3.2.2021 9.30

Matka hengelliselle pyhiinvaellukselle

Tuhkakeskiviikon iltakirkko kutsuu tamperelaisia matkalle paastonaikaan ja mukaan pääsiäisajan pyhiinvaellukselle.

– Tämä luomakunnan aika, jossa nyt elämme, haastaa meitä monin tavoin. Edessä on tuntematon reitti ja tietön maasto, jossa emme tunne merkkejä, ja jäämme vaille vastauksia. Juuri siksi voimme juurtua Kristukseen, ja uskaltautua tielle, laajempaan vastuuseen, miettii Aulikki Kalliolahti, iltakirkon kokoaja ja pyhiinvaelluksen matkakumppani.

Laskiaissunnuntaita seuraavana keskiviikkona vietetään tuhkakeskiviikkoa, josta alkava paastonaika kestää 40 arkipäivää, pääsiäissunnuntaihin. Tuhkakeskiviikko on saanut nimensä siitä, että Raamatussa säkkiin pukeutuminen ja tuhkan ripotteleminen pään päälle ovat eräs vertauskuva katumukselle ja parannukselle.

Tuhkakeskiviikkona on yleistynyt tapa, jossa seurakuntalainen voi ottaa vastaan otsaansa tuhkamerkin katumuksen ilmauksena.

Papin käsi piirtää tuhkaristiä otsaan.
Tuhkakeskiviikosta on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva. Kuva: Sanna Krook

Kalliolahti haluaa kutsua kaupunkilaisia valoisaan paastoon.  

– Tässä ei ole vaatimusta, velvollisuutta, syytöstä, painostusta, ei oikeata oppia. Kuulen kutsun odotuksena, myötätunnon katseena, rohkaisuna. Se on lupaus Kristuksen parantavaan läsnäoloon.

– Juuri tässä, valoisassa paastossa, Luojamme ja Lunastajamme, Parantajamme läsnäolo tekee irti päästämisen, katumuksen ja paastopolun pyhiinvaelluksen valoisaksi ja siunatuksi.

”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.” (Jes.58:8)

Valoisa paasto – siunattu sielun kevät

Pääsiäisajan hengellinen pyhiinvaellus tuhkakeskiviikosta helluntaihin kutsuu katumuksen ja paaston kouluun. Ohjaajana toimii Aulikki Kalliolahti.

– Tämä henkilökohtainen hengellinen matka on mahdollista kulkea myös yhdessä jonkun kanssa.

Matkakumppanina voi halutessaan pitää omaa päiväkirjaa. Kokemuksia ja pohdintoja voi jakaa myös kevään messuissa.

– Pyhiinvaelluksella polku, paaston puro, sen merkitys ja siihen sisältyvä kutsu, avautuvat vain kulkemalla sitä arjessa, tässä haavoittuneessa luomakunnassa. Yhteydessä toinen toisiimme, kutsuu Aulikki Kalliolahti.

Teksti: Kirsi Airikka

Lisätietoja:

Tuhkakeskiviikon iltakirkko 17.2.2021 kello 19 Aleksanterin kirkossa. Liturgina Laura Tuhkanen-Jukkola, saarna Jussi Holopainen, Aulikki Kalliolahti ja Erkki Niinimäki. Musiikissa Pekka Arola & kumppanit. Kolehti kerätään Sinapinsiemen ry:n kansainväliseen diakoniaan.

Tuhkakeskiviikon tilaisuus on kuultavissa Pispalan Radion taajuudella (99,5 MHz) ja seurattavissa Aleksanterin kirkon Youtube -kanavalla.

Messun jatkot ovat maanantaina 22.3. kello 17 Seurakuntien talossa, Suurella sydämellä -klubilla. Muutokset mahdollisia. Ajantasaiset tiedot löytyvät Tuomasmessun sivuilta.

Lisätietoja hengellisestä pyhiinvaelluksesta: Aulikki Kalliolahti, aukallio@gmail.com, p.050 5510 240


Palaa otsikoihin