Kolumnit 2022
Suurin niistä on rakkaus
Muuttaessani Lähi-itään Syyrian sota oli kestänyt jo kuusi vuotta. Uutisvirta kylpi syyrialaisten kärsimyksessä. Median tuonelanvirta oli yksi syyrialaisten suuri kärsimys – hätää, järjetöntä raakuutta, heikkoja talvioloja, näännyttäviä ja hengenvaarallisia pakomatkoja. Syyrialaiset kaupungit alkoivat tulla niminä entistä tutummiksi – Aleppo, Raqqa, Homs ja Idlib tulivat synonyymeiksi hävitykselle ja kauhulle, ihmisen pahuuden ja rakkaudettomuuden pohjakosketukselle.
Tällainen sodan kuvasto korosti osaltaan mielikuvaa pakolaisten passiivisuudesta. Sodan kuvastot ovatkin säilyneet länsimaissa hyvin muuttumattomina jo toista vuosisataa.
Kaikki tämä kärsimys oli tietenkin totta. Pahin oli tapahtunut liian monelle. Äidit olivat menettäneet lapsiaan, lapset vanhempiaan, suuret suvut olivat harventuneet. Vaivalla rakennettu elämänympäristö oli tuhottu. Käteen olivat jääneet vain nopeasti kasaan kyhätyt, käsin kannetut päällimmäiset.
Pakomatkalla oli edessä jonkun syntymä, toisen kuolema eikä kenellekään ollut antaa tarpeeksi suojaa, turvaa tai konkreettista toivoa paremmasta. Heikossa asemassa olevan hyväksikäyttö, vainoaminen tai kyykyttäminen ei jättänyt pakenevia rauhaan aina edes uusissa kotimaissaan.
Näissä oloissa tunsin pakottavaa tarvetta valokuvata kauneutta ja luoda kokonaisempaa kuvaa sotaa pakenevista ihmisistä. Kuin ihmeen kaupalla kauneutta löytyi joka paikasta.
Kun nyt selailen kuviani näen Zaatarin pakolaisleirin lasten ilon käsinkosketeltavana leikeissä ja harrastuksissa; nuoruuden toiveikkuuden pursuavan kuin luonnonvoimana ja ihmisten rakkauden toisiaan, menneisyyttään ja haurasta tulevaisuuttaan kohtaan.
Kaikkialla näkyi hyviä kädenjälkiä, vaikeissa oloissa ponnistelua, halua tukea ja kannustaa. Löysin syyrialaispakolaisten ja heitä auttavien perheiden keskuudesta ihmisen elämän kauneutta parhaimmillaan.
Otin kuvia ihmisistä ja heidän elämänympäristöistään. Siitä kuinka he yhdessä aktiivisesti ponnistelivat rakentaakseen mielekkyyttä kaiken mielettömyyden keskellä. Tämä oli kaikki kaunista ja tämäkin oli totta!
Nyt viisi vuotta myöhemmin sota raivoaa edelleen Syyriassa. Lähes seitsemän miljoonaa syyrialaista on pakolaisina maansa sisällä. Sama määrä ihmisiä on paossa Syyrian ulkopuolella, lähes kuusi miljoonaa ihmistä elää pakolaisina Syyrian naapurimaissa. Yli kolmetoista miljoonaa ihmistä kaipaa humanitaarista apua ja suojelua Syyriassa.
Yksi kahdestakymmenestä syyrialaisesta pakolaisesta asuu pakolaisleirillä. Loput asuvat kaupungeissa; usein perheissä, joita yli vuosikymmenen kestänyt sota on köyhdyttänyt. Myös he ovat aiempaa enemmän avuntarpeessa.
Mediavirrassa syyrialaisten kärsimyksen kuvat ovat vuosien aikana korvautuneet uusilla konflikteilla, vaikka vanhatkin sodat jatkuvat ja olot ovat monella entistä kovemmat.
Samalla - kaiken pahan keskellä ja sen jälkeen, nytkin, rakkaus versoo. Jokaisen rakastavan ja yhteisen teon kautta toivo konkretisoituu. Kanssaihmisyys on merkityksellistä; se suojelee ja ylläpitää elämää.
Mielenrauha löytyy aineellisesti kovissa oloissa yhä uudestaan ihmisten välisestä ystävyydestä, välittämisestä ja yhteisöstä, joka voi rakentua vaikka minne.
Pauliina Parhiala
Diakonia ja kehitys –päällikkö Suomen Lähetysseurassa
Kirjoittajan mielestä jokainen hyvä teko kannattaa.