Kaupunki tarvitsee joutomaata

Otaksuimme, että siellä alhaalla vielä piileskelee joku, sissi tai keskitysleirin karkuri – elävänä tai kuolleena. Vaan kukaan ei ole koskaan nähnyt siellä mitään: kädet tärisivät niin, ettei yksikään tulitikku syttynyt palamaan. Olimme kahdeksan ja kaupunki oli seikkailupuisto.

Muistoni ovat peräisin paikoista, joissa ei olisi saanut käydä, joita ei olisi pitänyt olla olemassakaan: rauniotaloista, kivilouhimoista, suljetuilta silloilta, hylätyistä maauimaloista, unohdetuista muistomerkeistä, joen villinä rehevöiviltä rannoilta.

Nykyään tuollaiset paikat käyvät vähiin. Kaupunkien kasvoja silotellaan, kunnes ne näyttävät luonnottomilta kuin viidenkymmenen epäonnistuneen kauneusleikkauksen jäljiltä. Uskon, että myös silloisen kaupunkini ansiosta minusta tuli minä. Ympäristö muokkaa ihmistä.

Vaikka tulevaisuuden tavoitteena onkin moderni älykaupunki, koko kaupunkitila ei voi olla umpeen rakennettu kromilla ja lasilla. Jokaisesta provinssista ei ole Dubaiksi. Virheetöntä onnea pursuavista havainnekuvista puuttuu elävä sielu.

Kun tietokone-ohjelmoitu steriili täydellisyys törmää todellisuuteen, se rapistuu nopeasti surkuhupaisaan kuntoon. Se ei miellytä asukasta, ei ilahduta kulkijaa, ei houkuttele turistia. Ketään ei kiinnosta kaupunki, joka on valanut sielunsa betoniin.

Kaupungin tulee pitää historiansa elävänä. Sen lisäksi se tarvitsee unohdettuja puistikkoja, salaisia paikkoja, tyyssijoja, minne voi paeta kaikkea sitä uutta ja uljasta, mitä niin innokkaasti pystytetään. Niissä saa levätä kuin haukka yksinäisellä tammella keskellä aavaa peltoa.

Myös moderni kehittyvä kaupunki tarvitsee joutomaata, sillä yksitoikkoinen geneerisuus, yleisyys lannistaa. Kaupungissa elää ja liikkuu kaikenlaisia ihmisiä, joten sen tilaa ei voi räätälöidä ainoastaan ostokykyisten uraohjusten mieltymysten mukaan.

Sen on annettava tilaa myös kulttuurille ja alakulttuureille, mahdollistaa ihmisten kohtaamisia kaavojen ulkopuolella. Ihmiset eivät ole kaupungin orjia, vaan kaupungin on vastattava asukkaittensa tarpeisiin. Kaupunki ei ole itseisarvo eikä rahasampo.

Kaupunki haluaa olla tehokas ja moderni. Samalla se voisi olla myös elävä ja onnellinen. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, kunhan on tilaa hengittää vapaasti ja monella eri tavoin.