Jää lumoaa
Ei sua ooppera kiinnostaisi? Tämän kysymyksen teki oopperalaulaja Jaakko Ryhänen lauluoppilaalleen Heikki Hattuselle, Tampereen ortodoksisen seurakunnan nuorelle kanttorille muutama vuosi sitten.
– Kiinnostihan se. Olin silloin tosin vielä taidoissa kaukana oopperalaulajasta. Kävin Ryhäsen opissa pianistin kanssa kaikkiaan kaksi vuotta.
Oppejaan kanttorille on vuosien varrella jakanut myös joukko muita laulun ammattilaisia, muun muassa laulutaiteen professori Petteri Salomaa Sibelius-Akatemiassa.
Opiskelu on tuottanut tulosta, sillä Hattunen on laulanut jo kahdeksan oopperateoksen solistina. Kevättalvella häntä kuullaan Jää-oopperan suntion roolissa Kansallisoopperassa Helsingissä.
– Tässä sitä ihmetellään, ja ihmeellinen matka tämä on ollutkin, myöntää Hattunen vaatimattomana.
Kuoromiehestä solistiksi
Pitkän linjan musiikkimiehen ansioluettelo on vaikuttava. Ortodoksisen teologian ja kirkkomusiikin maisteri valmistuu pian musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Hän on laulanut noin 30 yhtyeessä ja kuorossa, joista monia hän on myös johtanut. Ennen laulamista tutuksi on tullut myös jazz, sillä Hattunen on soittanut saksofonia.
Viime vuodet ovat olleet kanttorille vahvaa identiteettimuutoksen aikaa, kun vannoutuneesta kuoromiehestä on pikku hiljaa alkanut kehkeytyä solisti.
– Keikkoja olen saanut tasaiseen tahtiin viime vuosina. Pikkuhiljaa ne ovat kasvaneet isomman kaliiberin tehtäviksi.
– Tämä hidas, mutta tasainen kasvu on luonut luottamusta siihen, että niitä tulisi jatkossakin. Tenoreita on vähän, ja heitä tarvitaan jatkuvasti niin kirkkomusiikissa, sinfoniakonserteissa kuin oopperassakin, kertoo Hattunen, äänialaltaan lyyrinen tenori.
Kohti kauneutta
Solistina hän on esittänyt pääosin läntistä kirkkomusiikkia, kuten oratorioita, passioita ja requiemeja.
– Suomessa toki joka vuosi lauletaan myös Rahmaninovin Vigilia, ja joskus Rautavaaran Vigilia. Rahmaninovin teos sopii minulle kuin nenä päähän, ja se on minulle hyvin rakas ja ihana kaikin puolin. Haaveeni on laulaa se jumalanpalveluksessa.
Hattusen musiikillisena tavoitteena on pyrkiä kohti kauneutta ja täydellisyyttä.
– Sitä jahtaan väsymättömästi. Haluan laulaa Jumalan kunniaksi – sillä äänellä, jonka Hän on minulle antanut. On myös hienoa opiskella, ja saada uusia työkaluja lauluun. Ajattelen, että se kaikki oppi sataa kirkon laariin.
Vaikka Hattunen esittää ja kuuntelee musiikkia monipuolisesti, hänen suuri rakkautensa on edelleen ortodoksinen kirkkolaulu.
– Siinä avautuu valtavan hieno maailma. Ei ole sattumaa, että se on kestänyt vuosituhansia.
Kuoro on tärkeä
Tampereen Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen kirkon kuoro on edelleen tärkeä kanttorilleen, vaikka musiikkiopinnot ovat välillä vaatineetkin virkavapautta perustyöstä. Hän on kiitollinen seurakunnalle ja kuorolle joustavuudesta.
– Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa kuoron merkitys on todella suuri, ja laulua harjoitellaan paljon. Vilpitön haluni on rakentaa kuoroa, mutta en voi piiskata kuoron vapaaehtoisia laulajia – niin kuin voin piiskata itseäni, miettii kanttori, joka palasi virkaansa tammikuussa.
