Tuomasmessun ydin on kelpaamisen kokemus
Tampereen Tuomasmessussa on rakennettu elävää jumalanpalvelusyhteisöä jo 30 vuotta. Tampereen Tuomasmessu on ennen kaikkea sielunhoidollinen kohtaamisen messu. Näin pohtii tuomaspappi Katriina Hallikainen.
– Saamme yhdessä kantaa toinen toisiamme hyvän Jumalan hoidettavaksi. Jos Tuomasmessu on levon, lohdun ja rohkeuden keräämisen paikka, on se täyttänyt tehtävänsä.
Hallikaisen mukaan meitä arvioidaan työssä ja mitataan ihmissuhteissa. Kotikin saisi mielellään olla trendien mukainen – mutta ei se aina ole.
– Kun yhteisessä rukousjaksossa sanoitetaan monenlaista elämän kipuilua, niin luulisin sen edesauttavan joukkoon kuulumisen kokemusta: Ehkäpä minäkin kelpaan tänne.
– Tuomasmessu onkin nimensä mukaisesti epäilevien, keskeneräisten ja elämän ryteiköissä rämpivien ihmisten messu.
Messussa on mahdollista keskustella rippi-isän tai -äidin kanssa mieltä painavista asioista ja saada synninpäästö ja rukoustukea. Rippivanhemmat ovat aina pappeja, joilla on vaitiolovelvollisuus ja sielunhoidollista osaamista.
– Kaikki, mikä kuuluu ihmisen elämään, kuuluu myös rippihuoneeseen: ilot, surut ja ihmissuhteiden kivut, työt, työttömyys, taloushuolet, yksinäisyys, syyllisyys ja sairaudet.
– Ehkä syvimmiltään on kysymys jonkinlaisesta elämän tarkoituksen etsinnästä. Oletko Jumala tässä, armahdatko minutkin? Monenlaiset kriisit laittavat ihmisen koville. Silloin voi tätäkin mahdollisuutta käyttää, rohkaisee Hallikainen.
Esirukouksista voimaa ja viisautta
Tuomasmessuun kuuluvat olennaisesti myös esirukouspyynnöt, joita tulee runsaasti. Niitä voi kirjoittaa pienille lappusille rukousalttareilla.
– Paljon on rukouksia lasten ja lastenlasten puolesta, läheisten tai oman sairauden takia. Myös ihmissuhdevaikeudet ja jaksamisen kysymykset laittavat meitä polvillemme, kun oma viisaus ja voimat loppuvat.
Tuomasmessun yksi sielunhoidollinen elementti on öljyllä voitelu. Sairaiden ja muuten elämässään tukea tarvitsevien voitelu on alkukirkollinen tapa, josta kerrotaan Jaakobin kirjeessä.
– Se merkitsee mahdollisuutta saada esirukoustukea oman elämänsä haasteiden keskellä. Öljyyn kostutetulla sormenpäällä piirretään risti voitelua pyytävän otsaan ja siunataan hänet Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, kertoo Hallikainen.
- Tampereen ensimmäinen
Tuomasmessu järjestettiin 1.4.1990.
- Jokaista Tuomasmessua on toteuttamassa yhteensä 50–70 vapaaehtoista.
- Messuihin osallistuu keskimäärin 460
ihmistä.
- Tuomasmessun 30-vuotisjuhlamessu pääsiäispäivänä 12.4. on peruutettu korona-epidemian vuoksi. Myös muut kevään Tuomasmessut on peruutettu toukokuun loppuun saakka.
Lisätietoja: tampereentuomasmessu.fi
Paula-Maria Lehtipuu
54-vuotias lääkäri, joka työskentelee opiskeluterveydenhuollossa
Haparoivat rukoukset koskettavat
”Aiemmin kävin Tuomasmessussa satunnaisesti, ja parin viime vuoden aikana säännöllisemmin. Aleksanterin kirkko on nykyään lähikirkkoni.
Olen osallistunut messun toteuttamiseen joitakin kertoja tekstin lukijana, vastaanottajana, pikaripalvelijana ja esirukousjohtajana. Kerran olen koonnut messuun palveluryhmän.
Messuun on helppo mennä, sekä henkisesti että lyhyen välimatkan vuoksi. Messu koskettaa minua joka kerta.
Tuomasmessu merkitsee minulle jumalanpalvelusyhteisöä, omaa messua. Pidän siitä, että välillä voin olla aktiivisesti mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa messua ja välillä voin vain pujahtaa kirkon penkkiin.
