7.1.2021 8.00

Ekovinkki: Tutustu Aktivistimummojen aiheisiin

Vastuuta, viisautta ja kohtuutta korostavat Aktivistimummot toimivat ilmaston puolesta esimerkiksi vaikuttamalla kansalaisten ja päättäjien asenteisiin, tukeutumalla tutkittuun tietoon ja korvaamalla murehtimisen teoilla.

He kannattavat ilmastotyötä ilman väkivaltaa ja uskovat kuuntelun voimaan. Ryhmä toimii verkossa, Facebookissa ja Twitterissä. Mukaan pääsevät myös mummohenkiset papat.

Piirretyssä kuvassa kolme mummoa istuu vauhdikkaissa asennoissa.
Kuva: Shutterstock

Viime vuonna tehtiin muun muassa vaatevaade webinaarissa. Joulun alla puhuttiin siitä, miten sukupolvet tukevat toisiaan.

Tämän vuoden aiheita ovat ylisukupolvisuuden lisäksi ainakin kulttuuri ja aika.

– KULTUURI ei saastuta ja AIKA on tavaraa arvokkaampaa, eikä sekään saastuta. Kiire on pahin saastuttaja: nopea liikkuminen, hukkaostot ynnä muut sellaiset, sanoo ruokavaikuttaja ja aktivistimummo Seija Kurunmäki.

Kirjailija ja sanoittaja Kaija Pispa puolestaan toteaa, että esimerkiksi lahjana konsertti-, teatteri- ynnä muut liput ovat saastuttamattomia.

– Niiden hiilijalanjälki on pieni, ja ne tuottavat iloa, mikä on myös uusiutuva luonnonvara. Kirjat ovat pitkäaikainen kulttuurihyödyke. Kirjan voi lahjoittaa eteenpäin uusille lukijoille.

– Kirjojen kierrättäminen on kovasti lisääntynyt viime vuosina. Äänikirjan tietenkin on saasteeton, mutta kirjailijalle menevä tuotto olematon, joten äänikirja ei ole eettisesti tasapainoinen tuote.

Pispa uskoo myös paikallisen kulttuurin harrastamisen, esimerkiksi näyttelemisen, nousevan vielä suosioon.

– Nuorilla on nykyään halua ja taitoa esiintyä ja keksiä itse juttuja. Uskon kulttuurilla olevan erittäin hyvä tulevaisuus.

Joulukuussa puhuttiin ruoasta ja siitä, että ruokavaliotamme on muutettava kohti kasviperäistä. Ruokapuhe jatkuu.

– Meidän teemamme on REILUUS ja Reilu ruokamurros, vinkkaa Kurunmäki.

Yhdeksän naista seisoo jyhkeän rakennuksen portailla.
Aktivistimummot vierailivat ympäristöministeriössä ministeri Krista Mikkosen luona.

Mummot ja 4H-nuoret sekä monet yritykset ja yhteisöt myös tähtäävät 10 000 puun istuttamiseen Suomen joutomaille vuoteen 2030 mennessä. Yksityishenkilöt pääsevät mukaan Taimiteko-yhteistyöhön lahjoittamalla 10 euroa verkkokaupassa.

Teksti: Asta Kettunen

Aktivistimummot

Aktivistimummot Facebookissa

Taimiteko

Kaksi nuorta näyttää männyn taimia.
Taimitekojen tavoitteena on työllistää suomalaisia nuoria sekä lisätä Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla taimia alueille, jotka eivät ole aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä. Taimesta maksettava summa kattaa metsittämiseen, nuoren palkkaan ja kouluttamiseen sekä 4H:n toimintaan tarvittavat kulut. Kuva: Tiina Rinne


Palaa otsikoihin