5.5.2021

Kierto-hanke: Hävikkiruokaravintola Pyynikin pappilaan

Euroopan-sosiaalirahaston Kierto-hanke jatkunee Tampereella. Suunnitelmien mukaan KIERTO– kiertotaloudesta kasvua -hanke alkaa ensi vuoden alussa ja päättyy elokuun lopussa 2023.

Nainen ja mies ruokalaatikoiden edessä katselemassa vihanneksia. Naisella kädessä punainen paprika.
Anita Aaltojärvi ja Olli Rinta-Mantila työskentelevät Tampereen seurakuntien Kierto-hankkeessa. Uusin hanke on hävikkiruokaravintolan perustaminen Pyynikin pappilaan.


– Tuntuu hyvältä olla mukana kokonaisuudessa ja verkostossa, jossa voidaan vaikuttaa koko Tampereen tasolla kiertotalouden kehittymiseen, iloitsee Tampereen seurakuntien hanketoiminnan asiantuntija Merja Kerttula.

Asia käsitellään Pirkanmaan liiton Maakunnan yhteistyöryhmässä toukokuussa, todennäköisesti 7. toukokuuta, ja virallinen päätös tulee sen jälkeen.

Ensimmäinen Kierto-hanke alkoi Tampereella elokuussa 2019 ja jatkuu tämän vuoden loppuun. Tampereen seurakuntien tehtävänä on ollut hävikkiruuan jalostaminen, jatkokäsittely ja jakelun kehittäminen sekä uusien oppimisympäristöjen luominen.

Toiminnan tukijalka on Tampereen seurakuntien Ruokapankki, ruoka-avun logistiikkakeskus, joka saa hävikkiruuan lahjoituksina kaupoilta ja yrityksiltä.

Kierto on valmistanut tähän mennessä kaikkiaan 19 880 hävikkiruuasta valmistettua annosta, joista osa jaettiin korona-aikana ruoka-avun mukana. Ennen epidemiaa järjestettiin yhteisöruokailuja noin kerran viikossa 23 toimipisteessä.

Vähävaraiset ihmiset etusijalla

Seurakuntien Kierto-hankkeen työntekijät ovat tehneet suunnitelman hävikkiruokaravintolan perustamisesta Pyynikin pappilaan eli Pyynikin seurakuntakotiin, joka sijaitsee osoitteessa Kisakentänkatu 18.

– Ajatuksena on pyrkiä mahdollisimman monipuoliseen ravintolatarjontaan, aina lounaasta kokous- ja juhlatilan myötä hävikki-illallisiin. Myös kahvilatuotteet ovat suunnitelmissa, kertoo ohjaaja Olli Rinta-Mantila.   

Tilat mahdollistavat monenlaista toimintaa.

– On hyvä lähteä suunnittelemaan monipuolisesti. Kaikki visiot eivät välttämättä toteudu heti, mutta kehittämishankkeestahan on kyse. Jos hankkeen jälkeen jää elämään toimiva hävikkiravintola, on jo saavutettu iso osa tavoitteista.

Ravintola voisi esimerkiksi tarjota edullisen tai maksuttoman lounaan vähävaraisille tamperelaisille. 

– Hävikkiruuan käytössä tulee aina olla diakoninen ulottuvuus, jolloin vähävaraiset tamperelaiset ovat etusijalla, korostaa Rinta-Mantila.

Valmiuksia työelämään

Kierto-hankkeen kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret ja pitkään työttömänä olleet ihmiset, joille tarjotaan oppimis- ja työmahdollisuuksia kiertotalouden tehtävissä.

Tavoitteena on tarjota mahdollisuus myös osatutkintojen suorittamiseen. Esimerkkeinä ovat ruuanvalmistus suurtalouskeittiössä, tarjoilu, logistiikka, kahvilapalvelut, asiakaspalvelu ja puhtaanapito.

Hankkeessa on ollut mukana 43 työllistettyä ihmistä, joista osa on edelleen polutuksessa. Samalla heitä tuetaan elämänhallinnassa ja annetaan valmiuksia työelämään.

– Jokaisella ihmisellä on omat vahvuutensa ja häntä tuetaan yksilönä. Olemme täällä ihmistä varten, ja jokaisen tulisi saada kokemus osallisuudesta työyhteisöön, korostaa työhönvalmentaja Anita Aaltojärvi.

Euroopan sosiaalirahasto rahoittaa uudesta Kierto-hankkeesta 80 prosenttia. Tampereen kaupunki toimii hankkeen johtajana. Mukana ovat Tampereen evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä, Ekokumppanit, Pirkanmaan kierrätys ja työtoiminta, TITRY, Sopimusvuori ja Nextiili.

Teksti: Kirsi Airikka
Kuva: Hannu Jukola


Palaa otsikoihin