Vuonna 2022 Sillan kolumnisteina toimivat Hanne von Weissenberg ja Pauliina Parhiala. Hanne von Weissenberg työskentelee verkosto- ja yhteisötyön asiantuntijana Tampereen hiippakunnassa. Pauliina Parhiala aloittaa vuoden 2022 alussa diakonia ja kehitys -teemapäällikkönä Suomen Lähetysseurassa. Kolumnistit esittelevät itse itsensä.
Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, erilaisista uskonnoista, kielistä ja kulttuureista.
Nuorempana ihmettelin usein elokuvia tai tv:n saippuasarjoja katsoessa sitä, miten ihmeessä ihmiset päätyivät niissä kummallisiin väärinymmärryksiin ja riitoihin. Kaikkihan olisi ollut ratkaistavissa, jos vain olisi puhuttu suoraan ja totta, sanottu toiselle se, mitä kaipaa, tarpeen tullen pyydetty anteeksi ja tehty sovinto.
Nyt aikuisena ymmärrän, että aina ei ole helppoa puhua siitä, mitä tarvitsee, eikä aina ole helppoa myöskään kuunnella toista. Jokaisessa meissä on läsnä oma historiamme, joka alkaa jo ennen syntymäämme, muovautuu varhaisessa vuorovaikutuksessa ja kulkee mukana kehossamme. Olen oppinut, että kaikkien ihmisten arkinen elämäntodellisuus ei tosiaankaan ole samanlainen, vaikka jaammekin saman ihmisyyden ja ihmisarvon.
Lähdin lukion ja Wienissä vietetyn välivuoden jälkeen opiskelemaan teologiaa, koska halusin ymmärtää uskontoa paremmin. Työskentelin pitkään Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa raamatuntutkijana ennen siirtymistäni Tampereen piispan tiimiin verkosto- ja yhteisötyön asiantuntijaksi.
Alma materini -motto ”ymmärrä uskontoa, ymmärrä maailmaa” on alati ajankohtaisempi maailmassa, jossa uskonto näkyy yhä enemmän myös julkisessa tilassa, eikä aina myönteisessä valossa.
Yliopistoaikoina minulla oli mahtava etuoikeus oppia kristinuskosta ja juutalaisuudesta alan kansainvälisiltä huippututkijoilta. Tutkijatohtorina vietetty vuosi Manchesterissa avasi silmät monikulttuurisen suurkaupungin todellisuudelle. Tuona aikana mahdollisuus olla aktiivinen jäsen St. Edmundsin anglikaaniseurakunnassa oli teologiselle ajattelulleni käänteentekevä ajanjakso.
Tutkijana minua kiehtoi pyhien ja arvovaltaisten tekstien syntyprosessit ja niiden vaikutus ihmisiin ja yhteisöihin. Yksi tämän päivän ajankohtaisista ilmiöistä sekä yhteiskunnassa että omassa työssäni on polarisaatio. On opettavaista havaita, miten myös Raamatun lehdillä näkyy kirjoittajien tarve rakentaa ryhmäidentiteettiään osin poleemisin kielikuvin. Ihmisten väliset vastakkainasettelut näkyvät siten jo varhaisissa juutalaisissa ja kristillisissä teksteissä.
Tätä nykyä raamatuntutkimus on vaihtunut hiippakunnan asiantuntijan työhön. Uskonnon ja pyhien tekstien lisäksi syvällistä ymmärrystä tarvitaan myös ihmisestä ja ihmisyhteisöistä.
Nykyisessä työssäni huomaan, että monenlaisia tehtäviäni yhdistää ainakin yksi punainen lanka, ja se on ihmisten välisen dialogin sekä yhdessä oppimisen mahdollistaminen. Monimutkaisessa maailmassa tarvitsemme kaikkien osaamista haastavien ongelmien ratkaisemiseksi.
Tarvitsemme myös myötätuntoa, toinen toistemme kuuntelua ja uskallusta käydä myös vaikeita keskusteluja. Huomaan yhä uudestaan innostuvani siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset tulevat koolle omien ajatustensa, arkisten kokemustensa ja ainutlaatuisten tarinoidensa kanssa ja alkavat keskustella tarkoituksenaan ymmärtää itseään, toisiaan ja maailmaa paremmin. Silloin voi tapahtua ihmeitä.
