Kolumnit 2015
Tyhjyyttä täyttämään
En koskaan unohda pääbulevardin rikki iskettyjä ja sittemmin vanerilevyillä paikattuja näyteikkunoita. Tyhjyyttä ja liikkumattomuutta, jossa surisi ainoastaan ampiaisia ja liimaa imppaavia lapsikerjäläisiä.
Retki rajakaupunki Narvaan milleniumin ensimmäisenä vuonna jäi ikimuistoiseksi. Mukavan rappioromanttisen mukaseikkailun sijasta tupsahdin haamumaiseen apokalypsiin. Pakenin ensimmäisellä bussilla, kohti jonkinlaista toivon häivää.
Suomen yllä paistoi kirkas aurinko. Sitten suljettiin tehtaat ja virastot. Kaupat hävisivät yksi kerrallaan ja lopulta lähti myös ainoa pankkiautomaatti. Elämä muutti pois joskus viriileistä pikkukaupungeista nopeasti paisuviin, elinvoimaa kuhiseviin kasvukeskuksiin. Mutta yllättäen myös keskuksen keskus on laho.
Tampereen keskusta näivettyy, siitä osataan olla poikkeuksellisen samaa mieltä. Ikävän ilmiön syistä ja elävöittämiskeinoista ei pystytä tulemaan sopuun, kokeillaan vain vähän sitä ja hiukan tuota, hampaattomasti. Liiketilat eivät täyty.
Turun Nuorkauppakamari tarjosi tyhjillään olevia liiketiloja ilmaiseen pop-up -kokeiluun. Toimijoita oli valitsemassa Nuorkauppakamarin raati yhdessä tilanomistajan kanssa, ainoana rajoituksena oli aiotun toiminnan laillisuus.
En tiedä, miten hankkeelle Turussa lopulta kävi. Toivottavasti ennakkoluulot hankalasti määriteltävää kulttuuri- ja yhteisötoimintaa kohtaan eivät estäneet kaupallisesta peruskaavasta poikkeavien projektien toteutumista. Kaiken toiminnan ei tarvitse olla voittoa tavoittelevaa bisnestä.
Kuvitelkaa kaupunki, joka olisi aidosti ihmisiä varten. Sellainen, joka osaisi myös leikkiä, eikä ainoastaan mutruilla vihaisena. Kuvitelkaa, että nykyään tyhjillään olevia tiloja saisi ottaa väliaikaiseen haltuun laillisesti ja tarjota niissä ihmisille kokemuksia ja elämyksiä ilman ainaista myynti- ja ostopakkoa.
Kuvitelkaa, että olisi vapaata tilaa kokoontua ja keskustella, pelata shakkia, pystyttää näyttely, käydä torkahtamassa, vetäistä performanssi, lukea ääneen, kerätä muistoja tai vaikka seisoa päällään.
En usko, että sekasorto tuhoaisi keskustan. Päinvastoin. Aktiivisten ihmisten vastuuntunto omakseen kokemasta ympäristöstään on yllättävän suuri, ja sen lisäksi tilanhaltijalla olisi vastuu kirjattuna myös sopimukseen.
Kalliilla pystytetyt seinät voisivat ympäröidä jotain aivan muuta kuin hiljaa laskeutuvaa pölyä. Liike-elämä yksin ei pelasta meitä tyhjyydeltä. Elävällä kulttuurilla olisi voimaa vetää kaupungin keskusta surumielisestä horroksesta, johon nykyajan Suomi on uppoamassa.