Kohtaamispaikassa koetaan rakkautta
Valoisa, luotettava ja vastuuntuntoinen. Näin toiminnanohjaaja Maria Haapavaara määrittelee ranskalaisen sosiaalityön opiskelijan Nancy Soumahoron, joka suorittaa työharjoitteluaan Marhaban-keskuksessa.
Ystävällinen hymy ja iloisesti tuikkivat silmät ottavat kävijän Kalevan kirkossa vastaan.
Soumahoro on aloittanut pestinsä syyskuussa, ja se kestää marraskuun 22. päivään asti. Hän oli alun perin aikeissa tehdä harjoittelujaksonsa Marokossa väkivaltaa kärsineiden naisten parissa. Se ei onnistunut, mutta hän sai kuulla Marhabanista opettajaltaan. Tällä puolestaan on yhteyksiä suomalaiseen opettajaan Tampereen ammattikorkeakoulussa, jonka oppilaista moni on saanut käytännön kokemusta Marhabanissa.
– Sisiliassa olin vuoden vapaaehtoisena Palermon pakolaiskeskuksessa, jossa opetin italiaa. Halusin nähdä, millaiset käytännöt Suomessa on ja miten täällä toimitaan pakolaisten parissa, kertoo Soumahoro.
Aluksi hän sai tietoa Tampereesta ja Marhabanista, ja asui ranskalais-suomalaisessa perheessä Lielahdessa, mutta muutti sitten soluasuntoon Hervantaan.
Kalevan kirkolla hän on tehnyt kaikkea mahdollista ihmisten kohtaamisesta ruuanlaittoon.
– Minut on toivotettu tervetulleeksi, ja ihmiset ovat olleet ystävällisiä. Olen oppinut kunnioittamista, kohdannut jakamista – ja uskon, että myös todellista rakkautta.
– Täällä ei tuomita ihmisten kulttuuria, perinteitä tai tapoja ajatella, vaan pyritään kuuntelemaan heitä. Toisinaan maahanmuuttajat haluavat puhua, mutta silloin heille ei olla panemassa sanoja suuhun, vaan yritetään ymmärtää.
Hän huomauttaa, että meille tavalliset asiat, kuten koti, eivät ole normaaleja monille Marhabanissa käyville.
Marhabanissa on harjoittelijoita useista tamperelaisista kouluista, TAMKin lisäksi esimerkiksi Tampereen seudun ammattiopisto Tredusta, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK:sta, ja Tampereen yliopistosta.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun opiskelija on suoraan Ranskasta. Opiskelijat ovat erittäin tärkeä lisä arkeen, he tuovat energiaa ja uusinta osaamista, Haapavaara sanoo.
Olohuonemaisessa kohtaamispaikassa käy sen aukioloaikoina eli tiistaina, keskiviikkona ja torstaina kello 13–16 melkoinen vilinä. Monet pakolaisista puhuvat ranskaa, ja Nancy Soumahoro myös englantia.
– Kaikilla ei ole yhteistä kieltä, mutta sitten puhutaan silmillä ja otetaan muuten kontaktia, hän mainitsee.
Yhteistyötä ilman hierarkiaa
Ranskassa puhuja usein elehtii vilkkaasti, ja suomalaisten pidättyväinen käyttäytyminen onkin yllättänyt harjoittelijan. Ranskasta hänellä on kokemusta harjoittelusta sosiaalityön toimistossa, jossa kävijät haastatellaan yksitellen.
Erityisen suuri ero maiden välillä on siinä, että täällä uskonto on avoimesti mukana yhteiskunnassa, ja seurakunta voi tehdä yhteistyötä esimerkiksi kaupungin kanssa – Ranskassa sellainen ei kävisi päinsä.
– On hyvä, että vapaaehtoisten, työntekijöiden ja virkailijoiden välillä ei tehdä eroa, ja tämän haluankin viedä Ranskaan mukanani. Meillä hierarkia on tiukka monessa paikassa.
24-vuotias Nancy Soumahoro suorittaa kolmivuotista koulutusta Institut Regional du Travail Social -oppilaitoksessa. Hän on kotoisin Reimsista läheltä Pariisia. Alue on tunnettu samppanjasta, joten kesiä on kulunut viinirypäleitä kerätessä.
Aikaisemmin hän haaveili opettajan urasta, mutta kokemus ei rohkaissut. Luokat ovat isoja ja meno villiä. Koulujen tilanne on Ranskassa saman tyyppinen kuin terveydenhuollon meillä: ammattilaisia kaikkoaa alalta työn raskauden takia. Hän tunteekin viihtyvänsä sosiaalialalla.
– Olen erittäin varma, että haluan tehdä tätä työkseni.
Kotimaassaan Nancy Soumahoro laulaa gospel-kuorossa, soittaa djemberumpua ja pelaa pingistä. Tampereella hän on tutustunut toiseen ranskalaiseen, joka soittaa kitaraa, joten he ovat harjoitelleet yhdessä.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola