Kolumnit 2017
Armoa!
Muutama viikko sitten kävelin vanhoja tuttuja katuja ja nautin auringonvalosta. Olo oli samaan aikaan sekä haikea että onnellinen. Tuntui kuin olisin palannut ajassa taaksepäin, aikaan jolloin kuljin näitä katuja päivittäin. Lähes kaikki oli ennallaan. Mitä nyt entisestä jäätelöbaarista oli tullut juustokauppa. Harmi sinänsä, sieltä kun sai ennen alueen parasta jäätelöä.
Olin vihdoin palannut Roomaan, jossa vietin elämäni parhaan kevään ollessani opiskelijavaihdossa vuonna 2013.
Tuo kevät opetti minulle paljon itsestäni. Niin kai sitä sanotaan, että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Kuuden kuukauden ajan tärkein tehtäväni oli elämästä nauttiminen. Toki välillä istuin luennoillakin, mutta opinnoista en pahemmin huolta kantanut. Söin kiloittain pastaa ja litroittain jäätelöä. Istuin lukuisia iltoja uusien ystävieni kanssa viiniä juoden ja toimin uskollisesti turistioppaana kun sain vieraita koto-Suomesta.
Elin hetkessä ja olin onnellinen.
Kun Suomeen paluu läheni, aloin huolestuneena miettiä, jäisikö uusi elämänasenteeni Italiaan. Olin lähes sataprosenttisen varma, että niin kävisi. Eihän tällä tavalla voisi elää Suomessa keskellä velvollisuuksia ja velvoitteita, pimeydestä nyt puhumattakaan.
Mutta niin vain kävi, että vaikka tyttö lähti Italiasta, palanen Italiaa jäi tyttöön. Ei elämäni enää toki ole pelkkää pastan syöntiä, mutta huomaan, että vaihdon jälkeen olen ollut enemmän läsnä. Siinä missä aiemmin pilasin monta hyvää hetkeä murehtimalla, mitä oikein menetänkään kun olen tässä enkä toisaalla, pystyn nyt keskittymään paremmin siihen aikaan ja paikkaan, jossa olen.
Nykypäivänä kiire tuntuu olevan itsestäänselvyys ja suorittaminen päivän sana. Pitää olla hyvä työntekijä, hyvä ystävä, hyvä ihminen, hyvä vanhempi, hyvä sitä ja tätä. Tai no oikeastaan hyvä ei riitä, pitäisi olla erinomainen. Itse koitan tätä nykyä välttää omassa ajattelussa ja kielenkäytössä verbin pitää käyttämistä. Päätöksen tein huomattuani, että onnistun pilaamaan ilon asiasta kun asiasta väärällä sanavalinnalla. Unohdin, että haluan mennä lenkille tai että oikeastaan tänään haluan syödä salaatin. Tekeminen ja nauttiminen muuttuukin yhtäkkiä suorittamiseksi.
Kristinuskossa armo on vahvasti läsnä. On tärkeää muistaa olla armollinen myös itselleen. Pysähtyä, olla vain ja hengittää. Etenkin näin alkavien joulukiireiden keskellä on hyvä sallia itselleen ja toisille välillä myös keskinkertaisuus.
Armollista joulunaikaa toivottaen ja tästä vuodesta kiittäen,
- Laura