Olennaista on mukaansatempaava, taidokkaasti sovitettu ja soitettu musiikki. Laulut voivat olla iloisia ja reippaita tai hiljaisia ja hartaita, mutta ne eivät koskaan ole tylsiä tai raskaita.
Minua puhuttelevat kirjoitetut ja ääneen luetut rukoukset. Ne ovat ihmisten aitoja huolia ja huokauksia, joskus kiitoksiakin – joka tapauksessa elävää elämää eikä mitään käsikirjan tekstejä. Ne ilmentävät ihmisten uskoa ja turvautumista Jumalaan. Mitä haparoivampia ne ovat, sitä enemmän ne koskettavat.
Tuomasmessussa olemme kaikki tasavertaisia, ja elämme messua yhdessä. Tämä kokemus syntyy siitä, että messua toimittavat aina sekä papit että maallikot. Kukin vuorollaan voi olla joko näkyvässä tai näkymättömässä tehtävässä tai vain yhtenä seurakuntalaisena kirkon penkissä.
Pääsiäinen merkitsee minulle iloa ja toivoa. Sitä, että kuolema on voitettu, ja Jumalalla on viimeinen sana.
Arkielämässäni pääsiäisen ilo ja toivo näkyvät aivan liian vähän. Murehdin ja stressaan ihan tavallisista asioista. Siksikin on tärkeää elää pääsiäisen draamaa aina uudestaan. Saan muistutuksen, että pimeyden, hylkäämisen ja tuskan jälkeen koittavat valo ja uusi mahdollisuus: Jumala antaa tulevaisuuden ja toivon.”
Matleena Kallinen
englannin opiskelija Tampereen yliopistossa
Olen osa yhteisöä
”Käyn Tuomasmessussa niin usein kun pystyn. Harmikseni viikonloppuni ovat usein täyteen buukattuja tai vietän niitä poissa paikkakunnalta.
Olen osallistunut messun toteuttamiseen useita kertoja. Useimmiten olen rakentanut alttareita, mutta olen myös ollut toivottamassa tervetulleeksi, keräämässä kolehtia ja lukemassa tekstejä.
Rukousalttarin rakentamiseen olen usein saapunut alustavien ideoiden kanssa ja miettinyt vasta paikan päällä, mikä minua kyseisenä päivänä puhuttelee. Olen kirjoittanut tekstejä vasta paikan päällä, sekä lisännyt alttariin omia rukouslauseitani ja lainauksia Raamatusta.
Kaiken tämän ansiosta alttareista tulee minulle tärkeitä ja yksityisiä rukouksia, ja samalla yhteisiä, ja osa messua. Tunnen oloni onnelliseksi, lohdutetuksi ja ymmärretyksi, kun näen, että alttarini koskettaa muitakin kävijöitä. Silloin tunnen vahvasti olevani osa yhteisöä.
Mitä tahansa elämässäni onkaan meneillään, löydän aina alttarin, joka puhuttelee minua. Pidän siitä, että kesken messun on rukousosio. Sen aikana saa liikkua kirkossa, eikä tarvitse koko aikaa olla juurtuneena penkkiin.
Musiikki on tärkeää niin elämässäni kuin uskossani. Tuomasmessussa sitä on paljon. Esimerkiksi Pyhä, yksi, yhteinen -laulu muistuttaa minua kaikesta kauneudesta ja yhteydestä luomakunnassa.
Messun jälkeen on mahdollisuus jäädä teejatkoille. Tunnen kuuluvani joukkoon. Saan olla osa seurakuntaa, eikä vain käydä lämmittämässä kirkon penkkiä messun ajan ja poistua heti kellojen soidessa.
Tuomasmessu on yhteisöllinen. Messua on tekemässä suuri joukko ihmisiä, ja siellä aistii sen, että se on tehty yhteisvoimin. Tunnelma on rento eikä liturgia ole niin jäykkää. Kuka tahansa voi tulla vapaaehtoisena mukaan rakentamaan messua.
Jari Juhola
järjestösihteeri, Tampereen NMKY/YMCA Tampere
Lohtua ja tukea elämän alamäissä
”Käyn Tuomasmessussa useammin työtehtävissä kuin osallistujana, muutaman kerran vuodessa. Messut ovat kuuluneet elämääni muistaakseni vuodesta 1992.
Ensimmäisinä kertoina olin auttelemassa. Aiemmin kokosin messun joka toinen vuosi. Ensimmäinen vastuuisännyys minulla oli vuonna 2000. Nykyisin toimin yleensä isäntänä tai ehtoollisavustajana.
Isäntä huolehtii yhdessä kalustonhoitajan ja kirkkosaliemännän kanssa, että kirkko on kalustettu, ja kyltit on laitettu paikoilleen Tuomasmessua varten.
Isännän vastuulla ovat alku- ja loppukulkue. Hän huolehtii myös siitä, että ehtoollistarvikkeet ja astiat ovat oikeilla paikoillaan. Isäntä on kokenut messulainen, joka auttaa ja tukee muita messun tekijöitä liturgia myöten. Tärkeätä on, että isäntä luo iloista tunnelmaa messun rakentamiseen.
Eniten minua puhuttelevat musiikki ja kohtaamiset. Messu merkitsee rauhoittumista, ja mahdollisuutta keskittyä olemiseen toisten ihmisten kanssa. Hyvin rakennettu messu jättää itselle hyvän, levollisen ja voimaannuttavan olon. Se antaa lohtua ja tukea elämän alamäissä.
Mielestäni Tuomasmessu on rennompi ja vapaampi kuin kello kymmenen messu. Messujen määrän ja mukana olevien ihmisten määrän kasvaessa Tuomasmessuunkin on tosin tullut rakenteita ja ohjausta.
Mukaan kannattaa tulla erityisesti tunnelman ja musiikin takia. Uskon, että jokainen tulija saa itselleen jotakin, kun tulee avoimin mielin ja sydämin.
Uskon Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön. Pidän paljon tarinoista ja vertauskuvallisuudesta. Pääsiäisen sanoman mukaan on tärkeää antaa aikaa armolle."Aira Virtala
eläkkeellä oleva lääkäri, joka tekee
vapaaehtoistyötä NNKY:n ITU-perhetyön yksinhuoltajakahvilassa
Kukaan ei kysele uskoasi
”Olen ollut aktiivinen tuomasmessulainen alusta lähtien eli 30 vuotta. Olen ollut messun kokoajana, ehtoollisavustajana, alttarinrakentajana, esirukousjohtajana ja tekstinlukijana.
Alttarin rakentaminen on yhteistyötä, sillä yleensä teen alttarin jonkun kaverin kanssa. Mietiskely ja rukous alkavat, kun tehtävään lupautuu. Alttarit saavat olla tekijänsä näköisiä, rosoisiakin.
Sivualttarit ovat helposti lähestyttäviä. Ajattelen, että monen ihmisen on helpompi tuoda omat rukoukset sivualttareille kuin mennä rukoilemaan isolle alttarille.
Tuomasmessu on jumalanpalvelusyhteisö. Se korostaa ehtoollismessun juhlaluonnetta ja iloa, jonka Jumalan rakkaus tuottaa. Ehtoollinen puhuttelee minua, ja on aina merkittävää olla ehtoollisavustajana.
Messu kokoaa yhteen monenlaisia ihmisiä. Ei tarvitse uskoa tai epäillä tietyllä tavalla, kukaan toinen ihminen ei sitä kysele. Messu ei ole suljettu yhteisö – uudet ihmiset ovat aina tervetulleita mukaan.
Musiikilla on tärkeä rooli, ja messussa voi laulaa rytmikkäästi täydestä sydämestä. Pidän myös kello kymmenen messusta, ja käyn niissä lähes joka sunnuntai.
Tuomasmessussa on mahdollisuus liikkua jumalanpalveluksen aikana ja sekin tuo kokonaisvaltaisen kokemuksen läsnäolosta. Myös pitkähkö esirukousjakso on hyvä, siinä ehtii olla läsnä ja rukoilla.
Yleisilmeeltään Tuomasmessu on iloinen ja vapautunut. Tule katsomaan ja koe itse! Kristinuskohan on nimenomaan kokemususkonto, ei pelkästään oppirakennelma.
Tuomasmessua tekee suuri joukko ihmisiä, ja se tekee siitä ainutlaatuisen. Toivon, että ihmiset kohtaisivat Jumalan. Siksi Tuomasmessua on tärkeää valmistella rukoillen.
Pääsiäisen sanoma on Jumalan rakkaus jokaista ihmistä kohtaan. Jumalalla oli varaa tulla ihmiseksi, joten minäkin voin olla ihminen toiselle ihmiselle.
Pääsiäisenä kuolema ja suru vaihtuvat ylösnousemukseen ja iloon. Näin voi tapahtua arjessakin. Pääsiäinen tuo vapauden ja ilon jokaiseen päivään.”Teksti: Kirsi Airikka
Kuvat: Hannu Jukola