Retriitin hiljaisuus valmistaa pääsiäiseen
Pääsiäistä edeltävä paastonaika on monelle karsimisen ja luopumisenkin aikaa. Yksi tapa ottaa hengähdystauko ovat retriitit, joita moni seurakuntakin säännöllisesti järjestää.
Kaksi porvoolaista retriitinohjaajaa kertoi Silta-lehdelle, mitä he ajattelevat hiljaisuudesta ja lähestyvästä pääsiäisestä.
Ulla Lumijärvi toimii yhteisöpappina evankelis-luterilaisen kirkon Helsingin seurakuntayhtymän Varustamoissa Itä-Helsingissä. Hän on aikaisemmin työskennellyt myös Diakonissalaitoksen Hiljaisuuden keskuksen päällikkönä.
Ortodoksiseen kirkkoon aikuisiällä liittynyt Mari Vainio puolestaan toimii ratkaisukeskeisenä valmentajana sekä ohjaa hiljaisuuden retriittejä, joogaa ja luovan kirjoittamisen kursseja.
Yritysmaailman johtotehtävissä ison osan elämäänsä työskennellyt Lumijärvi kertoo, että hän kaipasi elämäänsä jotakin muutosta. Kuusamossa eräoppaaksi opiskeleminen sai hänet rakastamaan hiljaisuutta.
Kristinusko kiinnosti Lumijärveä, mutta jumalanpalvelukset eivät hänen kohdallaan oikein toimineet.
– Niiden vauhti oli minulle liian kiireinen. Mieluummin olisin halunnut rukoilla kaikessa rauhassa.
Monesta suunnasta vastauksia etsittyään hän sitten ilmoittautui elämänsä ensimmäiseen retriittiin.
– Sitä kautta löysin tieni kristinuskoon ja myös jumalasuhteeni. Hyvin tärkeässä osassa oli myös keskiaikainen mystikko Avilan Teresa.
Hiljentyä voi missä vain
Retriitit eivät ehkä vedä puoleensa laajoja kansanjoukkoja, mutta niiden suosio näyttäisi kuitenkin olevan nousussa.
Hiljaisuuteen hakeutuu monenlaisia ihmisiä juurevista peruskristityistä vaihtoehtoväkeen.
Ulla Lumijärvi iloitsee siitä, että moni nuori ja nuori aikuinen on löytänyt retriitit.
– Uskon tähän olevan syynä sen, että niissä pyritään pelkistettyyn elämäntapaan, ja mukana on yhä enemmän myös ekologista ajattelua.
Lumijärvi kertoo tavoittelevansa ohjaamiensa retriittien rukoushetkissä yksinkertaisuutta.
– Vältetään sanahelinää. Annetaan mieluummin ihmisen oman sisimmän puhua hänelle.
Myös Mari Vainio on jättänyt taakseen hektisen elämäntyylin. Hän on työskennellyt muun muassa parinkin lehden päätoimittajana sekä siinä samassa julkaisupäällikkönä ja toimittajana.
– Aikaisemmin olin ihan normiluterilainen, mutta olen kääntynyt ortodoksiksi. Tärkeässä roolissa muutoksessa oli eräs pääsiäisen vietto Valamon luostarissa.
Vainio vertaa retriittiä luostarielämän askeesiin. Vetäydytään hiljaiseen paikkaan, ja elämästä puhdistetaan pois kaikki turha.
– Oleminen on minulle koko elämän ydinsana. Kaikki lähtee siitä ja palaa siihen. Toinen tärkeä sana on hengitys. Oleminen ja hengitys ovat yhtä. Silloin kun olet rauhassa itsessäsi, myös hengität paremmin ja elät avarammin.
Mari Vainio järjestää retriittejä ohjaajaparinsa Eija Nurmion kanssa myös Turun saariston eksoottisilla Utön ja Örön ulkosaarilla muutaman kerran vuodessa.
Hänen mukaansa retriittiin laskeutuminen ei silti katso paikkaa.
– Sanon aina, että haluaisin joskus pitää retriitin ”New Yorkin keskustassa”. Hiljaisuus on ihmisen sisällä, tapahtuipa ympärillä sitten mitä tahansa – mutta toki rauhaisa ympäristö tukee omaa rauhan kokemusta.
