Tarina yksinäisyydestä

Koiran morsiamet -näytelmä tarkastelee yksinäisyyden olemusta monesta näkökulmasta. Lisäksi se kertoo rakkauden tarpeesta, epätavallisesta ystävyydestä ja sisaruussuhteista.

– Yksinäisyys on aihe, joka koskettaa minua ja tietysti kirjoitan siitä, mikä minua koskettaa, kertoo näytelmän kirjoittaja ja ohjaaja Sirkku Peltola. 
Koiran morsiamet on Peltolan 30. näytelmä, jossa hän palaa takaisin intiimin tarinan kerrontaan suurten näyttämöiden jälkeen. Kehys on pieni, mutta tarina on suuri.  Näytelmä saa kantaesityksensä 9. lokakuuta Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa.

Näytelmä kertoo kahdesta sisaruksesta, joilla on vain toisensa. Rakkauden kaipuu on niin kova, että toinen sisaruksista alkaa kuvitella ihmissuhteen ikkunan takana elävään nuoreen mieheen. Tämä joutuu tahtomattaan tempaistuksi sisarusten kummalliseen maailmaan.

– En ole omakohtaisesti kärsinyt yksinäisyydestä, mutta minulla on lohduton, elämänkatsomuksellinen käsitys jokaisen ihmisen lopullisesta yksinäisyyden kokemuksesta. Se on surullinen ja mystinenkin asia. ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin”, pohtii Peltola ja siteeraa Veikko Antero Koskenniemen tunnettua runoa.

Peltolan mukaan näytelmässä on kyse monenlaisesta yksinäisyydestä.

– Se on myös yhteiskunnallinen ongelma. Ehkä tässä meidän kulttuurissamme ja tavassamme elää on jotakin totaalista yksinäisyyttä. Ne ihmiset, joilla ei ole työtä, työyhteisöä tai perhettä, jäävät usein yksin, ja myös siksi, että yhteiskunnan turvaverkkojen reiät ovat kasvaneet.

Näytelmään sisältyy ajatus luonnosta vieraantumisesta.

– Se on surullinen ajatus, jota pohdin paljon. Ihminen on lajina irtautunut luonnon kiertokulusta. Ihminen on elänyt väärin, kun se on ylentänyt itsensä luonnon herraksi. Se on akuutti huoli, kun ajattelee tulevaisuutta ja esimerkiksi lapsenlapsia, Mikä olisi tie elää oikein, miettii Peltola.

Näytelmän lavastus, tamperelainen kaupunkimiljöö toimii sekin yksinäisyyden vertauskuvana. Yhteisöllisyys on vähentynyt.

– Kaupunkikulttuurissa asutaan päällekkäin ja vierekkäin, mutta ei välttämättä tunneta naapureita eikä ole yhteyttä toisiin ihmisiin.

Sanat ovat siltoja 

Vaikka yksinäisyyden lisääntymisestä puhutaan nykyisin paljon, Peltolan mukaan se on myös ikuinen ja ajaton aihe.

– Näytelmässä on paljon asioita, jotka ovat tunnistettavia aikana kuin aikana. Aina on kyse rakkaudesta ja kaipuusta.

Samaa mieltä on vieraileva näyttelijä Sari Mällinen, joka nähdään näytelmän toisessa naisroolissa.

– Vaikka ihminen olisi yksinäinen ja syrjäytynyt, hänellä on edelleen tarve kuulua johonkin sekä kaipuu olla yhteydessä toiseen ihmiseen. Kirjailija Claes Andersson on sanonut, että ”sanat ovat siltoja toisten luo”, siteeraa Mällinen, joka on näytellyt vain kerran aiemmin Tampereella. Peltolan kanssa hän on tehnyt yhteistyötä KOM-teatterissa.

Mällisen ohella Koiran morsiamissa näyttelevät Työväen Teatterin omat näyttelijät Teija Auvinen ja Saska Pulkkinen.

Kun Auvinen tutustui tekstiin, hänelle tuli hätä teoksen puolesta.

– Tämä on tärkeä näytelmä pienestä ihmisestä. Toivoin hartaasti, että tämä valitaan esitettäväksi, ja onneksi toiveeni toteutui. Vaistoni sanoo, että katsojat kaipaavat tämänkaltaista, lähes laboratorion omaista ihmiskuvausta, jota harvoin pääsee seuraamaan.

Saska Pulkkinen on näytellyt TTT:ssa kaksi ja puoli vuotta, ja on ollut mukana isoissa näytelmissä.

– Koiran morsiamet tuo virkistävää vaihtelua rooleihini, ja on hienoa vihdoin päästä pienelle näyttämölle, kertoo Pulkkinen, jolla on tänä syksynä näyttävä rooli myös Poikabändi-näytelmässä isolla näyttämöllä.

Peltola on hyvin tyytyväinen näytelmänsä työryhmään. Mukana on joukko rautaisia ammattilaisia, joiden kanssa ohjaaja on tehnyt yhteistyötä pitkään.  
Koko ryhmää innostaa, että Koiran morsiamet on uusi näytelmä, kantaesitys. On aina juhlallista, kun teosta ei ole esitetty aiemmin eikä sille ole vertailukohtaa. Tekijät pääsevät tutkimaan aihetta alusta lähtien.

