Kaupunkilainen odottaa kirkolta hiljentymistä ja hyvän tekemistä

Kaupunkilaisessa uskonnollisuudessa korostuvat moninaisuus, uudenlaiset ilmiöt ja yksityisyys, mutta myös yhteinen hyvän tekeminen. Monella on hengellisiä kysymyksiä, mutta ei taitoa sanoittaa niitä.

Kirkkososiologian dosentti Henrietta Grönlund on keskittynyt tutkimuksissaan tarkastelemaan kaupungeissa elämistä, kansalaistoimintaa ja hyvän tekemistä, sekä niihin liittyviä arvoja. Kuva: Veikko Somerpuro

Vielä kolmas, monelle tuttu tilastotieto: kaupungeissa kirkkoon kuulutaan muuta maata harvemmin. Onko kaupungistuminen väistämätön virta, joka vie uskonnollisuuden mukanaan?

– Kaupungistuminen on valtava ilmiö, joka vaikuttaa paitsi ihmisten elämän taustana, myös suoraan siihen, miten he käyttäytyvät. Tämä koskee myös uskonnollisuutta, sanoo kaupunkiteologian professori Henrietta Grönlund Helsingin yliopistosta.

Hän muistuttaa, että kaupungistuminen ei ole universaali luonnon laki, joka toteutuisi joka paikassa samalla tavalla. Tosin tiettyjä lainalaisuuksia on olemassa, ja ne kiihtyvät kaupunkien kasvaessa.

– Kaupungeissa korostuvat valinnanvapaus, suvaitsevaisuus, moninaisuudesta nouseva erottautuminen sekä yksilön anonymiteetti. Nämä ilmiöt asettavat myös uskonnolliset yhteisöt uudenlaiseen asemaan.

Urbaani maailma yltää kaikkialle

Kaupunkiväestön osuus kasvaa lähes kaikissa maissa. Kaupungistuminen on paitsi maantieteellinen, myös kulttuurinen asia. Sosiaalisen median ja tiedonvälityksen kautta urbaani elämäntapa tavoittaa kaikki.

– Sellaiset ilmiöt kuin moninaisuuden tuoma relativismi ja kokemus siitä, että kirkkoon ei tarvitse kuulua, yltävät kulttuurisina ilmiöinä myös pienemmille paikkakunnille.

Kaupungeissa ihmisten elämää muuttavat erityisesti sosiaaliset suhteet. Tarjolla on paljon ihmissuhteita, yhteisöjä ja organisaatioita, joihin liittyä. Myös erilaisten identiteettien ja maailmankatsomusten määrä kasvaa asukastiheyden myötä. Samalla yksilölle jää liittymisessä paljon vastuuta, ja vaarana on yksinäisyys.

– Vaikka ihmiset tarvitsevat kaupungeissa ihan yhtä paljon ihmissuhteita, ystäviä ja yhteisöjä, joihin kuulua, sitoutumisen tapa on nykyään löyhempi ja hetkellisempi, Grönlund sanoo.

Kaupunkikulttuuri ruokkii myös ihmisten välisiä eroja ja vastakkainasetteluja. Niin uskonnottomuustrendi kuin eri uskonnotkin ovat näkyvillä, samoin konservatiiviset ja liberaalit tulkinnat yhteisöjen sisällä.

– Kun identiteetti ei tule enää annettuna, sitä on tarpeen kirkastaa ja perustella. Kuka minä olen, keitä nuo toiset ovat, miten eroamme, missä ajattelemme samoin?

Tämä voi isossa mittakaavassa lisätä sekä sekularisaatiota että uskonnollisuutta samaan aikaan. Maailmanlaajuisesti juuri monissa suurissa kaupungeissa kasvaa valtavia seurakuntia.

Vuoropuhelua kaupunkilaisten kanssa

Kun on paljon väkeä ja nopeasti muuttuva ympäristö, syntyy myös monenlaista uutta ajattelua ja toimintaa. Kaikki se kilpailee ihmisten ajasta.

Sama ilmiö liittyy myös uskontoon. Kaupungeissa syntyy todennäköisemmin uutta uskonnollista liikehdintää ja uusia toimintamuotoja – pikkukaupungeissa pienimuotoisemmin ja isoissa enemmän. On kirkkobrunsseja, monenlaisia messuja ja nuorten tempauksia.

Grönlund muistuttaa, että kirkko on aina käynyt vuoropuhelua kulloinkin elettävän todellisuuden kanssa. On lähdettävä liikkeelle arjen yhteisöllisyydestä, hengellisyydestä ja etsinnästä. Paljon on vielä sitä, että tehdään totutulla tavalla, mutta myös uuteen on herätty seurakunnissa hyvin.