Hanne von Weissenberg
Verkosto- ja yhteisötyön
asiantuntija Tampereen hiippakunnassa
Dosentti, teologian tohtori,
työnohjaaja ja organisaatiokonsultti
Olen 48-vuotias avustustyöntekijä. Minua kiinnostaa maailma ja se, mikä ihmisiä liikuttaa ja innostaa. Lapsena tutkin karttakirjaa ja suunnittelin matkoja piirrellen reittejä lyijykynällä karttakirjaan.
Monet matkakohteista ovat toteutuneet, mutta kiinnostus ihmisen elämää kohtaan erilaisissa ympäristöissä ei ole sammunut. Aina palattuani mielessäni alkaa jo kyteä uusi ajatus lähtemisestä, ja pieni liekki kytee jo heti hännän alla.
Olenkin saanut olla liikkeellä. Varhaislapsuuden asuin Tampereella ja myöhemmin Riihimäellä. Opiskelu ja kansalaisaktivismi veivät Helsinkiin, ja sieltä elämä on kuljettanut työtehtäviin milloin mihinkin – Belgiaan, Ruandaan, Sveitsiin, Jordaniaan, Palestiinaan ja Tansaniaan. Tansaniasta palasin joulukuussa 2021 Helsinkiin.
Vaikka kiinnostunut ihmisen elämää kohtaan erilaisissa ympäristöissä kytee, olen huomannut elämän ytimessään kovin samankaltaiseksi (ja silti kiinnostavaksi!) kaikkialla.
Useimmat välittävät itsestään ja läheisistään, rakastavat lapsiaan ja haluavat elää rauhassa. Ilmastonmuutos, pakolaisuus, köyhyys ja katastrofit kuitenkin määrittävät liian monen elämän puitteita. Näistä oloista meillä kaikilla on vastuuta, ja kolumneissani haluankin tarkastella, miten voimme osaltamme kantaa vastuuta siitä, että kaikkien oikeus hyvään elämään toteutuu.
Olen koulutukseltani teologi ja humanisti Helsingin yliopistosta. Olen opiskellut opettajaksi ja kouluttautunut työnohjaajaksi. Olen opiskellut kansainvälistä politiikkaa ja neuvottelutaitoja Sveitsissä.
Viime vuosikymmenet olet toiminut humanitaarisen avun, kehitysyhteistyön ja rauhantyön esimies- ja johtotehtävissä muun muassa Kirkon Ulkomaanavussa, Crisis Management Initiativessä (nyk. CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation), Action by Churches Together (ACT) Alliancessa ja Luterilaisessa Maailmanliitossa.
Nyt työskentelen Diakonia ja kehitys -teemapäällikkönä Suomen Lähetysseurassa. Vapaaehtoistyötä olen tehnyt muun muassa setlementtiliikkeessä.
Vaikka innostunkin helposti työstä ja etsin tarkoitusta, löytyy syvin tarkoitukseni ja tehtäväni kotoa. Kouluikäiset lapseni ja puolisoni sekä laajempi perhe ja ystäväpiiri muodostavat tiiviin verkon, jonka silmukkana haluan olla.
Lasten myötä olen saanut kurkistaa itselleni uusiin maailmoihin, kuten jääkiekon maailmaan. Vapaa-aikaa vietänkin mieluiten perheen ja ystävien kanssa ja lenkeillä Pohjois-Helsingissä Kurt Wallander -jackrussellterrierin kanssa. Teatteri, museot, elokuvat ja hyvät kirjat sekä teologian jatko-opinnot ovat omia mansikkapaikkojani.
Viime vuodet Lähi-idässä ja
Itä-Afrikassa ovat jättäneet minuun jälkiä. Samalla tarkastelen elämää Suomessa
myös näiden kokemusten kautta. Yritän ymmärtää kysymyksiä kotimaassa, vaikka
tunnenkin usein vierautta ja joskus vaikeuttakin joidenkin kotimaisten huolten
äärellä. Yritän muistaa, että meillä jokaisella on ”tämänsä”, johon olemme
sidottuja, Pentti Saarikoskea mukaillen. Minullakin. Polut ja reitit ovat
muokanneet katsetta ja katsantoa.
Pauliina Parhiala
Diakonia ja
kehitys -teemapäällikkönä Suomen Lähetysseurassa.