Oheistoimintaa vai ei?
Ulla Lumijärvi kertoo, että tavallisin hiljaisuuden retriitti kestää viikonlopun. Sitä rytmittävät rukoushetket, virikepuheenvuorot ja ruokailut muutaman tunnin välein.
– Järjestetään myös henkilökohtaisesti ohjattuja retriittejä sekä monenlaisia hiljaisuuden päiviä tai -iltapäiviä. Nuo jälkimmäiset voivat olla hyvä alku, jos ei ole retriiteistä lainkaan kokemusta, hän vinkkaa.
Yhä enemmän on sellaisia retriittejä, jotka rakentuvat jonkin teeman ympärille.
– Pidetään esimerkiksi kirjoitus-, maalaus- ja luontoretriittejä. Ohjasin itse juuri myös meditatiivisen valokuvauksen retriitin.
Mari Vainio vierastaa sitä, että retriittiin on kytketty jotakin erityistä tekemistä.
– Tuolloin ihminen alkaa aina arvioida itseään, ja se vie pois olemisen ilon ääreltä. Normaalisti virikepuheet, rukous ja meditaatiohetket sekä vapaa oleminen tukevat hiljaisuuden kokemusta.
Hän kertoo, että ortodoksitkin järjestävät Suomessa jonkin verran retriittejä. Niitä pidetään muun muassa Valamossa ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan leirikeskuksessa.
– Me Eijan kanssa ohjaamme ekumeenisia ja ortodoksisia retriittejä. Niihin sisältyy luterilainen messu tai ortodoksinen liturgia. Minä yksin ohjaan myös hiljaisuuden päiviä ja hiljaisuuden joogapäiviä.
Ekumeenisissa retriiteissä pääosa osallistujista on luterilaisia, mutta niissäkin voi olla mukana ortodoksisia elementtejä.
– Saatamme esimerkiksi laulaa ortodoksisia lauluja, tai luemme rukouksia ortodoksisesta rukouskirjasta, Vainio kuvailee.
Ortodoksien juhla kertoo perinteestä
Sekä Ulla Lumijärvi että Mari Vainio odottavat pääsiäisaikaa innokkaasti.
Vainio huomauttaa, että ortodokseille pääsiäinen on vuoden suurin juhla ja samalla koko ortodoksisuuden perusta.
– Kaikki pohjautuu traditioon, jota ilman kirkkoamme ei voi käsittää. Mikään ei muutu. Tämä tekee asioista meille ortodokseille määrätyllä tavalla helppoa.
Mari Vainiota koskettavat syvästi monet ortodoksien käytännöt. Tätä haastattelua tehdään suuren paaston aikana, joka on alkanut 19. helmikuuta vietetystä sovintosunnuntaista.
– Siinä on kyseessä äärettömän kaunis palvelus, jonka päätteeksi täysin vieraatkin ihmiset pyytävät toisiltaan anteeksi. Se on minusta hyvin koskettavaa.
Vainio kertoo käyvänsä katumuksen sakramentissa pari kertaa vuodessa. Suuren paaston aikana se kuuluu hänen ohjelmaansa.
– Itsensä äärelle asettuminen ja myös omien virheiden tutkiminen on osa paastonaikaamme.
Hän huomauttaa, että paastonajassa on ortodoksille jotakin samaa kuin retriitin perusajatuksessa. Toki olennaisia erojakin on.
– Retriitissä ajatukset kulkeutuvat sinne, minne juuri sillä hetkellä on tarkoitus. Molemmissa on hyvä huomata se ihana keskeneräisyys. Valmista ei tule koskaan, eikä tarvitsekaan tulla. Tämä on ihmiselle suuri rauhan antaja, Vainio hymyilee.
Ekumeenisuus näkyy tervehdyksessäkin
Ortodoksien pääsiäinen huipentuu Suureen Viikkoon, joka vastaa luterilaisten hiljaista viikkoa.
– Tuon viikon aikana on useita palveluksia huipentuen pääsiäisyön palvelukseen Suurena Lauantaina. Siitä alkaa meidän pääsiäisaikamme, joka kestää 40 päivää, Vainio sanoo.
