Kristinusko vaikutti näillä main jo oletettua aikaisemminkin
Arkeoastronomia on auttanut päättelemään, että kristinuskoon kääntyminen alkoi Suomessa jo viikinkiajan alussa. Uskontojen vaikutuksesta kertovat omalta osaltaan myös Pirkkalankylän Tursiannotkosta tehdyt löydöt.
Marianna Ridderstad on koulutukseltaan fyysikko, mutta historian ja tähtitieteen harrastus houkutti hänet vähitellen toiseen suuntaan.
– Halusin tehdä jotain oikeasti kiinnostavaa ja todella uutta, eikä astroarkeologiaa ole Suomessa käytetty aikaisemmin.
Arkeoastronomia eli astroarkeologia yhdistelee tähtitiedettä, historiaa ja arkeologiaa, tutkii taivaankappaleiden muinaista tuntemusta ja vaikutusta kulttuuriin.
Ridderstad teki väitöskirjansa keskiaikaisten kirkkojen suuntauksista ja alkoi sitten perehtyä hautaamiseen. Hautaamistavasta voidaan päätellä, mitä uskoa milloinkin on harjoitettu.
Kun suomalaiset kääntyivät kristinuskoon, vainajat alettiin asetella siten, että jalat osoittavat pääsiäisaamun auringonnousuun.
Pääsiäissuuntaukset liittyvät ainoastaan kristinuskoon ja juutalaisuuteen. Pakanallisia suuntia ovat kekrin tai kesäpäivänseisauksen auringonnousu. Pääsiäissuuntausten löytyminen rautakauden lopun haudoista Suomessa selittyykin vain kristinuskon vaikutuksella.
Uskomukset rinnakkain
Ridderstad alkoi selvittää Euran ja Köyliön kalmistojen suuntauksia muutama vuosi sitten ja sai selville, että merovingiajan (vuosien 550–800) euralaiset suuntasivat haudat katsomaan kohti kekriä ja kesäpäiväntasausta.
Noista ajoista lähtien euralaiset hautasivat vainajansa suuriin rivihautakalmistoihin. Sitä ennen vallitseva tapa oli ollut pakanallinen polttohautaus.
Tuolla alueella on alettu haudata polttamatta jo monta sataa vuotta ennen muuta Suomea. Ilmiön on ehdotettu johtuvan kristillisistä vaikutteista.
Ruumishautaus alkoi yleistyä 1000-luvulla, ja 1200-luvun alussa tehtiin enää yksittäisiä polttohautauksia.
Nykyisen Tukholman lähellä sijaitsevaan viikinkikaupunki Birkaan kristinusko oli tullut jo vuoden 820 paikkeilla.
Tursiannotkossa oli viikinkiajalla (noin 800–1050) muutama maatila. Niiden pohjalta kasvoi keskiaikainen Birckala by eli Pirkkalankylä, Suur-Pirkkalan entinen keskus.
Kristinuskon tulo Tursiannotkoonkin jo viikinkiajalla on Ridderstadin mielestä jopa todennäköistä. Kristityksi käännyttiin muun muassa kaupankäynnin takia.
– Paavi määräsi, että pakanoiden kanssa ei saa käydä kauppaa. Niinpä osa asukkaista otti kasteen, ja uskoja esiintyi rinnakkain.
Seurakunnan on katsottu syntyneen noin 1220–40.
Yhteyksiä muuhun maailmaan
Viikinkien kauppasuhteista kertoo, että suomalaisia esineitä on löytynyt Birkan alueelta.
– Viikingit olivat aluksi kauppiaita. 700-luvulla alkoi luostarien tuhoaminen, ja viikingit kääntyivät kristityiksi vasta 900-luvun lopulla.
Suomella on tarkoitettu milloin mitäkin aluetta. Myös Suomi ja Häme kulkevat nimityksissä sekaisin. Viikinkiajalla sana Suomi tarkoitti suunnilleen nykyistä Varsinais-Suomea. Häme oli valtava alue, joka käsitti myös nykyiset Satakunnan ja Uudenmaan.
