Tarjolla lapsen ja aikuisen uskoa
Jo lapsi voi ymmärtää, että tiede ja kristinusko tarjoavat kaksi erilaista – mutta ei vastakkaista – näkökulmaa todellisuuteen. Ne ovat rinnakkaisia maailman hahmottamisen tapoja. Kummallakin on oma tehtävänsä perimmäisiin kysymyksiin vastaamisessa.
Kristitty perheenäiti puolestaan ihmettelee, onko kouluopetus jotenkin vinossa.
– Alakoulussa opetetaan Raamatun kertomuksia kirjaimellisina tositarinoina. Kasvaessaan lapsi opiskelee koulussa eri tieteenalojen tietoja, mutta uskonnonopetus kulkee omia latujaan.
– Minulla on ollut joskus surrealistinen olo, kun olen kuulustellut lastani kokeita varten uskonnon kirjasta. Esimerkiksi Vanhan testamentin myyttiset kertomukset tuntuvat hassuilta, jos niitä opetellaan kuin historiaa ja jätetään selvittämättä kertomusten tausta ja symboliikka.
Uskon ja Raamatun ymmärtämistä tukeva monitieteisyys ei näy äidin mielestä kunnolla myöhemmilläkään luokka-asteilla.
– Yliopistossa uskontoa tutkitaan esimerkiksi historian, arkeologian, psykologian, sosiologian ja kirjallisuustieteen keinoin, joten uskonnon ja tieteen näkökulmien ei tarvitsisi olla erossa toisistaan.
Koulu antaa yleissivistyksen monien tieteenalojen löydöistä. Sen myötä saattaa herätä kriittisiä uskonnollisia kysymyksiä.
Usko voi alkaa tuntua tyhmältä ja tiedevastaiselta, elleivät alakoulussa opetetut kristinuskon kertomukset jäsenny yhteen aikamme tiedon kanssa.
– Nuori voi joutua vaikean valinnan paikkaan: Jos laitan käteni ristiin, hylkäänkö samalla järkeni ja kaiken mitä tiede opettaa?
– Valkopartaiseen Jumalaan uskomisen lapsenomainen luonne nähdään jo varhain: 15–20-vuotiaana moni sanoo, ettei halua enää sitoutua siihen jumalakuvaan, kommentoi Jarmo Kokkonen.
Kirkon kasvatus- ja perheasioiden johtaja korostaa, että tieto, järki ja usko voivat nivoutua yhteen. Ne ovat samanaikaisesti mahdollisia maailman hahmottamistapoja.
Lapsenusko riittää monille
Lapsi voi kasvaa kohti niin sanottua ”aikuista uskoa”.
Se ottaa tosissaan sekä tieteen ja tiedollisen ymmärryksen lisääntymisen että hengellisen pohdinnan myötä tulleet löydöt: näkymättömän uskon todellisuuden, joka haastaa koko ihmisen: tunteet, aistit, älyn, arvot ja elämän.
Myös ”lapsenusko” – sydämestä kumpuava turvallisuudentunne, kaipaus tai jättäytyminen Jumalan varaan – on omistajalleen erittäin arvokas asia, ja moni sanoo liittyvänsä siihen mieluusti vielä aikuisenakin.
Kriitikot saattavat leimata luottavaisen lapsenuskon todellisuuspakoiseksi, naiviksi ja ajattelemattomaksi, mutta kaikki eivät halua älyllistää ja problematisoida uskonkysymyksiä.
Tällöin yksinkertainen usko ja luottamus Jumalaan riittävät. Uskoa ei tarvitse kaiken aikaa kyseenalaistaa tai sovittaa järjen avulla yhteen esimerkiksi luonnontieteellisen ja historiallisen tiedon kanssa.
Älä hylkää tiedettä ja järkeä
Kirkon koulutuskeskuksen raamattukouluttaja Mika Aspinen tähdentää, että luterilaiset arvostavat suuresti järkeä, tietoa ja tiedettä.
– Tutkikoon tiede vain vapaasti Jumalan kädenjälkiä maailmassa. Melkein kaikki prosessit voidaan selittää tieteen kannalta.
– Kun annamme tieteen olla rauhassa tiedettä, annamme kunnian Jumalalle, joka on läsnä kaikessa, missä elämme, liikumme ja olemme.
Usko ja tiede voivat kulkea rinnakkain kuin vanha aviopari, Aspinen vertaa.
