3.6.2020 9.00

Ekovinkki: Luonnonmateriaaleista taidetta

Luonto on kädentaitajan aarreaitta. Keräiltävää ja inspiraation aiheita löytyy lähes jokaisena vuodenaikana. Luonnonmateriaaleilla voi myös sisustaa.

– Kotini oli tänä talvena koristeltu Kuusamon muistoilla. Keräsin viime kesänä monia erilaisia heiniä ja kukintansa ohittaneita kukkavarsia mökkimme pihalta. Kokosin ne sitten jännittäviksi heinäkimpuiksi. Aina kun katson rakkaita heinäkimppujani, tulee mieleen Kuusamon kauniit maisemat ja kesän muistot, Kirsi Tahkola kuvailee.

Kirsi Tahkola on tamperelainen kädentaitaja. Hän työskentelee opettajana taiteen perusopetusta tarjoavassa Kuvataide- ja käsityökoulu Emilissä. Tahkola tutkii maailmaa avoimin silmin ja innostuu helposti monenlaisista asioista.

 

Kaksi kuvaa ruohosipulin varista tehdystä himmelistä. Koristeina helmiä, valkosipulin kynsiä.
Ennen vanhaan himmelit koristeltiin esimerkiksi paperikukilla, villatilkuilla tai peilinpaloilla. Ruohosipulin varsista valmistetussa himmelissä on valkosipuleiden lisäksi helmiä. Himmeleistä tulee erityisen merkityksellisiä, kun ne koristelee itselle merkityksellisillä asioilla.

Lampunvarjostin syntyy pavuista ja himmeli sipuleista

Vapaa-aikanaan käsityön ja kuvataiteen opettaja rentoutuu tekemällä käsitöitä. Hänellä on tekeillä useita teoksia samaan aikaan. Ideoita töihinsä Tahkola löytää taidenäyttelyistä, museoista ja netistä.

– Olen kiinnostunut maailmasta ja kaikesta kauniista ympärilläni. Haluan oppia ja kokeilla uusia asioita. Annan aivoilleni aikaa ja virikkeitä, jolloin erilaiset ideat putkahtavat mieleeni.

Teoksiinsa taiteilija käyttää usein luonnonmateriaaleja. Valmistaminen vaatii pitkäjänteistä työotetta ja aikaa, sillä ideat kehittyvät teosta tehdessäkin. Viime syksynä hän kasvatti papuja parvekkeella ja punoi niiden varret lampunvarjostimeksi. Pavunvarret eivät aivan riittäneet varjostimen viimeistelyyn, joten se jäi vuodeksi odottamaan lisämateriaalia.  

– Kylvin viime vuonna kasvaneet pavun siemenet kukkaruukkuun eilen. Kasvatan tänä kesänä loput varret varjostinta varten. Materiaalivalintaan innoitti satu, jossa pavunvartta pitkin voi kiivetä taivaaseen, Tahkola hymyilee

Kuvakollaasi. Toisessa kuvassa on kierrätysmateriaaleista tehty kurki kuusen alla. Toisessa kuvassa on keltaisia kukkia.
Kirsi Tahkola käyttää teoksissaan paljon kierrätysmateriaaleja. Tämä kurki on tehty kierrätystilkuista ja se muistuttaa vuosien takaisesta matkasta Espanjaan. Siihen on ommeltu mukaan Montserratin luostarista ostettu Mustan Madonnan rukousnauha.

Yksi Kirsi Tahkolan suurista rakkauksista on himmelien teko. Niitä hän valmistaa erilaisista materiaaleista. Himmelit ovat käsityön harrastajien keskuudessa suosittuja. Aiheesta on julkaistu kirjoja ja tarjolla on kursseja. Himmeli sopii kodin koristeeksi mihin vuodenaikaan tahansa. Perinteisen himmelin tekemiseen ruisolki on paras materiaali. Olkia kannattaa kysellä maanviljelijöiltä jo kesällä, hyvissä ajoin ennen puintiaikaa. Tosin kaikki sitkeät ja ontot materiaalit ovat kiinnostavia ja kokeilemisen arvoisia.

– Viime vuonna pikku peltotilkullani kasvoi huiman paljon ruohosipuleita. Päätin testata himmelin punomista niiden kukkavarsista. Kuivattamani varret olivat hauraita, mutta hellästi punomalla onnistuin niistä tekemään valkosipulein koristellun sipulihimmelin, käsityöläinen iloitsee.

 

Kirsi Tahkola seisoo vanhan punaisen ulkorakennuksen portailla, Haiharan kartanon pihapiirissä.
Kirsi Tahkola nauttii luonnossa liikkumisesta ja vuodenaikojen vaihteluiden seuraamisesta. Haiharan kartanon ympäristö rauhoittaa ja tuo mieleen hyviä muistoja opiskeluajoilta.

