Teatteria asukkaiden iloksi
Uudenlainen teatterialan toimintamalli Liikkuva Näyttämö kuljettaa taidetta teatterilaitosten ulkopuolelle. Dostojevskin Idiootti kiertää ikäihmisten luona kaudella 2019–2020. Näytelmän toteuttavat yhteistyössä Tampereen Työväen Teatteri ja Tampereen Teatteri.
Tällä kertaa esityspaikkana on Kuuselakeskus, jossa toimivan Kuuselan lähitorin ohjelmassa on muun muassa musiikkia, luentoja, liikunta- ja keskusteluryhmiä. Myös ehtoolliskirkkoja ja hartaushetkiä on tarjolla, samoin mahdollisuus keskusteluun papin kanssa.
– Teatteria on luvassa lisää. Ensimmäinen on jo 22. tammikuuta kello 13, jolloin kuulijat saavat nauttia Kulttuuriosuuskunta Kajeen esityksestä esityksestä Minä katselin kauan maisemaa – tarinoita Tampereesta. Tekstien kautta "matkaillaan" Tampereella, kaupunginosasta ja tunnelmasta toiseen, kertoo lähitorikoordinaattori Tuula-Mari Kukkonen.
Kello 13 Kuuselakeskuksessa alkava esitys koostuu tamperelaisesta runoudesta ja proosasta. Näyttelijöinä toimivat Sanna Majanlahti ja Emilia Pokkinen. Esitykset ovat myös Keinupuistokeskuksessa Hervannassa 20.1. kello 13.30 sekä Kaukaharjukeskuksessa 24.1. kello 14.
– Kerran vuodessa pyritään tekemään ensi-ilta, ja saamaan tämä pysyväksi toiminnaksi. Tarkoitus on käydä myös vankiloissa, nuorisokodeissa, vammaisten parissa ja niin edelleen, näyttelijä Jari Leppänen kertoo Idiootin yleisöä kätellessään.
– Tampereen kaupunki on esittänyt kiinnostuksensa jatkosta, ja käsitykseni mukaan myös Pirkanmaan muissa kunnissa ollaan kiinnostuneita tästä mallista, suunnittelija Jaana Ylänen Tampereen kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista toteaa.
Aitoja elämyksiä
Kulttuuriosuuskunta Kajeen tuottaja Susanna Ihanus toimii tuottajana ja vapaan kentän edustajana. Hän on vastannut kiertueen käytännön järjestelyistä.
– Viime keväänä pidettiin kymmenen työpajaa, joissa rakennettiin pohjaa yhteistyölle ja kuultiin toiveita; mitkä ovat asuinpaikkojen reunaehdot, mitä asukkaat toivovat ja mitä heidän mielestään kuuluu teatterielämykseen.
Monien mielestä teatterissa kuuluu olla ystäviä ja esirippu. Osassa esityspaikoista tilaisuudesta onkin rakennettu aito elämys hienoine vaatteineen, käsiohjelmineen, väliaikakahveineen ja punssikarkkeineen.
– Toiveisiin kuului, ettei olisi sotaa eikä seksiä, mutta rakkautta ja romantiikkaa, eli elämä saisi näkyä kokonaan ilman kaunistelua. Tyypillisesti pyrimme suojelemaan vanhuksia, joilla kuitenkin on paras perspektiivi elämän kirjoon, Ihanus huomauttaa.
Mukaan aiotaan jatkossakin ottaa viihdettä ja huumoria, mutta toisaalta mitään aihetta ei paeta. Esimerkiksi kuoleman käsittely teatterin keinoin voi tarjota tukea siihen, että aihe ylipäätään on käsiteltävissä.
– Pohdimme työryhmässä, että tällaisten tuntemuksien kohtaaminen voi olla monelle läheiselle tuskallisempaa kuin ikääntyneelle itselleen, Ylänen lisää.
– Muistisairaiden asukkaiden osalta keskustelimme esityksen mahdollisista vaikutuksista.
Hän kertoo, että näytelmällä ei haluttu aliarvioida ikääntyneitä katsojia eikä tuoda esitettäväksi liian kepeää ja helppoa näytelmää, vaan teatteria, jossa vahvat tunteet ovat mukana.
Myös idea Idiootti-näytelmän valinnasta tuli työpajan aikana.