– Punainen lanka on se, että rakennetaan seurakuntaa alhaalta ylöspäin, kuunnellaan ihmisiä ja heidän tarpeitaan ja lähdetään tekemään heidän kanssaan. On hyvä muistaa, että vuoropuheluun antautuminen ei tarkoita kirkon opin ja arvojen vesittämistä.

Grönlundin mukaan onnistumisia on paljon, hyvänä esimerkkinä papit, joita on palkattu liikkumaan kaduilla, kauppakeskuksissa ja muualla ihmisten parissa.

– Kirkon menestystarinoihin kuuluu myös kaikki se, mitä se tekee vaikeissa tilanteissa ja haavoittuvassa asemassa elävien ihmisten auttamiseksi. Siinä ollaan aidosti kirkon arvojen ja opin ytimessä.

Kuvassa on yksityiskohta Maaltamuutto-veistoksesta, joka on taiteilija Arja Renellin suunnittelema Kalle Päätalo -muistomerkki. Kallioon ja betoniseinään kiinnitetty teos on noin 30 metriä pitkä. Se sijaitsee Tampellassa Aleksandra Siltasen puistossa Tampereella. Kuva: Jussi Laitinen

Kaivattu lähimmäisenrakkauden ääni

Vapaaehtoistoiminta on yksi tapa avata ovia seurakuntalaisille. Suomalaiset arvostavat kirkkoa ja sen tekemää hyvää työtä, joka nousee kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Monet myös haluavat osallistua siihen itse.

– Osallistumisen tapa on muuttunut merkittävästi. Ihmiset eivät vain mene mukaan seurakuntien vapaaehtoistoimintaan, vaan pistävät itsekin pystyyn erilaisia tempauksia, talkoita ja messuyhteisöjä.

Grönlundin mukaan moni odottaa kirkolta myös sitä, että se vaalii yhteisiä arvoja ja ottaa kantaa suuriin moraalis-eettisiin kysymyksiin yhteiskunnassa.

– Kirkon lähimmäisenrakkaudelle ja ihmisarvon äänelle olisi kysyntää vielä paljon enemmän. Kirkko voisi vielä vahvemmin nostaa esiin kansalaisten surua, murhetta, ahdistusta, pelkoa ja epäluottamusta sekä sanoa, että haluamme olla näissä asioissa teidän rinnallanne.

Kirkko on myös edelleen yksi niistä harvoista tahoista, jotka pystyvät tulemaan ihmisen keskustelukumppaniksi elämän isoissa kriiseissä.

– Kirkolta odotetaan sitä, että surua, avioeroa, kasvatushaasteita tai yksinäisyyttä voidaan käydä läpi. Tätä tapahtuu kirkossa todella paljon, mutta vieläkin enemmän voisi olla vapaaehtoisuuteen ja vertaisuuteen perustuvaa tukea.

Vastauksia sanattomiin kysymyksiin

Siinä missä monet asiat monet asiat muuttuvat kaupungistumisen myötä, ihminen ja hänen perimmäiset kysymyksensä pysyvät melko samanlaisina.

Tiheä asutus ja dynaamisuus eivät tuota vastauksia siihen, miksi olemme täällä, mitä on hyvä elämä, miten meidän tulisi elää ja mistä löydän merkityksen omaan elämääni.

– Päinvastoin, kaikki kiihtyvyys, muutos ja yksilön vastuu tuovat nämä asiat vielä enemmän pintaan. Tarvitaan paikkoja, joissa voi peilata omaa elämäänsä.

Grönlundin mukaan Suomessa on aiemmin ollut niin voimakas kansankirkollisuus, että kulttuurisesti kirkkoon kuulumista ei ole juuri tarvinnut miettiä.

– Moni on aika hukassa koko uskonnon ilmiön kanssa. Kun uskontoa pidetään yksityisasiana, kysymyksiä on, mutta ei hengellisyyden sanoittamisen kulttuuria. Kirkon olisi tärkeää löytää sellaisia vuoropuhelun tapoja, joissa näitä asioita voisi mietiskellä.

Grönlund näkee kristillisessä hiljaisuuden liikkeessä mahdollisuuden, joka voisi vastata samaan tarpeeseen kuin suosittu mindfulness. Moni kiireen ja melun kuormittama kaupunkilainen kaipaa hiljentymistä. Miten se jokin ihan muu, mitä uskonto ilmiönä edustaa, voisi tihkua kaupunkielämään?

– Hiljentymisen paikat luonnossa tai kaupunkiympäristössä ovat olleet monin paikoin todellisia menestyksiä. Hiljaisuudesta, mystiikasta ja myös uudenlaisista, urbaaneistakin rituaaleista voi löytyä yhteys omaan sanoittamattomaan hengellisyyteen.

Anu Heikkinen

Palaa otsikoihin