Ympäristö

2.6.2021 Revontuliatsalea ja verivaahtera kiehtovat Kalevankankaalla

Vuorijalava ja verivaahtera kuuluvat puihin, jotka kiehtovat Kalevankangas.fi-sivustoon kasveista ja puista tietoja kokoavaa Maria Kalliomäkeä. Hän aloitti tietojen muokkaamisen pääsiäisviikolla.


2.6.2021 Ekovinkki: Kutista hiilijalanjälkeäsi

Asumisensa hiilijalanjälkeä voi pienentää tuntuvasti muun muassa muuttamalla asumistapojaan. Myös tekniikka auttaa. Ota avuksi Suomen Luonto -lehden, ympäristöministeriön ja Sitran toteuttama Hiilihelppi-palvelu.


5.5.2021 Kierto-hanke: Hävikkiruokaravintola Pyynikin pappilaan

Euroopan-sosiaalirahaston Kierto-hanke jatkunee Tampereella. Suunnitelmien mukaan KIERTO– kiertotaloudesta kasvua -hanke alkaa ensi vuoden alussa ja päättyy elokuun lopussa 2023.


5.5.2021 Ekovinkki: Suosi pörriäisiä ja öttiäisiä

Älä leikkaa ainakaan kaikkea ruohoa, vaan jätä pihalle tilaa luonnonkukille ja villeinä kasvaville niittykasveille. Poista kuitenkin vieraslajit.


7.4.2021 Ekovinkki: Leikkien lähelle luontoa

Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 24. huhtikuuta. Teemana on Leikkien lähelleluontoa, sillä luonto ympäristönä innostaa ja inspiroi leikkiin.


3.3.2021 Ekovinkki: Ota kantaa metsien käyttöön

Tampereen kaupunki omistaa metsiä noin 7500 hehtaaria. Huomattava osa niistä sijaitsee kantakaupungissa lähellä asutusta. Perehdy ja ota kantaa: mihin haluaisit niiden hoidon jatkossa painottuvan?


3.2.2021 Tukea vieraslajien torjumiseen

Tampereen kaupunki tukee vuosittain omaehtoista ympäristönsuojelua. Haku on vuonna 2021 avoinna 15. helmikuuta saakka, ja tukea voivat hakea niin yhteisöt kuin yksityiset henkilötkin.


3.2.2021 Nuoret haastavat ympäristötekoihin

Kun Tampereen seurakuntien ympäristötoimikunta valitsi Messukylän seurakunnan nuorisotyönohjaajana työskentelevä Laura Ylä-Mäihäniemen Ympäristön Ystäväksi 2020, yksi perusteista oli valmius keskusteluun.


3.2.2021 Ekovinkki: Vaali vettä kaikkialla

Ekopaastoa vietetään tänä vuonna 17.2.–3.4. Teemana on puhdas vesi.


7.1.2021 Ekovinkki: Tutustu Aktivistimummojen aiheisiin

Vastuuta, viisautta ja kohtuutta korostavat Aktivistimummot toimivat ilmaston puolesta esimerkiksi vaikuttamalla kansalaisten ja päättäjien asenteisiin, tukeutumalla tutkittuun tietoon ja korvaamalla murehtimisen teoilla.


2.12.2020 Ekovinkki: Jouluvalmistelut luontoa ja muistoja vaalien

Joulun odotukseen liittyy kodin koristelu. Puuhailu ja käsillä tekeminen tuottaa iloa pimeään vuodenaikaan. Ekologisista materiaaleista valmistettu jouluasetelma on edullinen ja ilahduttaa pitkään. Tänä jouluna ekoihminen kierrättää myös muistoja. Isovanhemmat voivat kertoa lapsuutensa jouluista nuoremmille sukupolville – etäyhteyden välityksellä. Lapsi voi piirtää muistosta kuvan, jota voi käyttää jouluaskartelussa.


4.11.2020 Aloite haastaa suojelemaan metsiä

Tampereen seurakunnille suunnatulla aloitteella on tarkoitus vaikuttaa seurakuntayhtymän metsäpolitiikan linjauksiin pitkällä tähtäimellä.


4.11.2020 Ekovinkki: Keitä tai pese kotikäyttömaskit

Kasvosuojainten uudelleenkäyttö on mahdollista puhdistamalla ne kotikonstein. VTT:n tutkimus osoitti muun muassa, että kangasmaskien puhdistamiseen keittäminen on kotioloissa paras menetelmä.


7.10.2020 Ekovinkki: Ilmastosankarit tulevat taas

Tampereen kaupungin tavoitteena on kasvaa kestävästi ja olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Ilmastosankari-kampanja inspiroi ilmastotekoihin – varsinkin niihin pieniin arjen tekoihin.


2.9.2020 Ahdeyökkösen koti on ötököiden hot spot

Kuumana loppukesän päivänä Kalevanharjun reunan kuivassa maastossa käy melkoinen pörinä ja surina. Sudenkorennot ja perhoset lentelevät, ja heinäsirkat sirittävät kuulumisiaan. Muutamia vuosia sitten paikalta purettujen seurakuntien kasvihuoneiden paikka on täynnä elämää.


2.9.2020 Ekovinkki: Kokeile nokkosta tai hamppua

Käännä katseesi tekstiilien materiaaleihin. Käytetyillä materiaaleilla on merkitystä – myös kierrätyksessä.


5.8.2020 Ekovinkki: Osallistu vieraslajitalkoisiin

Vieraslajeiksi sanotaan eläin- ja kasvilajeja, jotka ovat levinneet ihmisen mukana uusille alueille. Älä levitä niitä luontoon äläkä tilaa Internetistä lemmikiksi tai koristeeksi. Osallistu komealupiinin ja jättipalsamin torjuntatalkoisiin, kerää jättiputket varoen.


3.6.2020 Elämän kunnioitus saa viljelemään ja varjelemaan

Koronavirus on tuonut rajoituksia, mutta nytkin voimme viljellä ja varjella luontoa ympärillämme. Luonnonmukainen viljely on tamperelaiselle perheneuvojalle ja hartolalaiselle viljelijälle Carita Lindholmille ainoa vaihtoehto.


3.6.2020 Pyhiinvaelluksen kesä tarjoaa 60 ohjattua vaellusta

Kun eristys ja fyysinen etäisyys alkavat koetella ihmisten jaksamista, PyhiinvaellusTampere kutsuu tamperelaisia hiljaisille luontovaelluksille ja uusille pyhiinvaellusreiteille.


3.6.2020 Ekovinkki: Luonnonmateriaaleista taidetta

Luonto on kädentaitajan aarreaitta. Keräiltävää ja inspiraation aiheita löytyy lähes jokaisena vuodenaikana. Luonnonmateriaaleilla voi myös sisustaa.


6.5.2020 Ekovinkki: Hyödynnä kuoret

Hedelmien ja vihannesten kuoret sisältävät vitamiineja, kuituja, antioksidantteja ja muita terveyttä edistäviä ainesosia. Ne torjuvat ikääntymistä, tulehduksia, sydän- ja silmäsairauksia ja jopa syöpää sekä rauhoittavat mieltä ja parantavat ruoansulatusta.


Edelliset Seuraavat