Äideistä parhain

Näin äitienpäivän alla mieleen nousee ajatuksia äitiydestä. Vauva on nyt kahdeksan kuukautta. Äitinä sitä toivoisi olevansa kaiken aikaa kaikkialla.

Lattialla lojuva pikkulego on vaara. Tuntuu, että kodista löytyy taatusti tarkankin syynäyksen jälkeen jokin terävä kulma, johon vauva voi törmätä. Jarrusukista huolimatta pikkuinen voi horjahtaa.

 

Uhkiin kannattaa suhtautua vakavasti, mutta välillä tuntuu, että äitinä toimimisen vaatimukset ovat muuttuneet aivan mahdottomiksi.

Hyvä äiti imettää pitkään, mutta ei niin pitkään, että kahvilassa ihmetellään. Hyvä äiti on lapsen kanssa kotona, sillä lapsihan on vain kerran pieni. Toisaalta kuitenkin hyvä äiti laittaa lapsensa hoitoon kasvamaan ryhmäeläjäksi ja menee itse töihin ollakseen miehen kanssa tasavertainen.

Hyvä äiti pitää kodin puhtaana, mutta jättää juuri sopivasti pöpöjä nurkkiin, ettei lapsesta tulisi yliherkkää. Hyvä äiti ei koskaan huuda, mutta näyttää silti tunteensa malliksi lapselleen.

 

Lapsen varustelussa ei ole enää kyse vain käytännöllisyydestä ja mukavuudesta, vaan se on viestintää. Valitessaan vaunuja, haalareita ja vauvaharrastuksia äiti tulee luoneeksi tyylin, jolla muut äidit asettavat hänet johonkin kategoriaan.

 

Vauvavuodesta voi tulla työorientoituneen äidin ammatti. Kotielämää suoritetaan kuin työtä: ollaan tehokkaita, muodikkaita ja ennen kaikkea turvallisia.

 

Nykypäivän äidit kokoontuvat netissä ja kerhoryhmissä. Joskus niissä suorituspaineet pahenevat. Parhaassa tapauksessa muiden äitien kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja ymmärtää, ettei kukaan äiti ole yli-ihminen.

 

Olen kerännyt suojelusenkelikuvia koko äitiyteni ajan. Niitä on makuuhuoneen seinällä tusinan verran ja kansiossa kymmenittäin. Kuvissa enkeli kulkee lapsen rinnalla tai takana huterilla silloilla ja rotkojen reunoilla, kun lapsi tavoittelee kukkia tai perhosia.

 

Esikoinen keksi parivuotiaana, miten portaitten yläpäässä olevan turvaportin saa auki. Olin aivan hänen takanaan, mutta en ehtinyt napata kiinni, kun hän jo matkasi rappusia alas. Suojelusenkeli otti hänet syliin portaitten alapäässä, eikä pää kolahtanut.

 

Sillä kertaa suojelusenkeli oli suuri liinavaatesäkki, jonka olin hetkeä aiemmin heittänyt alakertaan pyykkäämistä varten.