Kansanperinnettä ja outoja olioita

Miksi se Jumala oikein loi Lapin, kysyy hyttysiä ja muita Pohjolan kummallisuuksia pelkäävä ihminen. Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterin Pienen hauen pyydystys esittää kysymyksen, jonka alkuperäisromaanin kirjoittaja Juhani Karilakin mielestäni haluaa tietää.

Sanojen voima näkyy Pienen hauen pyydystyksessä vahvana, sanat ovat tekoja. Niiden voimalla voi myös karkottaa pahoja olentoja. Etualalla on makean veden haltija Näkki (Ville Seivo), takana väkiyön olento (Suvi-Sini Peltola). Kuva: Kari Sunnari

Tarinassa henkilöt eivät tee eroa ihmisten, luonnon ja muinaisten taruolentojen välillä. Maailmassa kaikki ovat kokonaisuutta, jossa sama energia virtaa läpi. Kuoleman valtakunta on läsnä ja Tuonelan virta tosi. 

Näytelmä kysyy myös, mikä on hirviö. ”Minä en päästä niitä mun sisäkerroksiin”, sanoo taiteilija, joka vain haluaa katsella lintuja ja tehdä taidetta. Mutta mistä oikeastaan tiedämme, mitä kenenkin mielessä risteilee?

Suomalaisen perinteen ja kansanuskon pimentoon jääneisiin olentoihin voi tutustua perinteentutkija Pasi Klemettisen Kansanuskon yöpuoli -kirjan (SKS Kirjat 2022) avulla. Peijoonia sieltä ei löydy, mutta esimerkiksi haavruuva, huu, kouko, kratti, mara, para ja tuonen tytti kyllä.

Tamperelaisiakin kiinnostanee esimerkiksi kiira, karjanhoitoon liittyvä haltia, joka ajetaan maatalosta, navetasta ja pihapiiristä metsään kiirastorstaina järjestettävässä rituaalissa. Tapa juontaa katolisen kirkon perinteestä. Kiirastorstaina seurakuntalaiset ovat katuneet syntejään ja vapautuneet ainakin hetkellisesti pahan vallasta.

Hiidet taas eivät esikristillisen ajan olentoina ole katsoneet hyvällä kirkkojen rakentamista yhä uusille paikkakunnille ja reviirinsä jatkuvaa kaventumista. Tarinoissa hiidet ja ihmiset rakentavatkin kilpaa kirkkojaan.

Raamatun ja kristillisten legendojen kautta syntyy kiinnostavia yhtymäkohtia suomalais-karjalaiseen kansanuskoon, tietää paholaisesta väitöskirjansa tehnyt Klemettinen. Hän kertookin tästä esimerkkejä muun muassa ajattaran ja mustien hevosten yhteydessä.

Perinteentutkija Pasi Klemettinen on selvittänyt, miten ja mistä hiidet, manalaiset ja muut myyttiset olennot ovat tulleet pohjoisen havumetsän kansan riesaksi.

”Esityksen maailmassa koen lohdullisena ajatuksen, että omasta kirouksestaan voi vapautua. Mutta yksin se ei onnistu. Vain kohtaamalla muita ihmisiä voi ymmärtää itseään”, toteaa ohjaaja Lija Fischer käsiohjelmassa.

Suosittu teos jatkaa TTT:n ohjelmistossa kevään jälkeen lokakuussa.

Teksti: Asta Kettunen

Palaa otsikoihin