– Välillä on hyvä kulkea käsi kädessä, välillä on parempi pysyä vähän kauempana toisesta.
– Kumpikaan ei voi omistaa toista eikä hyväksyä toisen kaikkia tapoja, vaan molemmat saavat oman tilansa toteuttaa itseään. Puolisoiden on suostuttava myös kantojensa muuttamiseen.
Tiede vetoaa Aspisen mukaan moneen kriittiseen nuoreen, sillä se on avoin ja itseään korjaava systeemi.
Mutta niinhän ihmisen uskokin voi olla jatkuva kehitysprosessi.
Luo tilaa kysymyksille
Kristinusko ei ole yksi paketti, joka pitäisi ottaa sellaisenaan ja pysyä siinä samassa sisällössä. Käsitykset uskosta ja tiedot maailmasta voivat kasvaa ja kehittyä koko iän.
– Jo Lutherin aloittamassa uskonpuhdistuksessa nähtiin, että uskonnossa oli paljonkin korjaamisen tarvetta.
Osa nuorista kaipaa analyyttisia vastauksia, Mika Aspinen huomauttaa.
Lapsi on hänen mielestään lähtökohtaisesti hyvä filosofi ja teologi, mutta osaammeko ottaa lapsen ja nuoren kysymykset vakavasti?
– Ehkä meillä on koko ajan takaraivossa ajatus siitä, miten lasta voitaisiin ohjata oikeaan suuntaan. Ihmetellään tässä nyt hetki, mutta tunnin lopussa saatte oikean vastauksen...
Aikuisen kannattaa kuunnella lapsen kysymykset loppuun asti, eikä antaa vaikutelmaa, että uskossa olisi patenttivastaukset kaikkeen, Aspinen neuvoo.
Samaan tapaan ajattelee Jarmo Kokkonen.
– Arvoitus, joka pitää ratkaista, saattaa viedä lasta etsimisen tietä eteenpäin enemmän kuin se, että joka käänteessä kerrotaan varmuuden vuoksi se ratkaisu.
Luterilaiseen tapaan elää kristittynä kuuluu syvällinen harkinta, toteaa kirkon koulutuskeskuksen asiantuntija Marja Pesonen.
Hän kannustaa lapsia ja aikuisia kyselemään ja pohtimaan yhdessä kaikkia elämän ilmiöitä ja lähtemään älyllisiin leikkeihin.
– Lasten kanssa päästään luontevasti ihmettelemään luonnon, ihmisen ja Jumalan olemusta. Aikuisetkin voisivat välillä heittäytyä lasten kaltaiseen ihmettelyyn.
Vaikeita kysymyksiä tai vertailua tieteen ja uskon maailmojen välillä ei tarvitse pelätä.
Jeesuksen ajatus ”joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan kuin lapsi” tulkitaan usein siten, ettei lapsi kysele liikoja, vaan ottaa uskon vastaan noin vain pakettina.
Lapset kuitenkin myös kyselevät, ihmettelevät ennakkoluulottomasti asioita ja ovat ehdottoman kiinnostuneita totuudesta.
Viesti tulevaisuuden toivosta
Aikuisen tehtävä on kasvatustieteen maisteri Marja Pesosen mukaan mahdollistaa elämään ja itseensä luottavan lapsen kasvu. Tällöin hän voi heittäytyä turvallisesti tulevaisuuteen.
Kun lapsi kasvaa luottamuksen ja toivon ilmapiirissä, myös elämän syvää merkityksellisyyttä ja hengellisyyttä voidaan etsiä rauhassa.
Nykyään vanhemmat, koulu ja kirkkokin ovat usein yhtä ymmällään, pastori Mika Aspinen myöntää.
– Jokainen pesee käsiään, kun ei osaa vastata maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin.
Ilmastonmuutos masentaa monia.
– Kasvaako nyt ihmisiä, jotka ovat oppineet, että kaikki on turhuuksien turhuutta?
– Miten voisimme välittää kaksoisviestin, että meillä on tukeva pohja, jolle heittäytyä, ja kuitenkin voimme etsiä kaiken aikaa myös uutta tietoa, Aspinen kysyy.
Pappi Jarmo Kokkonen painottaa, että kaikissa olosuhteissa on kristillisestä näkökulmasta aina vahva toivon pohjavire.
– Meillä on tulevaisuudenorientaatio: Jeesus Kristus on eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Teksti: Janne Villa
Kuva: Shutterstock