4.9.2019 10.02

Sydän Jumalalle, käsi lähimmäiselle

Soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa: lähimmäisten auttaminen arjen asioissa ja hengellinen ravinto kulkevat aina käsi kädessä, koska ihminen on kokonaisuus. Tärkeintä on lähimmäisten kohtaaminen.

Näin pohtii kansanedustaja ja Tampereen seurakuntien luottamushenkilö Sari Tanus, jonka hengellinen koti on aina ollut Pelastusarmeija. Tamperelainen gynekologi on myös Kristillisdemokraattisen puolueen varapuheenjohtaja ja Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen.

Hän asettui ensimmäistä kertaa ehdolle seurakuntavaaleissa viime marraskuussa ja sai vaalien isoimman äänisaaliin, 240 ääntä. Messukylän Elävä kirkko -ryhmään kuuluva Tanus on Messukylän seurakuntaneuvoston ja Tampereen yhteisen kirkkovaltuuston jäsen.
Kansanedustaja Sari Tanus kuvattuna Seurakuntien talon Mummon kammarin ikkunoiden värikkäiden teippauksien edessä.
”Kirkko on kautta historian ollut maamme tukipilari, ja nykyisin se on merkittävä toimija yhteiskunnassa. Siksi koen, että on etuoikeus olla yhdessä toisten kanssa arvioimassa asioita ja pyrkimässä yhdessä hyviin päätöksiin”, miettii kansanedustaja Sari Tanus, joka sai eniten ääniä marraskuun seurakuntavaaleissa Tampereella.

– Seurakuntien luottamustoimet ovat tuntuneet mielenkiintoisilta. Olen tavannut paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja saanut uusia tuttavuuksia.

Hänellä on lukuisa määrä muita jäsenyyksiä monissa yhdistyksissä ja ryhmissä. Miten kansanedustajan aika riittää kaikkeen?

– Mielenkiintoisia tehtäviä on paljon, ja siksi ajan riittäminen on toki haaste. Siinä kuitenkin auttavat asioiden priorisointi ja hyvä yhteistyö. Jos päällekkäisyyksiä tulee, Elävä kirkko -ryhmästä löytyy kyllä jäseniä tilalleni seurakuntien kokouksiin, vakuuttaa Tanus.

Kansanedustajan työn ja paikallisten luottamustoimien yhdistäminen on tuntunut hänestä mielekkäältä. Linkki toimii molempiin suuntiin, koska politiikka on yhteisten asioiden hoitamista.

– Ruohonjuuritasolta eli arjen ja toiminnan keskeltä monet asiat juuri kumpuavatkin, ja niistä koostuvat myös isot, valtakunnalliset asiat. Toisaalta taas valtakunnan asioissa saatu kokonaisvaltainen ymmärrys hyödyttää usein paikallisesti. Kun 200 kansanedustajaa ympäri Suomea kokoontuu, ihmiset usein saavat toisiltaan uusia näkökulmia asioihin.

Hallitusohjelmassa hyviä tavoitteita

Osallistava ja osaava Suomi -hallitusohjelma julkaistiin kesäkuun alussa. Uuden hallituksen linjauksia ja Tanuksen eduskuntavaalien aikaisia ajatuksia vertaillessa lukija huomaa, että yhteisiä tavoitteita on useita.

Poliitikko kantaa huolta erityisesti ikäihmisten asioista, kuten toimeentulosta, hoidosta ja hoivasta.
 
– Ikäihmiset ovat pitkälti rakentaneet tämän maan, ja heille kuuluvat arvostus, kunnioitus ja hyvä hoiva, liikuttuu Tanus.

Hän haluaa tehdä työtä lapsiperheiden ja koulutuksen hyväksi. Ilmastonmuutoksen torjuminen on sekin tärkeää.

Yksityislääkärinä työskennelleen Tanuksen asialistalla on pienyrittäjyys, etenkin naisyrittäjyys. Työllisyyttä olisi kasvatettava niin, että osatyökykyiset ja lähellä eläkeikää olevat työllistyisivät nykyistä paremmin. Näin saataisiin ihmisten laaja elämänkokemus ja osaaminen käyttöön sekä lisää verotuloja.

Tanus työskentelee toista kautta eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa.

– Se on tavattoman mielenkiintoinen paikka! Siellä tavoitteena on, että asioita katsottaisiin pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti. Sen jälkeen on rohkeasti panostettava niihin asioihin, jotka vuosien päästä tuottavat. Samalla pyritään ongelmien ennaltaehkäisyyn.
Sari Tanus ja pienoismalli Tampereen tuomiokirkosta.
Kansanedustaja ja Tampereen seurakuntien luottamushenkilö Sari Tanus asettui ensimmäistä kertaa ehdolle seurakuntavaaleissa viime marraskuussa ja sai vaalien isoimman äänisaaliin, 240 ääntä.

Sydämellä lapset ja perheet

Tanus iloitsee, että seurakunnat järjestävät monenlaista toimintaa etenkin lapsille ja nuorille.

