Monttu

Joka ikinen kesä se monttu paikataan, mutta ihme ja kumma – vuoden päästä asfalttipäällysteestä häämöttää uusi monttu, joka jälleen kerran vaatii korjaamista.

Ei siis muuta kuin tilaamaan avuksi tuttu, luotettavaksi todettu urakoitsija.

Venäjä roikkuu Transparency Internationalin korruptioselvityslistan häntäpuolella, sijalla 136. Siellä ikimontuilla on ihan selkeä tarkoitus, mutta miksi ihmeessä niitä pursuavat kadut myös Suomessa, maailman kolmanneksi vähiten korruptoituneessa maassa?

Kotikaupunkimme Tampereen katukuvaan on tänäkin kesänä avautunut aimo määrä erilaisia kuoppia ja juoksuhautoja. Ei siinä mitään, kasvavan kaupungin infrastruktuuria on uudistettava ja metallikaiteiden labyrintissa on hauska pujotella. Tiettyihin paikkoihin montut vain pulpahtavat aina uudelleen, niin että jopa kultakalan muistilla varustettu nykyihminen alkaa rekisteröidä sen.

Muutama vuosi sitten kaupungilta tuli selkeä viesti: budjettia leikataan, ja niinpä kaupunkilaisten on otettava entistä suurempi vastuu elinympäristöstään. Rikottua ei vaihdeta heti uuteen, ylläpitoa karsitaan.

Säästötoimiin vedoten ollaan erittäin varovaisia tekemään askelta suuntaan tai toiseen, jottei vain mitään tulisi tehtyä turhaan. Rongankadun pyöräilytunnelin ympäristö on yhä odottamassa kaavan valmistumista, ja usealta koulunpihalta ei vieläkään ole poistettu edellisvuoden hiekoitussepeliä, sillä tuleehan se talvi uudelleen, eikö niin?

Tällaisessa tilanteessa Hämeenpuiston kurjakuntoisten nurmikaistaleiden kunnostus reilu vuosi sitten oli iso teko. Hiljaa kasvava ruoho aidattiin, jotteivät oikaisijat tallaisi sitä pilalle, ja niinpä kaupungin kuuluisin puistokatu vihertyi pitkästä aikaa. Kun harva nurmikko alkoi vahvistua, Hämeenpuistoon kaivettiin monttu. Sen jälkeen se avattiin ja pöyhittiin useampaan otteeseen, erivärisiä ja -paksuisia putkia vaihdellen.

Säästökuvioita vasten katsottuna loputon monttuilu lakkaa naurattamasta. Kuinka tässä kävi niin, että suunnitelmallisuuden luvatussa maassa pää unohtaa ilmoittaa oikealle kädelle, mitä vasen tekee, eikä vasen saa koskaan tietää edes oikean käden olemassaolosta? Ei auta, vaikka jokainen yksikkö tekisi työtään täydellisesti. Hyvinkin tehty työ menee hukkaan toisen työn jyrien alla. Ja mikä matkan varrella vaurioituu, jää vaurioituneeksi, sillä resurssit ovat tietävästi varsin rajallisia.

Monttu puistossa tai kadulla ei ole minkään yhteiskunnan suurin ongelma. Ongelman oire ja metafora kyllä.