Millenniaalien kirkko
Ovatko omakohtaista tulkintaa uskosta tekevät millenniaalit luterilaisuuden ongelma, vai institutionalisoitu luterilainen kirkko heidän ongelmansa?
1980- ja 1990-luvuilla syntyneet millenniaalit arvioidaan vähiten uskonnolliseksi sukupolveksi tämän hetken Suomessa. Heidän suhtautumisensa kirkkoon tuleekin jatkossa vaikuttamaan moneen kirkolle keskeiseen kysymykseen.
TT Sini Mikkolan ja TT Suvi-Maria Saarelaisen toimittama artikkelikokoelma Millenniaalien kirkko. Kulttuuriset muutokset ja kristillinen usko (Kirkon tutkimus ja koulutus 2023) kertoo siitä, mitä millenniaalit ja sen jälkeen syntyneet ajattelevat kirkosta, katsomuksesta ja tärkeistä elämän arvoista.
Mikkola luonnehtii kirjaa yhdeksi vastaukseksi kirkon viimeisen nelivuotiskertomukseen. Sen julkaisun jälkeen alettiin puhua vähän huolestuneestikin siitä, että millenniaalit ja heitä nuoremmat vieraantuvat kirkosta.
– Käymme kirjassa läpi sitä, mistä noissa kipupisteissä on kysymys, ja millä tavoin akateemisen tutkimuksen valossa voitaisiin päästä eteenpäin.
Tutkijan mielestä hedelmällinen lähestymistapa ei ole se, että millenniaalit ja postmillenniaalit nostettaisiin esille haastavina sukupolvina.
– Mieluummin kannattaisi kysyä sitä, miten kaikki voisivat tuntea kuuluvuutta joukkoon. Kirjamme haastaakin lukijoita pohtimaan moninaisuuden, moniäänisyyden ja inklusiivisuuden ympärille kietoutuvia teemoja.
Miesten ajattelusta moniäänisyyteen
Omassa artikkelissaan Sini Mikkola kysyy feministiteologiaan tukeutuen, ketä kirkossa puhutellaan, ja millainen on kirkollinen kielenkäyttö Jumalaan liittyen.
Tutkija kritisoi kirkkoa siitä, että edelleen rakennetaan liian paljon maskuliinisuuden varaan. Jumalasta voisi puhua moninaisemmin ja myös sukupuolineutraalisti.
Raamatusta, kuten kirkon historiasta, löytyy tästä runsaasti esimerkkejä.
– Kristillisessä traditiossa on paljon kuvastoa, jossa Jumalaa tarkastellaan esimerkiksi luojana ja kaiken hyvän lähteenä vailla sukupuoliasetelmia.
Feministiteologian leimallinen piirre on sen historialliskriittisyys. Se asettaa esimerkiksi auktoriteeteista lähtevät tekstit, valtarakenteet ja kielen käytön tavat historiallisiin yhteyksiinsä.
– Mikään kristillinen oppi ei ole syntynyt tyhjiössä. Se, mitä vaikka tietyllä Raamatun jakeella on jossakin historiallisessa tilanteessa ymmärretty, ei välttämättä vastaa lainkaan sitä, miten se tänä päivänä ymmärretään, Mikkola pohtii.
Tutkija huomauttaa, että, kristilliset opit ja niiden kehityskulut heijastelevat erityisesti kunkin ajan valta-asemissa olleiden miesten ajattelua.
– Näin kirkon moniäänisyys unohtuu. Luodaan kuvaa yhdestä oikeasta kristinuskon tulkinnasta, jota koko kirkko edustaa.
Mikkola haluaa kuitenkin lievittää niitä mahdollisia pelkoja, joita esimerkiksi feministiteologinen tulkintatapa saattaa joissakin herättää.
– Ei ole kyse siitä, että kristillisiä arvoja oltaisiin heittämässä romukoppaan. Kysymys on siitä, että jokaisen tulisi voida tuntea kuuluvuutta kirkossa.
Arvot ohittavat Raamatun arvovallan
Itä-Suomen yliopiston teologian osaston projektitutkija Marjukka Laiho käsittelee omassa artikkelissaan nuorten aikuisten arjessa tapahtuvaa eli elettyä kosmopoliittista teologiaa. Kyseinen teologia painottaa erityisesti etiikkaa ja arvoja.