Vaikka kansanedustaja näkee paljon hyvää seurakuntien toiminnassa, työ kaipaa myös kehittämistä. Hän toivoo, että kirkkorakennuksista mentäisiin vielä nykyistä enemmän sinne, missä ihmiset ovat koolla.

– Haaste on, miten tänä päivänä eri-ikäisiä ihmisiä kohdataan. Olisi nähtävä, mitkä ovat ne kipupisteet ja tarpeet. Varsinkin hektisiä vuosia viettävissä lapsiperheissä tarpeita on varmasti paljon. On myös rikkinäisyyttä ja turvattomuutta. Seurakuntien tulisi löytää nämä perheet ja päästä kohtaamaan niitä. Kyllä meillä työtä riittää.

Nuorilla on nykyisin paljon mielenterveysongelmia. Tanus haluaa haastaa terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökunnan ja nuorten lähellä olevat aikuiset.

– On pureuduttava riittävän syvälle juurisyihin eli selvitettävä, mistä juontuvat nuoren huono olo ja ongelmat.

– Kun nuoresta välitetään ja hänelle kerrotaan, että sinä olet ainutkertainen ja arvokas, hänen itsetuntonsa kasvaa. On korostettava, että ongelmista selvitään yhdessä ja hänen rinnallaan kuljetaan. Näin saataisiin nuori taas ottamaan elämästä kiinni, miettii kolmen nuoren miehen äiti.

Hyvinvoinnin puolestapuhuja

Sari Tanuksen arvomaailman pääotsake on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Ihminen on kokonaisuus, johon kuuluvat ruumiillinen, henkinen ja hengellinen hyvinvointi.

– Toivon, että ihmiset voisivat elää täyttä elämää, sillä jokainen päivä on ainutkertainen.

Hyvinvointiin kuuluvat muun muassa riittävä toimeentulo, koti, terveydenhoito ja sosiaalinen kanssakäyminen muiden kanssa.

– Kristittynä ja uskovana ihmisenä näen myös, että kestävään ja täyteläiseen hyvinvointiin kuuluvat kristilliset arvot ja yhteys elävään Jumalaan. Se tuo oman värin ja syvyyden elämään.

Vahva usko ja monet rukousvastaukset ovat saaneet Tanuksen vakuuttumaan, että elävä Jumala on totta. Hän on kokenut johdatusta ja saanut Raamatusta paljon vastauksia.

– Voin rukoilla ja saan voimaantua. Usko avartaa ja antaa laajempaa näkökulmaa sekä ymmärrystä. Saan rakkautta ja voin antaa sitä toisille.
Kansanedustaja ja Tampereen seurakuntien luottamushenkilö Sari Tanus.

Elävä kirkko kannattaa perinnettä

Tanus päätti asettua ehdolle seurakuntavaaleissa, koska löysi arvojaan vastaavan valitsijayhdistyksen Messukylän Elävä kirkko -ryhmästä.

– Ryhmä tuo Raamatun keskiöön. Tärkeimpiä asioita meille ovat Jumalan rakkaus, armo ja anteeksianto.

Ryhmällä on yksimielinen kanta avioliittokysymykseen. Sen mielestä miehen ja naisen muodostama avioliitto on ainutlaatuinen.

– Haluamme säilyttää kirkon perinteen. Raamatun mukaan kirkollinen vihkiminen on vain miehen ja naisen välinen.

Tanuksen mielestä mielipideilmasto on koventunut Suomessa. Perinteisen avioliiton kannattajien ajatuksia pyritään kaventamaan.

– Asiaa ei nähdä enää kahtena erilaisena mielipiteenä vaan perinteisesti ajattelevia jopa jyrätään. Se uhkaa jo sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapautta.

Tanus kertoo pettyneensä, että kirkko ryhtyi sateenkaariväen Pride-tapahtuman yhteistyökumppaniksi Helsingissä kesäkuun lopussa.

– Kirkon ovien tulee olla avoinna kaikille, mutta kirkko ei voi ryhtyä tiettyjen seksuaalipoliittisten järjestöjen yhteistyökumppaniksi tällä tavoin. Ne kannattavat kaikenlaisia elämäntapoja ja itse erikoislääkärinä näen, että niiden ajamat asiat eivät välttämättä edistä ihmisten hyvinvointia.

Hän korostaa, että jokainen ihminen on arvokas ja ainutkertainen taustastaan ja seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan huolimatta.

Myös hallitusohjelmassa oleva translain kokonaisuudistus mietityttää kansanedustajaa.

– Toivon, ettei nuorille avattaisi mahdollisuuksia tehdä peruuttamattomia päätöksiä alaikäisenä. Asioita tulisi katsoa laaja-alaisesti, ettei rikottaisi mitään. Rakkaus ja välittäminen ovat myös rajojen asettamista, muistuttaa Tanus, joka on ollut transihmisten kanssa tekemisissä jo 1980-luvulla Englannissa.

Teksti: Kirsi Airikka 
Kuvat: Hannu jukola


Palaa otsikoihin