Alussa vainajat haudattiin esineet mukana, myöhemmin ilman niitä. Haudoissa on ristejä ainakin 900-luvulta alkaen.
Rautakauden kristillistä esineistöä on kuitenkin niukasti. Suomesta on löydetty nelisenkymmentä ristiriipusta, jotka ajoittuivat noin 1000-luvulta eteenpäin. Rautakautisista ristiriipuksista on vajaat 20 löytöä.
– Ristiriipus ei sinänsä ole osoitus kristillisyydestä, Ridderstad muistuttaa.
Niin Birkan kuin Suomenkin kaivauksissa on löytynyt todisteita myös yhteyksistä muslimien valtaan. Pirkkalankylästä ja myös Messukylän Vilusenharjulta on löytynyt itämaisia helmiä.
– Perusidea molemmissa uskonnoissa on henkilökohtainen pelastus, joten pakanoista ne ovat vaikuttaneet alussa melkein samoilta, samoin juutalaisuus, hän arvelee.
Suomen kielessä on sanoja, joiden alkuperää ei tiedetä, esimerkiksi jänis ja salo
– Onko Suomen alueella ollut kansoja, joista ei tiedetä, pohtii myös Ridderstad.
Kävikö piispa kylässä?
Kansallisromanttisen käsityksen mukaan piispa Henrik ja Ruotsin kuningas Eerik toivat kristinuskon Suomeen ristiretkellä 1150-luvulla. Ajatusta kolmesta ristiretkestä pidetään kuitenkin vanhentuneena.
– Sen sijaan piispa Henrik on saattanut tehdä matkan Varsinais-Suomeen kiertäen moisioita. Kirkonmiehiä kiersi täälläpäin 1100-luvulla, mutta tuskin Henrik kävi näin kaukana, vaan pysytteli Kokemäenjoen rannalla, arvioi arkeologian dosentti Georg Haggrén luennollaan Vapriikissa.
Hän ei suoraan vastannut luennon otsikon kysymykseen, ulottuiko ensimmäinen ristiretki Birckalaan, vaan piti kysymystä hyvin haastavana.
– Tuhannen vuoden takaisen ihmisen uskomusmaailmaan emme voi päästä kauhean hyvin käsiksi, Pirkkalan varhaisimpien kirkkojen vaiheita selvittänyt Haggrén muistutti.
Hän painotti, että katolisella kirkolla oli keskiajalla suuri merkitys. Suomen ensimmäisen piispan, Pyhän Henrikin surmavirsi kirjoitettiin muistiin vasta 1600-luvulla, ja on esitetty myös näkemys, ettei Henrik olisi ollenkaan historiallinen henkilö.
– Itse pidän tätä historiallista todistusaineistoa hyvin vahvana, Haggren totesi.
Tarinaa Köyliönjärven surmasta tukee sekin, että Lalli on Laurentius-maarttyyrin mukaan annettu nimi.
– Professori Unto Salo on korostanut, että kristillistä symboliikkaa on ollut jo 800-luvulla.
Itämeri oli lähetysalueena 1100-luvulta 1300-luvulle. Saarnaajia tuli sekä Hampurin-Bremenin, Kiovan-Novgorodin että Englannille kuuluneen Tanskan suunnilta. Kristinusko saapui siis maillemme sekä idästä että lännestä.
– Lounais-Suomi integroitui siihen 1100-luvulla.
Kirkko tai pappila perustetiin usein suurtilan, "moision", maille - muun muassa Nokialla. Suurtilan asukkaat toimivat kristinuskon levittäjinä.
- Uusi usko vakiintui nopeasti Ahvenanmaalta Hämeeseen ja Länsi-Uudeltamaalta Satakuntaan ulottuvalla alueella.
Pirkkalassa olikin Haggrenin mukaan kristittyjä viimeistään 1100-luvulla.