– Se ei ollut mikään itsestään selvä vaihtoehto. Suosikkeja oli moderneista näytelmistä klassikoihin. Työryhmällä on ollut rohkeutta siinä, ettei aliarvioida iäkkäämpiä katsojaryhmänä. Osa heistä on ollut aiemmin ahkeria teatterissa käyjiä, ja se on ollut iso elementti elämässä, Ihanus täsmentää.
Tampereen kaupunki osti 30 esitystä ja tuki viriketyöpajoja sekä palvelukeskusten esityksiä rahallisesti.
– Tämä oli selkeä panostus taiteen saavutettavuuteen. Kunnillahan on siihen erityinen velvollisuus, ja Tampere on tässä etunenässä. Tekijöitä on, kun vain löytyy rahoitusta. Yksi kysymys on myös se, kuinka riittää henkilökuntaa.
Apuna pyörätuoleja työntämässä onkin ollut Nätyn opiskelijoita ja Mummon Kammarin vapaaehtoisia.
– Mielenkiintoista on ollut nähdä vastaanottavalta taholta se luottamus, että käytännön asiat hoituvat ja monet ovat nähneet vaivaa, Ihanus kiittelee.
Panostusta hyvinvointiin
Ylänen arvioi kulttuurihyvinvoinnin tuovan yhteiskunnalle myös säästöä, kun se integroidaan osaksi ennaltaehkäisevää palvelua ja hoitoa.
– Säästöä tässä yhteydessä on kuitenkin ollut vaikea laskea, sillä sen vaikutukset voivat näkyä yleensä aika pitkällä viiveellä, ja päättäjät usein kallistuvat ratkaisuihin, jotka kantavat hedelmää heidän valtakaudellaan. Nykyinen kulttuurihyvinvointitietoisuus tuo tähän varmasti muutosta yhdessä WHOn juuri julkaiseman kulttuurihyvinvointiraportin innoittamana.
– Toki vaikutuksensa on myös asumispalveluiden työhyvinvointiin sekä ensisijaisesti asukkaisiin itseensä. Heille tämä on ollut kovin merkityksellistä. Elämänlaadun osalta yksi esitys on aina hetkellinen, vaikka sen vaikutukset voivat kantaa pidempäänkin.
Ylänen on kuullut erään näytelmän nähneen repliikin: ”Nyt ei iltalääkkeitä tarvita”.
– Tämä mielestäni on yksi todiste teatterin vaikutuksista elämänlaatuun. Jos kulttuuritarjonta saadaan sisällytettyä tiiviisti asumisyksiköiden normaaliin arkeen, sillä on varmasti elämänlaatuun runsaastikin vaikutuksia.
Harrastajateatterit ovat mukana
toteuttamassa samaa tavoitetta. Useimmissa asumispalvelupaikoissa on hänen
mukaansa säännöllistä kulttuuritarjontaa, vielä kuitenkin melko vähän.
Omin voimin
Musiikin rooli Idiootissa on aika vahva. Näytelmällä ei ole ollut ulkopuolista ohjaajaa, vaan näyttelijät ovat ohjanneet vuorotellen. Riikka Papunen ja Antti Tiensuu ovat huolehtineet tekstin soveltamisesta, Jari Leppänen puolestaan musiikista.
– Meillä oli ollut vasta yksi palaveri, ja kun aamulla heräsin, se tuli mieleen, Leppänen kertoo sävellyksestään.
Tapahtumat on jaksotettu selkeisiin näytöksiin. Ilmeet ja repliikit ovat selkeitä, joten myös huononäköiset ja -kuuloiset pysynevät mukana.
– Yleisössä on ollut myös täysin kuuro katsoja, joka pystyi täysin seuraamaan tapahtumia.
– Teksti on ehkä tyylillisesti sellainen, että se antaa näytellä reagoivasti. Ilmeitä ja eleitä paljon tärkeämpää kuitenkin on, että esityksestä välittyy jotain, jonka käsittelyyn katsojalle täytyy antaa rauhaa ja tilaa, Papunen selventää.
Vaikka katsoja ei hetken päästä muistaisi mitään, hetkessä kokeminen ja elämyksen saaminen on sekin merkityksellistä, hän huomauttaa.
Esityksen seuraamisen kynnys on matala.
– Jos tuntuu siltä, ettei jaksa, saa tulla ja mennä, valinnanvapaus on katsojalla, kaikki vakuuttavat.
– Henkilökunta on viestinyt vangitsevuudesta, eli yleisö on jaksanut keskittyä, Ihanus sanoo.
