2.6.2021 9.20

Revontuliatsalea ja verivaahtera kiehtovat Kalevankankaalla

Vuorijalava ja verivaahtera kuuluvat puihin, jotka kiehtovat Kalevankangas.fi-sivustoon kasveista ja puista tietoja kokoavaa Maria Kalliomäkeä. Hän aloitti tietojen muokkaamisen pääsiäisviikolla.

‒ Ehkä eniten itseäni kiinnostaa revontuliatsalea: se kuulostaa tosi upealta.

Nainen katselee pihlajan oksia, joissa kukat eivät ole vielä auenneet.
Tuurenpihlajan kukat eivät vielä olleet auenneet Maria Kalliomäen kuvanoton aikaan.

Kalliomäki pitää ideaa sivuston kasviosuudesta hienona. Hän on alkuperäiseltä ammatiltaan puutarhuri, mutta ehti toimia kymmenkunta vuotta kojeistoasentajana.

‒ Sähköjohtoa on vedetty pitkästi, hän nauraa.

Työt liittyvät sosionomi-diakonin opintoihin Diakonia-ammattikorkeakoulun Porin yksikössä. Kalliomäki on kolmannen vuoden opiskelija.

Haave lisäopinnoista oli itänyt koko aikuisiän, ja kun lapset aikuistuivat, aika oli oikea.

‒ Haluan tehdä merkityksellistä työtä ja olla tukena muille, hän perustelee uuden alan valintaa.

Kalliomäki muutti reilu vuosi sitten Tampereelle. Harjoittelupaikka avautui mukavan johdatuksen kautta diakonian ja yhteiskuntavastuun yksiköstä, jossa hänen ohjaajanaan toimii Heidi Repo.

Uusi koti on Kalevassa, ja kun asuminen on osunut korona-aikaan, hautausmaalla vaeltelu on tullut kuin luonnostaan. Alueen koko, 17 hehtaaria, yllätti.

Vastaan ovat tulleet siperianpihta, lehtikuuset, tuijat ja lepät. Sivuston kautta voi löytää myös esimerkiksikäärmekuusen ja ”surukoivun”.

‒ Mukana on nyt 36 kasvia, mutta uskallan sanoa, että niitä tulee lisää. Revontuliatsaleaa ja magnoliaa odotan, koska kumpaakaan en ole nähnyt kukassa.

Henkilö tutkii puun oksia hautakivien välissä keväisellä hautausmaalla.
Puutarhurin koulutuksesta on hyötyä tietojen kokoamisessa.

Kasvisivujen on tarkoitus valmistua heinäkuun aikana. Kalevankankaan puusto on inventoitu jo aiemmin, ja verkostakin löytyvä puukartta esittelee puulajit. Luetteloa kasveista on koonnut seurakuntapuutarhuri Juha Katajamäki, ja niitä ovat kuvanneet graafikko Valpuri Tauriainen sekä viestintäharjoittelija Tuula Vartiainen.

Lajinimikkeet ja latinankieliset nimet tulevat näkyville. Taustalla ovat lisäksi saavutettavuuteen liittyvät, kuvailevat alt-tekstit.

‒ Jos menisi puutarhamyymälään vain suomenkielisen nimen kanssa, ei ehkä löytäisi samanlaista kasvia.

Talviasuisten kasvien tunnistaminen ei ole aina helppoa, mutta kevään eteneminen on tehnyt tehtävän helpommaksi.

‒ Innolla olen tässä mukana, ja tosi kivaa on ollut, Kalliomäki kiittelee.

Tarjolla myös puukartta

Kalevankankaan puusto on inventoitu, ja verkostakin löytyvä puukartta kertoo, mitä puulajeja hautausmaalta löytyy. Kartan takapuolella niitä on esitelty tarkemmin.

2000-luvun alussa puille tehdyssä kuntokartoituksessa selvisi, että kotimaisia lehtipuita alueella on 15 lajia. Kaikkiaan puita on alueella yli 1500.

Metsävaahtera on Kalevankankaan yleisin lehtipuulaji, niitä on yhteensä noin 250 kappaletta. Hautausmaalla on noin sata hieskoivua ja 60 tammea. Kalevankankaalta löytyy myös yksi pirkkalankoivu, joka on Suomen luonnossa harvinainen.

Metsämänty taas on yleisin havupuu, niitä on lähes 170. Havupuista toiseksi yleisin on kuusi, niitä on Kalevankankaalla lähes 90.

Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola

Kalevankangas.fi-sivusto

Kalevankankaan merkkihenkilö- ja puukartat


Palaa otsikoihin