Luterilaisten ja ortodoksien entisten aikojen vastakkainasettelu alkaa onneksi olla menneisyyttä. Ekumeenisuus on päivän sana.
Nykyään luterilaisetkin saattavat tervehtiä pääsiäisaamuna toisiaan ortodoksien tunnetulla Kristus nousi kuolleista! – Totisesti nousi! -tervehdyksellä.
Mari Vainiolla on tätä ilmiötä kohtaan hiukan kaksijakoisia tunteita.
– Sehän on toki hienoa, jos me ortodoksit olemme esimerkki, jota kohti kannattaa mennä. Minusta on kuitenkin vähän sääli, ettei luoteta omaan perinteiseen luterilaiseen ajattelutapaan.
Pimeydestä ylösnousemukseen
Ulla Lumijärven hiljaisen viikon ohjelmaan kuuluu usein retriitin ohjaaminen. Hän mieltää sen ihanaksi tavaksi laskeutua pääsiäiseen ja kaikkeen siihen liittyvään iloon.
– Ennen pääsiäistä pyrin myös paastoamaan jollakin tavalla. Se voi olla vaikkapa viikon mehupaasto jossakin kohtaa paastonaikaa.
Kiirastorstain messu on luterilaisille yksi kirkkovuoden suosituimmista. Myös Lumijärvi haluaa nostaa esille sen merkitystä.
– Hiljaisuuden retriitin kiirastorstain messun yhteydessä pesimme toistemme jalat Kristuksen opettamalla tavalla. Sen jälkeen syötiin yhdessä.
Luterilaisissakin seurakunnissa yleistynyttä tapaa viettää pääsiäisyön messua Lumijärvi pitää erinomaisena. Kyseinen tilaisuus vetääkin kirkkoon paljon kaikenlaista väkeä.
– Pääsiäisyön messu on niin upea ja kokemuksellinen. Silloin siirrytään pimeydestä ylösnousemukseen.
Sekä Vainiolle että Lumijärvelle pääsiäinen on myös sosiaalisesti tärkeä. Juhlapyhien aikana kutsutaan läheisiä ihmisiä kylään ja syödä rauhassa yhdessä.
– Pyydän aina toiseksi pääsiäispäiväksi kotiimme useita ystäviä. Tämä on meille ortodokseille tyypillistä, Vainio kertoo.
Lumijärvenkin kodin ovikello soi tiuhaan toisena pääsiäispäivänä.
– Meille tulee kiireettömästi syömään perhettä, lapsia ja lastenlapsia. Tarjolla on niitä perinteisiä pääsiäisruokia.
Kaikkea ei pidä ottaa kantaakseen
Juhlapyhät eivät merkitse kaikille onnea ja iloa, vaan voi olla jopa päinvastoin. Moni kärsii jostakin sairaudesta tai yksinäisyydestä.
Tämä aikakin on tuonut ylämääräistä taakkaa. Muun muassa Ukrainan sota ja sen mahdollinen leviäminen herättävät pelkoa.
Kun kysyn retriitinohjaajilta vinkkejä pääsiäisen viettoon, Ulla Lumijärvi ottaa esille paastoamisen uutisten seuraamisesta.
– On asioita, joille me emme voi yhtään mitään. Voisimmeko jättää ne Jumalalle? Jos otamme kaikki murheet kantaaksemme, saatamme itse masentua. Ei se ole Jumalasta, Hänhän on ilo.
Mari Vainio taas kertoo taannoisesta tapaamisestaan 87-vuotiaan ikonimaalari Liisa Kuninkaan kanssa.
– Kysyin Liisalta, mitä hän tavallaan haluaisi antaa lahjana nuoremmille sukupolville. Ikonimaalari sanoi, että muistakaa unelmoida. Toiveet ovat valtavan tärkeitä ja aina niistä jokin toteutuu tavalla tai toisella. Joskus paremmin kuin itse osaa toivoakaan.
Teksti: Vesa Keinonen
Kuva: Jani Laukkanen
Seurakuntien pääsiäistapahtumat