3.2.2021 9.20

Tukea vieraslajien torjumiseen

Tampereen kaupunki tukee vuosittain omaehtoista ympäristönsuojelua. Haku on vuonna 2021 avoinna 15. helmikuuta saakka, ja tukea voivat hakea niin yhteisöt kuin yksityiset henkilötkin.

Tänä vuonna avustusta myönnetään hankkeisiin ja toimiin vieraslajien torjumiseksi. Toiminnan täytyy kohdentua yleisille alueille Tampereella.

Viime vuonna avustuksia myönnettiin muun muassa jättipalsamin ja lupiinien poistotalkoisiin, tummaverkkoperhosniittyjen kunnossapitoon vieraslajeja poistamalla sekä vieraslajitietouden jakamiseen.

Mehiläinen lentää kohti kukkaa.
Jättipalsami on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Yksi yksilö voi muodostaa jopa 4000 siementä, joita se sinkoaa seitsemänkin metrin päähän. Kuva: Jakob Strauß

Jaettavista avustuksista päättää ympäristö- ja rakennusjaosto kevään aikana. Lisätietoa ja hakemuslomakkeet löytyvät verkosta.

Vieraslajiportaalista löytyy tietoa ja kuvia vieraslajeista, karttoja vieraslajien levinneisyydestä sekä torjuntaohjeita.

Vieraslajien torjuntajoukot -Facebook-ryhmässä jaetaan aiheesta tietoa ja tunnelmia.

Luonnonvarakeskus on juuri julkaissut selvityksen, jossa se ehdottaa selvityksessään toimenpiteitä hankalasti hävitettävän vieraskasvijätteen vähentämiseen, vastaanottoon ja käsittelyyn. Suomen Luonnonsuojeluliitolla on puolestaan menossa kunnianhimoinen VieKas LIFE -hanke, jossa

– Perusasiat ovat lisätä tietoisuutta aiheesta, rakentaa kunnille ratkaisuja tarjoava työkalu ja kehittää vaihtoehtoja glyfosaatille ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, vieraslajiasiantuntija Markus Seppälä tiivistää hankkeen tavoitteet.

Luonnonsuojeluliiton piirit ja paikallisyhdistykset järjestävät yhdessä Marttayhdistysten, kuntien ja muiden paikallisten yhdistysten kanssa vieraslajiaiheisia tapahtumia. Itsenäisesti aihetta voi opiskella Luonnonsuojeluliiton ja Marttaliiton yhteistyössä toteuttamalla ”Vieraslajit 2020” -verkkokurssilla.

Uudella vieraspeto.fi -verkkosivustolla kerrotaan vieraspetojen, minkin ja supikoiran, elintavoista ja haitallisuudesta sekä esitellään niiden erilaisia pyyntitapoja. Sivuston on perustanut Suomen riistakeskuksen koordinoima SOTKA-vieraspetohanke.

Teksti: Asta Kettunen

Lisätietoa ja hakemuslomakkeet omaehtoiseen ympäristönsuojeluun

Palaa otsikoihin