Tuuli pyyhkii Länsi Afrikan Sahelin savannivyötä, kuljettelee roskia pitkin puutonta aukiota, hiekka pöllyää. Olen vierailulla pienen Fatickin kaupungin laitamilla. Kotieläimet – vuohet, possut ja kanat – etsivät pienistä mättäistä itselleen jotakin syötävää.

Kiersin tuttua lenkkiä koiran kanssa. Ohi kulkiessani kuulin katkelmia kahden naisen keskustelusta. ”Elämme kummallisia aikoja.” ”Todella, elämme kummallisia aikoja.”

Seurasin toukokuussa järkyttyneenä televisiokuvaa toimittaja Shireen Abu Aklehin hautajaisista Jerusalemissa. Israelin joukot olivat ampuneet Al-Jazeeran toimittajan kuoliaaksi Israelin miehittämällä Länsirannalla. Israelin poliisi hakkasi arkun kantajia ja arkku oli pudota. Palestiinalainen toimittaja ei saanut rauhaa vainoojilta edes kuoltuaan.

Mökkimetsässä kävellessä kuuntelin Väkevä elämä -podcastia, jossa kaksi nuorta miestä, Otto Kronqvist ja Joonas Vaarala puhuivat luontoyhteydestä ja luonnon merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille.

Muuttaessani Lähi-itään Syyrian sota oli kestänyt jo kuusi vuotta. Uutisvirta kylpi syyrialaisten kärsimyksessä. Median tuonelanvirta oli yksi syyrialaisten suuri kärsimys – hätää, järjetöntä raakuutta, heikkoja talvioloja, näännyttäviä ja hengenvaarallisia pakomatkoja. Syyrialaiset kaupungit alkoivat tulla niminä entistä tutummiksi – Aleppo, Raqqa, Homs ja Idlib tulivat synonyymeiksi hävitykselle ja kauhulle, ihmisen pahuuden ja rakkaudettomuuden pohjakosketukselle. 

Miltä sinun kehossasi juuri nyt tuntuu?

Alkuvuodesta Yhdistyneet Kansakunnat (YK) arvioi, että yli 274 miljoonaa ihmistä tarvitsisi humanitaarista apua vuonna 2022. Tämä on korkein määrä vuosikymmeniin. Afganistan, Syyria, Jemen ja Etiopia olivat humanitaaristen tarpeiden kärkipäässä.

Mitä nuorille kuuluu? Osalle hyvää, osalle aika huonoa. Monille sekä hyvää että huonoa. Kyselin kuulumisia lähipiirin nuorilta itseltään. Muutama teema nousi pikagallupin vastauksista.

Kuolema kosketteli elämääni kahden pandemiavuoden aikana Tansaniassa enemmän kuin takavuosina yhteensä. Aloitin liian monta työpäivää surunvalitteluilla, osallistuin muistotilaisuuksiin ja surin menehtyneitä työtovereita, ystäviä ja tuttavia.

Maailma muuttuu, ja vain muutos on pysyvää. Tunnen muutoksen omassa kehossani, ja joskus se tunne on hämmennys.