Kolumnit 2015

1.7.2015 12.00

Tanssista, säännöistä ja yhdenvertaisuudesta

Alexandra Salmela

Kaupunkitila kuuluu kaikille. Periaatteessa. Käytännössä siitä erilaisia, yleensä kaupallisia, tarkoituksia varten lohkotaan neliömetri sieltä, vallataan tori täällä.

Raha määrää ja vapaa tila kapenee. Onneksi kaupungilla järjestetään myös kaikille tarkoitettuja maksuttomia tapahtumia. Varsinkin Laikunlavan kesäkonsertit vetävät ihmispaljoutta.


Taannoin siellä esiintyi Ilmavoimien Big Band. Nuoret pojat univormuissa soittivat energisesti, yleisö oli mielissään. Silti kukaan ei tanssinut, vaikka tanssimusiikin konserteissa joskus tehdään niin.


Kunnes parketille pompahti ensimmäinen uskalikko. Hän tanssi säädyllisesti, musiikista nauttien. Hän ei ollut sekava, mutta… no, sanotaan, että mies oli hippi. Sen ikäinen, ettei ulkonäköä voinut enää panna teinin rajojen kokeilemiseen.


Tämä ensimmäinen tanssija ei ollut järjestyksenvalvojan mieleen: tämä syöksyi miehen päälle ja puski tätä voimallisesti lavan edestä. Ällistynyt tanssija joutui selittämään käyttäytymistään valvojien päällikölle: hänhän ei tehnyt eikä aikonutkaan tehdä mitään pahaa hän vain tanssi.


Häntä taidettiin nuhdella, sillä sen jälkeen hän sulautui hiljaa massaan. Mutta kun hetken päästä samaiseen epäilyttävään toimintaan, eli tanssiin, ryhtyivät mukavannäköiset nuoret naiset, kukaan ei ollut pahastumassa enää.


Ei ollut väliä, MITEN tanssitaan, vaan KUKA tanssii.


Ikään kuin julkisesta kaupunkitilasta ja sen antimista saisivat täysin vapaasti nauttia ainoastaan mallikansalaiset, joiden iho ei viesti pitkästä maleksimisesta puistonpenkeillä eikä vaatetus kieli turhia vakaumuksesta tai tilin alhaisesta saldosta.

 

Jokaisella täytyy olla yhdenvertaiset mahdollisuudet nauttia julkisesta tilasta – varsinkin jos yhteisiä sääntöjä ja hyviä tapoja noudatetaan. Järjestystä valvoen sääntöjä kuitenkin sovelletaan yhä useammin mielivaltaisesti, eri ihmisille eri mittarin mukaan.


Etukäteen leimattuihin ihmisryhmiin suhtaudutaan vainoharhaisesti, konkreettisia tapauksia suistutaan tulkitsemaan henkilökohtaisten pelkojen ja ennakkoluulojen prisman kautta.


Mutta yksilön vapauksien rajoittaminen ulkonäön ja vakaumuksen perusteella on syrjintää. Ihmisiä ei voi jakaa kasteihin, sen verran tasa-arvoa pitää yhteiskunnassa vielä olla.


Tällä tarinalla oli kohtalaisen onnellinen loppu: ensimmäinen tanssija kutsuttiin takaisin mukaan tanssilavalle ja pian, solistin kehotuksen jälkeen, liikuskeli musiikin rytmissä muitakin. Kukaan ei enää ollut estämässä sitä, ja bändi soitti pitkään. Viattomia asioita on tyhmää yrittää kieltää. Tanssikaa!


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi