Ahdeyökkösen koti on ötököiden hot spot

Kuumana loppukesän päivänä Kalevanharjun reunan kuivassa maastossa käy melkoinen pörinä ja surina. Sudenkorennot ja perhoset lentelevät, ja heinäsirkat sirittävät kuulumisiaan. Muutamia vuosia sitten paikalta purettujen seurakuntien kasvihuoneiden paikka on täynnä elämää.

– Kalevanharju on Tampereen kaupungin parhaita paikkoja hyönteisten tarkkailuun, ja tämä aurinkoinen aukea on hehtaarin kokoinen hot spot, Tampereen hyönteistutkijoiden seuran puheenjohtaja Tero Piirainen hymyilee.

Syksyn kynnykselläkin kuiva hiekkamaasto surisee elämää. Kuva: Rami Marjamäki

Suuntaamme harjun etelärinteellä olevalle paahteiselle, miltei tyhjälle aukiolle. Reunalla on muutamia kaupunkiviljelijöiden laatikoita, joista nousee kukkia ja vihanneksia. Joku kasvattaa tomaatteja pienessä kasvihuoneessa.

Piirainen huomauttaa, että miltei jokaisella neliömetrillä näkyy lentävää elämää.

– Tämä on avointa ja paahteista aluetta, kuten Pyynikki ja Epilänharjukin sata vuotta sitten, oikeaa harjumaisemaa.

– Tällainen näkymä niilläkin on aikanaan ollut. Synkkä mäntymetsä harjumaisemassa on luonnon kannalta luonnoton.

Samaan aikaan osa yhdistyksen jäsenistä on Säkylänharjulla kartoittamassa lajistoa. Metsäpalo 50 vuotta sitten teki siitä oivallisen paikan ötököille ja muulle harjujen harvinaiselle lajistolle. Lähes kaikki muut Suomen harjut ovat kärsineet pahasti harjumetsien kasvettua umpeen.

– Näiden alueiden perusdynamiikka on, että metsät ovat palaneet silloin tällöin. Luonnon kiertokulussa maasto on palanut sadan–kahdensadan vuoden välein, harjumaisemassa 30 vuoden välein.

Tulikukat menestyvät Kalevanharjulla, kertoo Tero Piirainen. Kuva: Rami Marjamäki

Tampereen hyönteistutkijoiden seuran jäsenmäärä on vakiintunut noin 150:een. Heistä pirkanmaalaisia aktiiveja on Piiraisen mukaan viitisenkymmentä, mutta osa asuu nykyään muualla.

– Olemme asiantuntijatyyppinen harrastusseura. Annamme lausuntoja, mutta pysymme aina objektiivisina. Vaikutamme päätöksentekoon tuottamalla tietoa, ja sitä päätöksentekijät nykyään arvostavat.    

Yhdistys antaa usein lausuntoja myös kaava-asioissa, niin tästäkin paikasta.

– Odotettiinkin, että tähän tullaan joskus hakemaan kaavamuutosta joskus, ja kun se tapahtui, vastasimme myönteisesti Tampereen kaupungin ehdotukseen hyönteisselvityksen laatimiseksi muiden luontoselvitysten tueksi. 

Suunnitelmat muuttuivat

Keväällä yhdistys kartoitti arvokkaita luontokohteita. Täällä haaviin jäi erittäin uhanalaiseksi luokiteltu yöperhonen, ahdeyökkönen.

– Iidesrannassa oli jo ahdeyökkösen tunnettu esiintymä. Kerrostalot ovat vanhaa teollisuusaluetta, jossa oli samanlaista lajistoa. Eli meillä oli vahva aavistus, että jotain erityistä täältä löytyy.

Nimenomaan ahdeyökkösen esiintyminen ei kuitenkaan ollut tiedossa. Seurakunnilla oli tontin suhteen isoja odotuksia, myös taloudellisia, mutta ahdeyökkösen löytyminen selvitysvaiheessa muutti suunnitelmia.

Ahdeyökkönen on harvinainen yöperhonen, joka löydettiin Tampereelta vuonna 1992. Järvensivulla se elää hiekkaisilla ratapenkoilla. Nykyisin ahdeyökkönen kuuluu erityissuojeltaviin lajeihin, ja sen esiintymiä uhkaavat Järvensivulla tehtävät rakennustyöt. (Lähde: Tampereen kaupungin verkkosivut). Kuva: Tero Piirainen

– Ahdeyökkönen on huomioitava kaavoituksen jatkovaiheissa ja sen elinolosuhteet pitää turvata. Kaavoitus on siis edelleen mahdollista, mutta rakentaminen rajautuu ajateltua pienemmälle alueelle, sanoo seurakuntien kiinteistöpäällikkö Heikki Päätalo.

Piiraisen mielestä kaupungit ja seurakunnat nykyään suhtautuvat luontoarvoihin useimmiten positiivisesti, ja arvokkaimpia luontokohteita on niiden omistamilta mailta suojeltu silloin, kun luontoarvojen säilyminen on sitä vaatinut.