Jää-oopperan ja työn takia Hattusen tammikuu on ollut todella kiireinen. Kaiken liikenevän vapaa-aikansa hän pyrkii viettämään vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.
– En ehdi harrastaa mitään muuta kuin joogaa, mutta sitä on harjoitettava jo äänenavauksenkin vuoksi. Lomalla saatan säveltää kirkkomusiikkia.
Diakoni ryhtyy suntioksi
Lisäksi Hattusen aikaa vie diakonin tehtävät omassa seurakunnassa. Ortodoksisessa kirkossa se tarkoittaa hengellistä palvelutehtävää ja elinikäistä sitoumusta. Diakoni toimii avustajana jumalanpalveluksessa. Kyseessä ei ole työsuhde.
– Laulan Jää-oopperassa suntion roolin. Minua huvitti tavattomasti, kun rooliin perehtyessäni huomasin, että evankelis-luterilaisen kirkon suntio tekee hyvin samantapaisia tehtäviä kuin ortodoksisen kirkon diakoni, hymyilee Heikki Hattunen.
Teksti: Kirsi AirikkaUlla-Lena Lundbergin tarina koskettaa
Jään vahva tarina on koskettanut monia romaanin lukeneita. Ulla-Lena Lundbergin romaani sai Finlandia-palkinnon vuonna 2012, ja siitä on tullut yksi vuosikymmenen rakastetuimpia teoksia.
Ulkosaaristossa
asunut säveltäjä Jaakko Kuusisto tuntee olosuhteet, joissa ihmisen ja luonnon
välinen konflikti korostuu.
”Sinun pitää tuntea jää, kantaako se vai pettää? Se pitää tuntea jaloissa. Varo saarten välissä, siellä vesi virtaa ja jää on ohutta. Älä käänny takaisin, et voi palata menneeseen, jää takanasi on jo muuttunut.”
”Se, kuinka tarinassa lopulta käy, sinetöi minulle sen, että Jäästä saa vahvan oopperan. Se täyttää kaikki suuren oopperan kriteerit. Teoksessa tapahtuu ulkoisesti vähän, mutta kaiken sen herkkyyden takana piilee vahva draama. Se inspiroi minua säveltäjänä ja antoi paljon mahdollisuuksia”, kertoo Kuusisto, joka myös johtaa teoksen.
Heikki Hattunen iloitsee Jään kantaesityksestä. On aina merkkitapaus, kun sävelletään nykyoopperaa, ja vieläpä suomen kielellä.
– On unelmieni täyttymys päästä tekemään tätä. Jaakko Kuusiston kanssa työskenteleminen on ollut hienoa. Hänen musiikkinsa on yhtä kaunista kuin on Lundbergin kirjan kerronta. Siinä on myös saariston luonnon karuus.
– Suntio
edustaa saarten paikallisia tapoja, kuinka asiat on siellä tavattu tehdä. Hän
ja vaimonsa Signe toivovat kovasti lasta, ja osin siksi papin pienestä Sanna-tyttärestä
tulee heille läheinen, kertoo Hattunen roolistaan.
“Muistot himmenevät, uppoavat syvälle, näkyvät enää haaleina kuin kivet veden alla. Pian saarten pappi on vain tarina, jota virta kuljettaa, kauemmas, kauemmas…”
Jään ohjaa Anna Kelo. Päärooleissa vuorottelevat Petterinä Ville Rusanen ja Aarne Pelkonen sekä Monan roolissa Marjukka Tepponen ja Mari Palo.
Jaakko Kuusisto: Jää
Kantaesitys Suomen Kansallisoopperassa, jäljellä esitykset 16.2., 20.2., 27.2. ja 9.3., joissa Heikki Hattunen solistina suntion roolissa. Lisäksi esitykset 7.2., 14.2., 22.2. ja 5.3., joissa suntion roolin laulaa Matias Haakana.
Lisätietoja: oopperabaletti.fi