.
Tukimuurin korkeus vaihtelee puolestatoista seitsemään metriin. Sen päällä on vielä metrin korkuinen tiilimuuri.
Tukimuuri on rakennettu halkaisijaltaan jopa puolen metrin kokoisista pulterikivistä, joiden väliset tyhjätilat ja saumat on täytetty hiekkapitoisella muurauslaastilla tai sementillä. Kivimuurin taustalla on soraa tai savea.
Kivien saumauksista pääsee vettä, mikä jäätyessään rapauttaa muuria.
Kivien saumaus on rapistunut, ja laasti ja kivet irtoilevat. Putoilevat kivet voisivat aiheuttaa vaaratilanteita alla kulkevalla polulla tai jopa valua rinnettä alas talojen pihoihin.
Puuaitaa ja rautaputkia
Vuonna 1880 käyttöön vihityn Kalevankankaan hautausmaan ensimmäinen aita oli tehty puusta, ja rajasi vain kolmasosan alkuperäisestä hautausalueesta.
Vuonna 1897 puuaita todettiin pahoin rapistuneeksi. Arkkitehti Berndt Blom suunnitteli puolitoista metriä korkean kiviaidan, mutta kirkkoneuvosto piti sitä liian kalliina. Uuden suunnitelman mukaan aita tehtiin kivipylväisiin kiinnitetyistä rautaputkista.
Itäsivulle riitti puuaita, joka oli kirkkoneuvoston mielestä paitsi halvempi myös kauniimpi. Siitä tuli kuitenkin niin harva, että entistä isommat elikot pääsivät sen läpi. Aitaan tehtiin kaksi porttia lisää.
Parin vuoden päästä tarvittiin lisäala, joka sekin ympäröitiin kivi- ja rauta-aidalla.
Vuonna 1916 kirkkohallintokunta esitti ehdotuksen uudesta tiilisestä aitamuurista ja graniittiportista hautausmaan pohjoissivulle. Asia sai odottaa kymmenen vuotta, kunnes arkkitehti Bertel Strömmeriä pyydettiin laatimaan suunnitelma umpinaisesta ja senhetkistä korkeammasta aidasta sekä kasarminpuoleisesta portista.
Kalleutensa vuoksi kiviaita suljettiin pois laskuista, mutta rautapalaneista tiilistä tehtävä rakennelma näytti tulevan vain vähän betonista kalliimmaksi. Kasarmin puoleinen portti päätettiin tehdä Strömmerin piirustuksen mukaan.
Vanhan aidan graniittipylväät käytettiin uuden aidan sokkelikiviksi ja rautaputket betoniperustuksen vahvikkeiksi. Muuri katettiin vihreäksi maalatulla galvanoidulla pellillä. Portinpylväät tehtiin karkeaksi hakatusta punaisesta graniitista ja öljymaalattavat portit takoraudasta. Porttien tähti- ja kukkakortisteet tuli kullata lehtikullalla.
Työt alkoivat kesällä 1927. Seuraavina vuosina muuria jatkettiin uusin urakoin, ja kesällä 1930 rakennettiin 198-metrinen länsisivu.
Helavalkeiden polttopaikka
Harjun jyrkkä etelärinne tiedetään helavalkeiden perinteisenä polttopaikkana. Sinne urakointi jatkui seuraavaksi, ja samalla tehtiin sekä vanhasta aidasta korjattiin yli 300 metrin pituista tukimuuria.
Se rakennettiin sementillä sitoen hautausmaan tasoituksessa raivatuista maakivistä ja varustettiin runsaan metrin korkuisella suojakaiteella. Länsiosaan jätettiin kolmen metrin levyinen aukko porttia varten.
Pohjoissivun aitaa jatkettiin aluelaajennusten takia vielä vuosina 1934‒1935 itään päin vielä 200 metrillä.
Itäinen laita sai aidan vasta sotien jälkeen, jolloin tiilimuurin ensimmäisten metrien valmistumisesta oli kulunut yli 26 vuotta. Tuolloin korotettiin pohjoisrajan aitaa itäpäästä ja rakennettiin portti kukkulan kohdalle.
Vanha pääportti oli jäänyt kapeaksi, ja seurakunta sai testamenttilahjoituksen uutta porttia varten. Jälkisäädöksessä määrättiin, että uusi holvi on tehtävä puhtaaksi hakatusta punaisesta graniitista.
Vanha portti kaadettiin maaliskuussa 1937. Kevään ja kesän aikana valmistui uusi portti, jonka suunnitteli arkkitehti Strömmer. Ajoportin ja kahden henkilöportin lisäksi rakennukseen on sovitettu vartijanhuone ja pieni varasto.
Rakennelman leveys on 14 metriä ja korkeus yli kuusi metriä. Reliefin on tehnyt kuvanveistäjä Gunnar Finne.
1980-luvulla käyttöön otetulle uurnahautausmaalle tehtiin tiiliaita, ja alueelle pääsemiseksi vanhaan aitaan puhkaistiin kaksi aukkoa.
Teksti: Asta Kettunen
Historiatiedot: Voitto Silfverhuth, Kalevankangas. Tampere 1993.