7.4.2021 8.00

Ekovinkki: Leikkien lähelle luontoa

Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 24. huhtikuuta. Teemana on Leikkien lähelleluontoa, sillä luonto ympäristönä innostaa ja inspiroi leikkiin.

Kolme lasta kävelee lumihangessa.
Leikkipäiväkutsuu aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä leikkien vuoden jokaisena päivänä. Lumileikit ovat suosittuja lasten keskuudessa. Kuva: Maria Manelius
Luonnossa leikkiminen lisää niin lasten kuin aikuistenkin hyvinvointia, joten se on ajankohtaisen osuva aihe Leikkipäivälle ja sitä edeltävälle leikin teemaviikolle. 

Luonnossa oleilulla on monia myönteisiä vaikutuksia samoin kuin leikillä, joten oli luontevaa yhdistää nämä kaksi Leikkipäivän teemaksi vuonna 2021. Lisäksi Suomessa leikkimiseen sopivaa luontoa löytyy niin kaupungeista kuin maalta eikä matkakaan sinne ole pitkä – usein riittää, kun astuu ovesta ulos.

– Aina ei tarvitse mennä metsään asti. Myös kaupunkiympäristöstä löytyy puistoja, rantoja ja erilaisia pihapiirejä luontoelementteineen leikkipaikoiksi, toteaa Leikkipäivä-verkoston koordinaattori Eevamaija Paljakka.

Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien komitea korostaa lasten mahdollisuuksia leikkiä vaihtelevassa fyysisessä ympäristössä sekä mahdollisuuksia kokea ja olla vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Luonto myös innostaa eri-ikäisiä puuhaamaan yhdessä ja näin liittää sukupolvia yhteiseen leikin iloon. Leikkipäivän ajatus on nimenomaan innostaa kaikkia ikään katsomatta mukaan leikkiin.

Luonto inspiroi leikkejä

Leikki ja mielikuvitus kulkevat käsikädessä ja ovat kaiken luovuuden perusta. Luonnossa leikkiminen avaakin monenlaisia mahdollisuuksia mielikuvitukselle.

– Luonto inspiroi lasta ja aikuista luovuuteen. Luontoon meneminen on aina seikkailu, vaikka kohde olisi tuttu lähiympäristön puisto, ranta tai metsä. Se tarjoaa puheenaiheita, tekemistä, haasteita, piilopaikkoja ja aistiärsykkeitä, joita muu ympäristö ei samalla tavalla tarjoa, kuvailee leikki-innovaattori Isa Pelto Perinneleikit-yhdistyksestä.

– Luonnolla on myös monenlaisia hyvinvointivaikutuksia, se edistää terveyttä ja jaksamista. Se tarjoaa vastapainon hektiselle ja aikataulutetulle arjelle. Parasta on, että meillä jokaisella on oikeus leikkiä luonnossa huolimatta siitä, asuuko maalla vai kaupungissa, sanoo Suomen Ladun lastentoiminnan suunnittelija Anna Anttonen.

Lähikuva pojasta, joka pitää käsissään puun oksaa jossa on silmuja.
Luontoon meneminen on aina seikkailu. Kevään tuloa on mielenkiintoista seurata. Kuva: Aarne Ormio

Leikkipäivä kotipihalla tai lähiluonnossa

Valtakunnallinen Leikkipäivä järjestetään lauantaina 24. huhtikuuta jo kuudennen kerran. Koko teemaviikko 19.–25. huhtikuuta on omistettu leikille, ja tuolloin halutaan kannustaa kaikenikäisiä nauttimaan leikin ilosta.

Leikkipäivän tapahtumia järjestetään, mikäli koronatilanne sen sallii. Poikkeustilan vuoksi yleisötapahtumissa voi olla isoja alueellisia eroja.

– Onneksi Leikkipäivää voi viettää rajoitusten mukaisesti pienelläkin porukalla kotipihalla tai lähiluonnossa. Olemme koonneet Leikkipäivän sivuille vinkkejä, miten päivää voi viettää myös omatoimisesti, sanoo Eevamaija Paljakka.

Näin poikkeusaikana ulkoilu ja leikit ulkona ovat parasta ajanviettoa, jota voi tehdä koronaturvallisesti. Ja myös muulloin, sillä Leikkipäivä on joka päivä.

Teemapäivän taustalla on koko ajan laajentuva Leikkipäivä-verkosto, johon kuuluu yhteensä 41 organisaatiota, järjestöä ja toimijaa. Sen tehtävä on nostaa esille leikin merkitystä yhteiskunnassa. Verkostoa koordinoidaan Mannerheimin Lastensuojeluliitossa.

Leikkipäivä-ohjelma edistää leikkiä monin tavoin jakaen muun muassa monipuolista leikkitietoutta ja -tutkimusta, keräten leikkiperinnettä ja kannustaen ihmisiä heittäytymään leikin vietäväksi.

Vinkkejä Leikkipäivän viettämiseen:
Leikkipäivä
Poika istuu puun oksalla ja katsoo alaspäin kameraan hymyillen.
Luonnolla on myös monenlaisia hyvinvointivaikutuksia, se edistää terveyttä ja jaksamista. Kiipeily on aina hauskaa lasten mielestä. Kuva: Aarne Ormio

Palaa otsikoihin