5.5.2021 8.20

Ekovinkki: Suosi pörriäisiä ja öttiäisiä

Älä leikkaa ainakaan kaikkea ruohoa, vaan jätä pihalle tilaa luonnonkukille ja villeinä kasvaville niittykasveille. Poista kuitenkin vieraslajit.

Joillekin kasveille pölyttäjiksi käyvät vain tietyntyyppiset hyönteiset, ja jotkin hyönteiset ovat erikoistuneet tiettyihin paikallisiin lajeihin.

Rakenna hyönteisille omia keinopesiä. Hyönteishotellin tekemiseen löytyy verkosta hyviä ohjeita. Sellaisen voi myös ostaa kaupasta.

Lähikuva puisesta rakennelmasta, jossa on pyöreitä reikiä.
Ihmisten tekemiä hyönteishotelleja tarvitaan, koska hyönteisten luontaiset elinkolot ovat katoamassa ja hyönteisten määrä on romahtanut.

Majapaikka tulisi sijoittaa aurinkoiseen tai puolivarjoisaan, suojaisaan ja kuivaan paikkaan. Sen tulisi olla 1-2 metrin korkeudella ympäröivän kasvillisuuden yläpuolella. Paikka voi olla talon tai varaston seinä, pensasaita tai parveke. Kiinnitä se tukevasti, jotta se ei heilu.

Keinopesän ulkoseinät voi myös maalata, mutta sisäpuoli on jätettävä käsittelemättä.

Älä haravoi syksyllä kaikkea pois: pölyttäjä- ja petohyönteiset tarvitsevat talvehtimiseen ja pesäpaikoiksi karikekasoja, koloja ja käpyjä.

Entäpä mökin piha, eikö olisikin mukava katsella perhosten lepatusta ja kuunnella ahkerien kimalaisten surinaa? Kenties opettaa nuoremmille luonnon vaalimista ja ihmeitä?

Teksti ja kuvat: Asta Kettunen

Pelasta pörriäinen -kampanja

Hyönteishotellit2020 -kampanja

Kysymyksiä ja vastauksia hyönteishotelleista ja muustakin

Tee koti pörriäisille

Pölyttäjähyönteiset osana kasvilajien monimuotoisuutta

Pölyttäjäkasveja

Metsiemme pistiäisiä

Hyönteisten maailma, opettajan materiaali

Kukka, jonka päällä on hyönteisiä.
Pölyttäjiin kuuluvat mehiläiset, ampiaiset, kimalaiset, kukkakärpäset, perhoset ja muut hyönteiset. 75 prosenttia viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä.

Palaa otsikoihin