Laihon tutkimukseen osallistui kaksikymmentä nuorta aikuista. Heidät tavoitettiin kahden suurimman kirkollisen kehitysapujärjestön kautta.
Vastaajat korostivat omaa henkilökohtaista kokemustaan ja tämänhetkistä tilannettaan niin omassa elämässään kuin yhteiskunnallisestikin.
– Uskonnollisen perinteen ja oman uskomisen välillä koettiin valintaa ja jatkumoa, mutta myös jännitteitä ja haasteita.
Raamattua ja siihen vetoamista olennaisempana nähtiin arjen kristillisyys sekä keskeisiin arvoihin sitoutuminen.
Esimerkiksi rakkauden kaksoiskäsky oli näille nuorille aikuisille tärkeä ohjenuora.
– Jos Raamatun tulkinta on ristiriidassa esimerkiksi jakamattoman ihmisarvon kanssa, niin silloin he priorisoivat ihmisarvoa ja oikeudenmukaisuutta. Tässä tilanteessa ollaan jopa valmiita luopumaan kirkosta, Laiho sanoo.
Toivon näkökulmat tärkeitä
Rakkaus loi nuorille eräänlaisen perustan, kun pohdittiin sitä, mitä kristinusko ja uskominen heille lopulta tarkoittavat.
Monilla haastatelluilla katse suuntautui henkilökohtaisen ja koetun rakkauden piiristä laajemmalle.
– Rakkaus haluttiin ulottaa kaikenlaisille ihmisille ja koko luomakuntaan. Moni otti esille myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, Laiho sanoo.
Myös toivosta puhuminen tuntui näille nuorille aikuiselle luontevalta sen laajuuden ja ajankohtaisuuden vuoksi. Toivo koettiin kutsuvana ja yhteyttä rakentavana.
– Toivon näkökulmat olivat vastaajille tärkeitä paitsi ihmiselämän, myös koko planeetan kannalta. Kirkolta toivottiin sanoja ja myös tekoja liittyen ilmastonmuutokseen ja ympäristökriisiin.
Yhteiskunnallisia kehityskulkujakin tulee ymmärtää
Nuorisotutkimusseuran vastaava tutkija Tomi Kiilakoski on perehtynyt muun muassa vuodesta 1994 toteutettujen Nuorisobarometrien kautta nuorten arvoihin.
Artikkelissaan hän pohtii sitä, miten nuoren sukupolven arvot ja elinolosuhteet voivat selittää uskonnollisuuden muutoksia.
Kiilakoski näkee ensinnäkin nuorten uskonnollisuudessa tapahtuneiden muutosten olevan eräänlainen poikkeus säännöstä.
– Suomalaisessa yhteiskunnassa on kuitenkin tyypillisempää pysyvyys kuin rajut muutokset sukupolvien välillä.
Tutkimusten valossa uskonto muuttuu yhä enemmän yksityiseksi asiaksi, ja uskontoa perustellaan yksilön tarpeista käsin.
– On syntynyt tilanne, jossa uskonto voi olla, tai voi olla olematta, osa yksilön kokemusta itsestään.
Tavoittavatko harmaantuvat päättäjät nuoret?
Kiilakoski sanoo, että nuoremmat sukupolvet arvostavat valinnanvapautta ja useimmat myös jakavat liberaaleja arvoja.
Koulutustasokin on noussut, ja nuorilla on vaurastumisen myötä paljon toimintamahdollisuuksia.
– Tämä on aiheuttanut sen, että moni kirkon kaltainen perinteinen toimija on joutunut kilpailuasetelmaan. Asioita yhä enemmän valitaan, eikä enää peritä kulttuurisena taustana.
Myös digitaalisuus on mullistanut asioita. Verkon kautta nuorilla on vaivaton pääsy hyvin moniin asioihin, myös monenlaisten katsomusten äärelle.
– Kasvattajat eivät voikaan enää kontrolloida nuorten saamaa tietoa. Perinteinen mediakaan ei pysty siihen, koska nuorilla on osaamista tuottaa itsekin sisältöä.