– Ahdeyökkönen on kotoisin Ukrainan aroilta ja Uralilta päin. Se on selviytyjä, joka sopii erittäin hyvin äärettömän kuiviin olosuhteisiin. Ravinnokseen se käyttää pietaryrttiä ja siankärsämöä. Myös kuivettuneet kasvit kelpaavat, ja vetensä se saa pääasiassa yökasteesta. Toukassa on nukkaa, jonka avulla neste tarttuu toukan pintaan.

– Toisaalta se edellyttää kuivaa ympäristöä, jossa kostea ilma ei jää seisomaan: jatkuva kosteus on myrkkyä yökköselle. Ratapenkka on erittäin hyvä, siellä kosteus jää kylmällä ilmalla notkoihin. Yksi paikka, Joensuun lehtokenttä, saattaa ehkä olla vielä tätä parempi.

Yökkösiä ei ole helppo havainnoida, sillä ne ovat nimensä mukaisesti yöeläjiä. Sitä paitsi suurin osa perhosten elämästä kuluu toukkana, ja tässä tapauksessa kyseessä on pieni ruskea toukka. Paras bongaustilanne on juhannuksen jälkeinen lämmin yö, jolloin ahdeyökkösen tapaa puolenyön jälkeen lentelemässä, kunnes jo kahden aikaan auringon noustessa se palaa lepopaikkoihinsa. 

Isoharmiokärsäkäs

Pikkukultasiipi istuu kukkaselle. Sarvikuonokasta ei nyt näy, mutta nokkosperhonen lehahtaa pensaaseen.

Paikkauskollinen pikkukultasiipi elää avoimissa maastoissa kuten niityillä, kedoilla, paahteisilla kallioilla, joutomailla ja teiden varsilla. (Lähde: suomen-perhoset.fi). Kuva: Rami Marjamäki

Hiekka-alueet ovat myös maamehiläisten pesäaluetta. Nurmikohokki, ruusuruoho, tulikukka ja luteet viihtyvät. Toisinaan näillä main myös huhuilee huuhkaja tai lapinpöllö ja lurittelee satakieli. Elämää on siis runsaasti lähellä sykkivää kaupungin keskustaa.

Kalevanharjulla on tavattu myös arohietayökkösiä, kangaskeltanosulkasia, huopakeltanoita ja kalliokiiltokoita. Lajien nimet kuulostavat asiaa tuntemattomien korvaan erikoisilta, mutta asiantuntijoille ne kertovat heti, mikä laji on kyseessä kymmenien tai satojen muiden lähisukuisten lajien joukosta.

– Muutama vuosi sitten Iidesjärveltä laskettiin yli tuhat hyönteislajia: ei ole mitään epäilystä, etteikö niin olisi täälläkin.

Toisinaan jokin yksilö on vain käymässä, ei jäämässä asustamaan pysyvämmin.

Jänönapila vaikuttaa hyötyneen ihmisen toiminnasta. Kuva: Rami Marjamäki

Kannanvaihtelut ovat normaaleja, tosin eivät uhanalaisilla lajeilla.

– Nokkosperhoset olivat viisitoista vuotta sitten kadoksissa, nyt niitä on taas. Sinisiipiä on tänä kesänä ollut normaalisti, vaikka niitä oli välillä vähän.

– Olennaista on, että kolmenkymmenen viime vuoden aikana joidenkin lajien esiintymisraja on siirtynyt ilmaston lämpenemisen myötä 300–1000 kilometriä pohjoiseen.

Täälläkin kukkii valkoisena ratojen varsilla yleinen harmio, josta Lauri Viita laati runon. Sitä suosii uhanalainen kovakuoriainen isoharmiokärsäkäs.

Viereisten kerrostalojen takaisessa rinteessä kasvaa harvinaistuneisiin niittylajeihin kuuluvaa jänönapilaa. Ohi kulkeva alueen asukas haluaa tietää, millä asialla liikumme. Hän kertoo ihastelevansa luonnonkukkia ikkunastaan.

Näkymä Viinikan kirkkoon pääsisi oikeuksiinsa harjun puita ja pensaita raivaamalla. Kuva: Rami Marjamäki

Harjumetsät sakenevat

Toiveissa on, että tämä ala ja muut lähistön kymmenkunta pientä laikkua pysyisivät mahdollisimman ennallaan.

– Olennaista on, ettei tätä varjosteta ja että maaperä pysyy hiekkaisena. Kalevanharju on Tampereen arvokkaimpia hyönteisalueita, ja tämä tontti on arvokkain tälle lajistolle. Tämäkin tosin kaipaa pienimuotoisia hoitotoimenpiteitä, niittoa ja raivausta.

Piiraisen mukaan se lajisto, joka jääkauden jälkeen 10 000 vuotta sitten alueelle muodostui, on käytännössä hävinnyt useimmilta Tampereen seudun harjuilta. Myös Kalevankankaalta osa hyönteislajeista on hävinnyt.  Piirainen näkisi mielellään, että harjuilla olisi nykyistä valoisampaa ja aurinkoisempaa. Silloin täältä tarjoutuisi esteettömämpi näkymä esimerkiksi Viinikan kirkkoon.