Lähetyskauden kirkkoja etsittiin pitkään vanhan ristiretkiperinteen pohjalta.
– Tutkinta lähti liikkeelle epävarmalta pohjalta, kunnes 2010-luvulla Kaarinasta löytyi rautakautinen ruumiskalmisto - varhaiskristillinen hautausmaa- ja 1200-luvun alkupuolen kirkollinen rakennus.
– Myös Liedon Ristinpelto on ristiretkiajan hautausmaa, ja todennäköisesti niitä on ollut enemmänkin.
Etelä- ja Länsi-Suomi tulivat 1200-luvulla osaksi Uppsalan arkkihiippakuntaa. Ensimmäistä ristiretkeä alettiin kutsua ristiretkeksi 1200-luvun lopulla. Haggrenin mukaan voidaan myös kysyä, onko vielä perusteita puhua kolmesta ristiretkestä.
– Niiden kautta voidaan kuitenkin hahmottaa historiaa.
Hautaustavat muuttuivat
Rautakauden suomalaisten uskonto oli monijumalainen, samanistinen ja animistinen.
Hautaustapa oli polttohautaus, jonka jälkeen palaneet luut ja esineet asetettiin joko röykkiöihin tai polttokenttäkalmistoon. Kalmistoja on perustettu rautakaudelta keskiajalle, muun muassa Messukylän Vilusenharjulle. Tapa haudata polttamalla perustui ilmeisesti uskomukseen siitä, että palaminen vapauttaa sielun.
Järjestäytyneen kirkon levitessä maahan itä–länsi -hautasuuntaukset yleistyivät, mikä merkitsi paikallista lähetystyötä.
Ridderstad otaksuu, että alussa kirkon lattian alle haudattiin vain vähän, sillä kirkoissa oli yleensä maalattia. Kääntyneet haudattiin kirkon eteläpuolelle eli sinne, mistä aurinko nousi.
– Useimmiten kirkoissa, joissa oli lautalattia ja kellari, on uusia vanhempien hautojen päällä. Ne, joissa kirkko on jäljellä, hautaukset menevät kirkon akselin suuntaan. Jos vainajat on haudattu itä-länsi -suuntaisesti, paikalla uskotaan olleen kirkko.
– On oltava varovainen siinä, miten pitkälle vetää johtopäätöksiä. On mielenkiintoista, miksi haudat on suunnattu pääsiäiseen. Varhaiskristillisissä seurakunnissa seurakunnan jäseneksi otettiin pääsiäisenä, ja siihen aikaan myös haudattiin kastemekossa, odottamaan Kristuksen tuloa. Kun seurakunnat alkoivat kasvaa, alettiin kastaa muihinkin aikoihin.
Lapsikaste yleistyi ajan kuluessa. Arkut ja muumiointi liittyvät ajatukseen ruumiin ylös nousemisesta.
– Nykyään näihin ajatuksiin on tavallaan palattu; on sellaisiakin arkkuja, joissa ruumis säilyy lähes muuttumattomana.
Aikoinaan suomalaiset haudattiin vaatteet päällä, kunnes käyttöön tuli käärinliina, ja lopuksi jätettiin pois sekin. Nykyään haudataan taas puvussakin.
Ridderstad myöntää joskus pohtivansa, millä oikeudella vainajien luut kaivetaan ylös haudoistaan:
– Tätä arkeologit eivät mielellään mieti, koska kysymys on niin vaikea.
Teksti: Asta Kettunen
Birckala 1017:n esineistö ja tarinat perustuvat Pirkanmaan maakuntamuseon ja Helsingin yliopiston Pirkkalan Tursiannotkossa vuosina 2012–2017 tekemiin arkeologisiin tutkimuksiin. Näyttely on esillä 19.8.2018 asti.
Suomen kristillinen varhaishistoria
Blogi Birckala 1017 -näyttelyn vaatteiden valmistamisesta
Lisätietoa Tursiannotkon tutkimuksista