Hän tosin kertoo pohtineensa, minkä verran etukäteen arvioidaan sitä, kuka ylipäätään jaksaa tulla paikalle.
– Kaikki ovat tervetulleita, vaikka vain hetkeksi ja vaikka vuoteessa.
Katsomossa on ollut 8–130 henkeä kerrallaan. Suurin osa esityspaikoista on ollut suljettuja, poikkeuksena olivat Kuusela ja Koukkuniemi, joissa tilaisuudet olivat avoimia kaikille.
– Muutama henkilö oli poistunut esityksestä kesken, mutta pääosin palaute on ollut sellaista, että asukkaat ovat jaksaneet katsoa koko esityksen intensiivisesti. Tämä ei ole mitenkään tavallista, Ylänen mainitsee.
– Esitys on vieraillut hyvin erilaisissa paikoissa, sekä kaupungin omissa yksiköissä että niin sanotuissa ostopalvelupaikoissa eli asumisyksikössä, joista kaupunki on ostanut asumispalvelua kuntalaisille. Se, että esitys ei tarvinnut suurta rekvisiittaa oli edellytys, jotta saimme esityksen asumispalveluiden pieniinkin tiloihin.
Esitystä tilattiin hänen mukaansa ilahduttavan paljon erityisesti ostopalvelupaikkojen asumisyksiköihin, ja myös Hatanpään kuntoutus- ja arviointiyksikössä Arvossa oli esitykset kotihoidon lyhytaikaishoidossa oleville asiakkaille.
– Palvelukeskukset ja palvelutalot määrittelivät itse, miten laajasti esitystä markkinoivat. Ajatus lähtökohtaisestikin oli, että esimerkiksi palvelutaloissa asuvien omaisia voisi myös osallistua.
Jännitystä ja iloa
Välillä taas nauretaan.
Tiivis tunnin mittainen tarina ottaa valtoihinsa. Eturivissä Tytti Seva, Seija Vänskä, Kyllikki Huuskonen, Raili Sahramäki ja Hilkka Jouttijärvi nauttivat esityksestä.
– Tässä eli niin mukana, kommentoi Huuskonen.
– Ei ollenkaan tehnyt mieli takapuoltaan nostaa, ja aika meni nopeasti, nauraa Sahramäki.
Hän kehuu, että näkymä on saatu muutettua eri tapahtumapaikoiksi aika pienillä asioilla. Mummon Kammarin Ikinuorissakin mukana ollut Jouttijärvi lisää listaan hyvän tunnelman, koska pienessä tilassa tapahtumat tulevat lähelle. Tosin hän pohtii, oliko valoa vähän liikaa.
Leppäsen mukaan palaute on ollut suorastaan yllättävän hyvää.
– Tänään oli aika reagoiva yleisö.
– Lisää vain tällaista, Vänskä napauttaa.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
Humoristista touhua
Mummon Kammarin teatteriryhmä Ikinuoret tekee omia näytelmiä ja Kammarin lisäksi esiintyy ympäri Tamperetta palvelutaloissa.
Ennen joulua porukka esiintyi Viola-kodissa, jonka asukkaiden lisäksi katsojia oli myös viereisestä Pellavakodista.
– Ihan tästä inspiroitui, oli vanhan ajan tunnelmaa, yleisö kehui esityksen lopuksi.
Ikinuoria vetää tätä nykyä Reino Kanto, joka kertoo, että ainakin yhtä esiintyjää lisää kaivattaisiin. Esimerkiksi taustatukijoita voisi tulla enemmänkin.
– Yksi on sairauslomilla, ja meitä on yhteensä viisi, joten juuri ja juuri pärjätään.
Näytelmät ovat pieniä, noin puolen tunnin juttuja.
– Tämä ei ole päivänpolttavaa asiaa, vaan enempi humoristista touhua. Meillä ei ole rekvisiittaa, niin että on helppo siirtyä paikasta toiseen.
Kannon mukaan esitysten vastaanotto on ollut hyvä.
– Mieluummin niin päin, että näytelmä loppuu liian aikaisin.
Hän arvioi, että kaikenlaiset vierailut palvelukodeissa ynnä
muissa ovat lisääntyneet.
Viime vuonna todella suosittu oli Junnu Vainion lauluihin perustunut kierros. Koska se sijoittui 1960–70 -lukuihin, katsojat ja kuulijat tunnistivat laulut.
Teksti ja kuva: Asta Kettunen