– Harjuja ja harjumetsiä pitäisi mielestäni raivata. Harjujen pitäisi näyttää harjuilta, niin kuin soiden pitäisi näyttää soilta. Harjumetsä on luontaisesti huomattavasti harvempaa kuin nyt. Maisemien lisäksi silloin näkisi sen harjun muodon. Pitäisin hyvänä, että harjumetsä on erilainen kuin kaupunkimetsä.

Hautausmaan muurien sisäpuolelta löytyy paahteinen rinne ja kuiva puu. Kuva: Asta Kettunen

Ennusmerkit kuitenkin näyttävät, että Kalevankankaasta on tulossa tammimetsä.

– Kuuset häviävät, ja alue on liian synkkä ja sankka männyn uudistumiselle. Pihlajaa ja lehmusta kyllä kasvaa.

– Alueen tulevaisuus on ennen kaikkea kaupungin käsissä. Nimenomaan harjun etelärinne, sekä niin sanottu sairaalan mäki, on perinteisintä harjua.

Hän toivoo, että harjun metsiin ja myös hautausmaalle jätettäisiin pystyyn lahopuita ja keloja.

– Iso mäntykelo pysyisi pystyssä kymmeniä vuosia ja pitäisi suojassaan monenlaista elämää.

Hautausmaiden lajistoa on tutkittu niukasti. Niillä kasvavista puulajeista esimerkiksi poppeli, tammi, metsälehmus, saarni ja jalava kuitenkin ylläpitävät näihin puihin erikoistuneita lajeja.

– Puistolehmus on oiva hyönteishotelli, ja esimerkiksi tamminopsasiipi oli harvinainen vielä 30 vuotta sitten. 

Keskellä yötä palava valopyydys houkuttelee ultraviolettivalolla hyönteisiä, jotka päätyvät suppilon kautta purkkiin ja siitä tutkittaviksi. Kuva: Tero Piirainen

Harrastus muuttaa muotoaan

Tietotekniikan parissa työskentelevä Tero Piirainen hurahti hyönteisiin jo pikkupoikana. Perhosten keräilystä alkanut harrastus vei välillä jopa opettamaan hyönteisten lajituntemusta lapsille ja aikuisille, yliopiston opiskelijoita myöten. Tieto on karttunut harrastuksen myötä.

Harrastajilla on maasto-osaamista ja paikallistuntemusta, minkä vuoksi harrastus on yhä varsin maastopainotteista. Nykyään raporttejakin jaetaan Facebookin kautta, eikä näyteyksilöiden kerääminen ole enää ainoa tapa harrastaa.

– Aikaisemmin kaikki lapset ja aikuiset tunsivat luontoa. Nyt kuvataan ja jaetaan tietoa netissä, ja se tuntuu olevan aika motivoivaa monelle. Harrastajilta on tullut tosi hienoja havaintoja.

Piiraisen mukaan Suomesta tunnetaan noin 20 000 hyönteislajia, joista suurimmassa osassa lajin määrittämiseksi on nähtävä elävä yksilö.

Vapriikin alakerrassa sijaitsevan Luonnontieteellisen museon kokoelmissa on satoja tuhansia yksilöitä. Niistä lähes kaikki ovat harrastajien löytämiä. Lahjoituksia museoon saapuu edelleen.

Teksti: Asta Kettunen

Kalevankankaan muurin rakosissakin elää harvakseltaan rusomuurarimehiläisiä, joiden varsinaista levinneisyysaluetta ovat Afrikka, Eurooppa ja Pohjois-Aasia. Niitä ei ole helppo havaita, sillä ne elävät yksikseen, ja aikuiset yksilöt ovat liikkeellä vain alkukesällä parveillessaan. Lajin bongasi muurista hyönteisselvityksen yhteydessä Tampereen hyönteistutkijoiden seuran mehiläisasiantuntija. Kuva: Asta Kettunen

• Monimuotoisuuskeskus (biodiversity hotspot), luonnon monimuotoisuuden keskittymä, on alue, jonka biodiversiteetti on erityisen suuri, eli alueella elää poikkeuksellisen monimuotoinen eliölajisto. (Lähteet: Wikipedia, Termipankki/ Euroopan unioni)

• Tampereen nimikkoperhonen on tummaverkkoperhonen, jonka suurin esiintymä on Teiskon kirkon lähellä. Teiskossa tälle erittäin uhanalaiselle lajille on ympäristökeskuksen rajauspäätöksellä rauhoitettu 12 niittyä. 

Ahdeyökkönen Tampereen kaupungin verkkosivuilla

Ahdeyökkönen Suomen Lajitietokeskuksen kortistossa. Lähde: Perhoswiki (Suomen perhosharrastajat)

Suomen perhoset

Suomen perhoset Suomen Perhostutkijain Seuran sivuilla

Pispalan luonto, harmio ja Lauri Viita

Luontoportti auttaa lajien tunnistamisessa.

Palaa otsikoihin