Luonto on kädentaitajan aarreaitta

Keräiltävää ja inspiraation aiheita löytyy lähes jokaisena vuodenaikana. Kasvivärjäyksessä kasvit kerätään niiden kukkeimpaan aikaan. Syksyllä metsät, pellot ja puutarhat tuottavat runsaasti erilaisia materiaaleja. Joulun alla pajuista, havuista ja kävyistä voi valmistaa kransseja. 

Oksasakset ja puukko ovat riittävä varustus keräysretkillä. Materiaalien etsinnässä tulee muistaa jokamiehenoikeudet. Kukkia, sieniä ja marjoja voi kerätä huoletta, mutta pajun keräämiseen tarvitaan jo maanomistajan lupa.

Pajutöihin kerätään vain oksattomia pajunvarsia. Jos pajun aikoo kuoria, se kannattaa kerätä keväällä. Paju taipuu kransseiksi ja koreiksi, joita voi valmistaa crazy-tekniikallakin. Se tarkoittaa vapaata, iloisen sekalaista pujottelua. Koreja voi punoa myös heinistä rautalangan avulla.

Marjat ja siemenet ovat helppoja materiaaleja. Niistä voi valmistaa erilaisia helmijonoja ja tehdä vaikka koruja. Tuoreet marjat pujotellaan ensin neulalla lankaan ja jätetään kuivumaan. Kuivurikaan ei ole välttämätön, sillä marjat kuivuvat ihan langassa roikkuenkin.

 

Tahkolalle valokuvaaminen on rakas harrastus. Kännykkäkamera kulkee aina mukana. Kuvia hän julkaisee Instagram-tilillään nimellä @cherrix.

Taidekasvatus on kokonaisvaltaista kasvatusta

Vuodenaikojen vaihteluiden seuraaminen ja pienten asioiden havainnointi ovat Tahkolalle tärkeitä. Rakkaimmat maisemat löytyvät Kuusamosta. Avarat ja karut maisemat, veden läheisyys ja kallioiset maastot tuntuvat läheisimmiltä. Oulangan kansallispuistossa Kiutakönkäällä hän käy pongaamassa tikankontteja ja neidonkenkiä.

– Elämme ja liikumme erilaisissa ympäristöissä. Ne ovat osa meitä ja vaikuttavat koko ajan. Erilaiset miljööt tarjoavat virikkeitä ja elämyksiä. Luonto tarjoaa eheyttävää kokemusta.

Kirsi Tahkola on työskennellyt käsityönopettajana vuodesta 1994. Ympäristön merkitys on taidekasvatuksessa keskeistä. Taidekasvatuksessa hän pitää tärkeänä merkityksellisyyttä, ennakkoluulottomuutta ja leikkimielisyyttä.

Kuvataideopettaja Kirsi Tahkola istuu ulkona penkillä, Haiharan kartanon takana. Hänellä on kädessään kierrätystilkuista valmistettu kurki.
Taidekoulussa saa kokeilla ja epäonnistuminen on luvallista. – Kun jotain testataan, sanon oppilaille, että tämä on nyt uutta. Minäkään en tiedä miten tämä tulee menemään, mutta kokeilemalla voimme löytää jotakin kiinnostavaa. Ja joskus mennään ihan metsään, opettaja nauraa.

– Haluan teettää oppilailla töitä, joilla he kokevat olevan merkitystä. Aihepiiri tulee usein oppilaiden maailmasta. Haluan auttaa näkemään asioita monin eri tavoin, ei ole vain yhtä oikeaa ratkaisua.

Opetustyössä tulee säilyttää positiivisuus, huumorintaju ja ilo. Opettaja ei tuomitse vaan kannustaa.

– Pyrin siihen, että luokassani on hyvä, keskusteleva ilmapiiri. Olen avoimesti läsnä omalla persoonallani.

Kirsi kannustaa oppilaita rohkeaan kokeiluun silläkin uhalla, että työ epäonnistuu.

– Epäonnistuminen voi olla ensimmäinen askel uuden löytämiseen ja huikeaan onnistumiseen.

Teksti ja kuvat: Valpuri Tauriainen


Videovinkkejä himmelien ja pajutöiden rakentamiseen


Ympäristötaiteilijoita

  • Anni Rapinoja on hailuotolainen kuvataiteilija ja hän käsittelee teoksissaan ihmisen ja luonnon suhdetta.
  • Kaarina Kaikkonen on tehnyt kaupunkitilaan installaatioita muun muassa miesten pikkutakeista ja paidoista.
  • Christo ja Jeanne Claude. Bulgarialais-amerikkalainen taiteilijapariskunta on tunnettu paketointiteoksistaan, joilla kritisoidaan kulutusyhteiskuntaa.
  • Andy Goldsworthy valmistaa teoksensa luonnosta löytämistään materiaaleista luonnonympäristöön. Ajan myötä teokset katoavat.
  • Banksy. Anonyyminä esiintyvä brittitaiteilija tuottaa kaupunkiympäristöön poliittisia ja humoristisia teoksia.


Jokamiehenoikeudet






Palaa otsikoihin