Kiilakoski nostaa esiin myös valtarakenteet. Ikäluokat Suomessa pienenevät ja päättävät elimet harmaantuvat sekä kirkollisella että maallisella puolella.
– Isossa kuvassa vanhemmat ikäluokat tekevät päätökset. Silloinhan nuorten näkökulmat eivät tule esille.
Nuorisotutkijan mukaan onkin vaara, että tästä syntyy ikävä kierre.
– Puhutaan asioista, jotka eivät kiinnosta nuoria, sellaisella kielellä, joka ei kiinnosta nuoria sellaisessa mediassa, joka sekään ei kiinnosta nuoria. Halu vaikuttaa asioihin ei tästä kaikesta ainakaan kasva.
Uushindulaisuuden joustavuus tehoaa nykyajassa
Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen johtavan asiantuntijan, dosentti Jyri Komulaisen artikkelin aiheena on etsijyys uskonnollisena optiona, eli mitä kristinusko voisi oppia uushindulaisuudesta.
Niin sanottuja uskonnollisia etsijöitä on ollut aina, mutta heidän määränsä on lisääntymässä. Tutkimusten mukaan 1980–90-luvuilla syntyneiden keskuudessa esimerkiksi vaihtoehtoiset ja uushenkiset uskomukset kiinnostavat yhä enemmän.
Komulaisen mukaan juuri uushindulaisuus tarjoaa erityisen osuvia vastauksia sellaiseen uskonnolliseen kysyntään, joka on nousussa kyseisten sukupolvien keskuudessa.
– Läntiseen maailmaan jo 1800-luvun lopussa tullut uushindulaisuus on löytänyt oman ekologisen lokeronsa länsimaisesta kulttuurista. Viimeistään 1960-luvun hippiaikana aasialaisten uskontojen käsitteitä ja symboleita tuli meilläkin tunnetuksi.
Uudemmista idän liikkeistä Komulainen ottaa esimerkiksi halauksistaan tunnetun intialaisen Äiti Amman, joka saavutti myös Suomessa varsin suurta suosiota tämän vuosituhannen alussa.
– Amman seuraajia tutkinut Johanna Ahonen on havainnut, että karismaattisen Amman halaus synnyttää tunteen siitä, että hän arvostaa seuraajiensa emotionaalisia tunteita.
Joustavuus on uskonnolliselle liikkeelle usein etu. Amman liikkeessä korostetaan yleispätevää avoimuutta ja uskonnollista suvaitsevaisuutta.
Hänen seuraamisensa ei automaattisesti johda eroamiseen evankelis-luterilaisesta kirkosta, vaan eräänlainen ”kaksoisjäsenyys” on mahdollinen.
– Olen ajatellut, että jos haluaisin perustaa menestyvän uskonnon, niin kopioisin Amma-liikkeestä monia asioita. Se on rakenteeltaan yksinkertainen, notkea ja sopii hyvin tähän jälkimoderniin aikaan, dosentti miettii.
Ilmaisuja ja käytäntöjä päivitettävä
Komulainen arvioi, että myös ev.lut. kirkolla on perinteessään paljonkin lähtökohtia kokonaisvaltaisen evankeliumin elämiseen todeksi ajanmukaisilla tavoilla.
– Miten voitaisiin kuvata kristityn elämäntapaa avoimena ja vetovoimaisena sen sijaan, että kristittynä oleminen samastuisi erilaisten sääntöjen noudattamiseen tai että kirkkoon liittymiseen kytkeytyisi kokemus byrokratiasta?
Esimerkiksi uushindulaisuuden kehollisuudesta ja notkeudesta voisi olla jotakin opittavaa.
– Uutta voisi ammentaa esimerkiksi ekofeminismistä, tai sellaisesta mystiikasta, joka pystyy juhlimaan luomakuntaa ja sen moninaisuutta.
Komulainen huomauttaa, että moni etenkin nuoremmissa sukupolvissa odottaa kirkon tuovan esiin ihmisoikeuksien ja ympäristön kunnioittamisen.
– Kirkossa pitäisi vain rohkaistua päivittämään uskon ilmaisuja ja hengellisiä käytäntöjä peilaten kristillistä traditiota oman aikamme sosiaalisiin muutoksiin.
