Elämän suolassa rukoillaan ja jaetaan arkea yhdessä
Tampereen hiippakunnan Kasvun verso -palkinnon tänä vuonna saanut kristillinen arabiyhteisö Elämän suola on toiminut Tampereen seurakuntien suojissa jo seitsemän vuotta.
− Kun Suomeen tuli 33 000 pakolaista vuosina 2015–2016, mietimme eräässä seurakuntayhtymän yhteisössä, mitä voisimme tehdä heidän auttamisekseen, sanoo toimintaa aloittamassa ollut Irkka Uskali.

Ryhmän toiminnalle on yhä iso tarve. Yhteisön taustalla toimii Kristillisen arabiankielisen työn tukiyhdistys Suola ry.
− Tehtävämme on kokonaisvaltainen läsnäolo. Olemme silta suomalaiseen yhteiskuntaan ja uskoon, kiteyttää arabiyhteisön tapaamisia Uskalin kanssa vetävä Anneli Hukari.
Yhteisöllä on tapaamisia pääsääntöisesti viikonloppuisin. Lauantaina vaihdetaan kuulumisia, juodaan kahvia ja herkutellaan Ruokapankin antimilla, joista riittää mukaan vietäväksikin.
Sitten rukoillaan ja luetaan Raamattua. Sunnuntaisin käydään Uuden Verson messussa Pispalan tai Hervannan kirkossa. Yhteistuumin on tehty metsäretkiä sekä matkattu Helsingin arabiankielisiin messuihin.
− Se on hyvää verkostoitumista. Voi löytyä uusia ystäviä, sanoo Uskali.
Ensin naiset, nyt miehet
Suomeen tulleille naisille ja lapsille pidettiin aluksi kerhoa Multisillan seurakuntakodissa. Myöhemmin kokoonnuttiin vastaanottokeskuksessa, mutta keskuksen sulkemisen myötä moni kävijöistä hajaantui ympäri maata. Sitten syntyi Elämän suola, jossa käy lähinnä miehiä.
− Miehet päättivät nimestäkin, joka arabian kielellä tarkoittaa samaa, Hukari kertoo.
Vetäjät ovat monin tavoin mukana miesten arjessa. Monet tilanteista liittyvät kieleen.
− Tavallisilla kauppareissuilla meitä ei tarvita. Miehet ovat hyvin omatoimisia, mutta esimerkiksi Kelan asioissa tarvitaan apua. Irkka on käynyt joidenkin kanssa kaupassa makutuomarina, koska Irkalla on hyvä maku vaateasioissa, Hukari mainitsee.
− Ei mene päivää, etten olisi yhteydessä johonkin yhteisön jäseneen, hän lisää.
Toisinaan tapaamisia pidetään vetäjien kotona. Yhteisiä jouluperinteitäkin on ehtinyt muodostua, kuten osallistuminen Tesoman kirkon yömessuun.
– Joulupäivänä olemme sitten taas minun kotonani Kalkussa, Hukari sanoo.

Yhteisö voi olla uusi perhe
Elämän suolan paristakymmenestä 26–48-vuotiaasta miehestä suurin osa on kastettu kristityksi.
− Nämä miehet ovat itse valinneet Jeesuksen seuraamisen. Tapaamme säännöllisesti, ja se on väkisinkin tehnyt meistä perheen. Eräs mies sanoi, että on menettänyt kaiken, perheen ja maansa, mutta on saanut synnit anteeksi ja Vapahtajan, Hukari kertaa.
Moni muukin asia yhdistää miehiä, kuten se, että toisinaan joku yhteisön jäsenistä saa karkotuspäätöksen. Osa ei halua tulla julkisesti nähdyksi kristillisessä kontekstissa, kuten vaikkapa mediassa, koska perheet entisessä kotimaassa eivät hyväksy muslimista kristityksi kääntymistä.
Bilal Al-Guaifari ja Nareeman Hamad Ameeni tulivat Suomeen kuutisen vuotta sitten.
− Irakissa en voinut lukea Raamattua. Kun sisko kuuli, että luen kurdinkielistä Raamattua, hän soitti isoveljelleni. Perhe hylkäsi minut, koska heidän mukaansa Jumala ei halua kristittyjä. Minä ajattelin, ettei Koraani ole Jumalan kirja, Hamad Ameeni sanoo hiljaa.
− Suomessa luen Raamattua. Tämä on minun asiani. En pelkää enää. Ennen olin väsynyt ja vihainen. Nyt olen eri mies, hän jatkaa.

Kurdistanista tullut Al-Guaifari työskentelee siivoojana ja harrastaa näyttelemistä. Lielahden jouluvaelluksessa hän on yksi kuninkaista. Siitä, että työ Irakin armeijan upseerina kuuluu menneisyyteen, Al-Guaifari on silmin nähden huojentunut.
− Löysin sydämeni, kun tulin kristityksi. Nyt tunnen sisäistä rauhaa. Ennen nukuin ase korvan vieressä, hän tiivistää.
Hänenkin kohdallaan suku suhtautuu valintoihin ikävästi. Yhteydenpito vaatii salailua.
− Soitan Irakissa asuville teini-ikäisille lapsilleni kuuden aikaan aamulla, Al-Guaifari kertoo.

Elämän suolaa miehet kuvailevat hyväksi paikaksi rukoilemisen takia. Haastattelupäivänä Al-Guaifarin suomalainen kumppani on tuonut ryhmäläisille mokkapaloja. Tunnelma vaikuttaa iloiselta ja rennolta.
− Täällä käy kivoja ihmisiä, Al-Guaifari perustelee.
Teksti: Elisa af Hällström