Peltola kirjoittaa tekstin hyvin valmiiksi. Tavoitteena on, että siihen ei juuri enää tehdä muutoksia.

– Sirkulla on omintakeinen tapa kirjoittaa, hänen tekstissään on ihan oma klanginsa, kiittää Mällinen.

Koiran morsiamet on psykologinen trilleri, mutta se ei kuitenkaan ole realistinen psykologinen draama.

– Näytelmässä on absurdi kulma, asiat ovat vinksahtaneita. Maailma lonksuu, kuvailee Peltola.

– Todellisuuden lohduttomuutta ei kuitenkaan voi koskaan ylittää teatterissa, hän lisää.

Tehtävänä koskettaa

Entä mikä on Koiran morsiamien viesti katsojille? Pystyisimmekö tekemään jotakin lähimmäistemme yksinäisyyden vähentämiseksi?

Sirkku Peltola ajattelee, että teatteri voi herättää tunteita. Siksi se on tärkeää.

– Uskon katarttiseen empatian kokemukseen. Se puhdistaa sielua ja avaa näkemään muita ihmisiä ympärillä, ja tekee meistä myötätuntoisempia. Samalla se opettaa jotakin itsestämme.

– On hieno hetki, kun teatteri aiheuttaa aidon liikahduksen ihmisen sielussa. Silloin voi todeta, että jotakin oikeata siinä jutussa on, lisää Peltola.  
 
Hän iloitsee, että ihmiset haluavat edelleen tulla teatteriin, vaikka suoratoistopalvelut tarjoavat runsaasti laadukasta katsottavaa.

– Se on suoranainen ihme. He haluavat nähdä näyttelijän, ja he haluavat kuulla tarinan. Siinä on jotakin ikiaikaista, tapa kiinnittyä maailmaan ja yhteisöön. Se on säilynyt jo 2500 vuotta, ja säilyy edelleen.

Teatteri eroaa tv-sarjoista ja elokuvista kuitenkin siksi, että ihminen voi jakaa hetken ja tilan tarinankertojien kanssa. Se hetki ei enää palaa. 
– Voin tulla katsomaan näytelmän uudelleen, mutta se ei ole enää sama näytelmä. Tässä ainutkertaisuudessa on jotakin pyhää, miettii Sirkku Peltola.

Peruskysymyksen äärellä jo 35 vuotta

Sirkku Peltola on työskennellyt teatterissa 35 vuotta. Hän on yksi maamme merkittävimmistä näytelmäkirjailijoista ja ohjaajista, jonka uran varrelle mahtuu 30 näytelmätekstin lisäksi yli 60 ensi-iltaa suomalaissa ammattiteattereissa. 

Peltola on toiminut Kuopion ja Lahden kaupunginteattereissa. Lisäksi hän on ohjannut teoksia muun muassa KOM-teatteriin, Hämeenlinnan kaupunginteatteriin ja Helsingin kaupunginteatteriin.

Peltolan työt ovat kiinnostaneet myös ulkomailla, sillä näytelmiä on käännetty 15 kielelle, ja niistä on ollut 25 ensi-iltaa ulkomaisissa ammattiteattereissa.
Viime vuosina Peltola on työskennellyt Tampereen Työväen Teatterissa, jossa hän on ohjannut muun muassa neliosaisen trilogian Suomen hevonen, musikaalit Suruttomat, Anna-Liisa, Tytöt 1918 sekä draamat Pieni raha ja Ihmisellinen mies.

Viime vuonna hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla.

Tekstiä syöksyvirtauksena

Peltolan uusin näytelmä Koiran morsiamet eroaa hänen muista näytelmistään siten, että se syntyi nopeasti.

– Tämä näytelmä syntyi syöksyvirtaustekstinä, hyvin nopeasti. Yleensä työskentelen niin, että minulla on useita tekstejä työpöydällä samaan aikaan, ja työstän niitä pitkään. Yleensä myös kerään runsaasti aineistoa ja teen paljon taustatöitä.

Pässi-näytelmää Peltola kirjoitti kaikkiaan kahdeksan vuotta. Myös Tytöt 1918 oli useiden vuosien prosessi.

Peltolalla on jo tekeillä kolme uutta näytelmää.

– En voi vielä kertoa niistä tarkemmin, mutta työt ovat erilaisia. Joukossa on myös iso spektaakkeli.

Peltolalla on erinomainen kyky tehdä tarkkoja havaintoja yksittäisestä ihmisestä, ja samalla tarina laajenee käsittelemään myös ajan ilmiöitä ja yhteiskuntaa.

– Yritän ratkaista samaa peruskysymystä koko ajan, eli kysymystä ihmisen roolista tässä maailmassa ja suhteessa muihin ihmisiin. Pyrin havainnoimaan niitä muutoksia ja murroksia, joita yhteiskunnassa tapahtuu, vaikka ne ovatkin nopeita.

– En edes tiedä, olisiko mahdollista kirjoittaa tarinaa, joka ei olisi yhteiskunnallinen, pohtii Peltola.

Palaa otsikoihin