Antti Malinen
Silta-lehden kolumnisti Antti Malinen on tamperelainen historiantutkija.
Lapsuutensa Malinen vietti Imatralla, mistä hän lähti opiskelemaan Suomen historiaa Jyväskylän yliopistoon. Työ ja opinnot ovat vieneet hänet myös Pietariin ja Helsinkiin, mutta jo opintojen alkuvaiheessa rakkaus veti Tampereelle, josta on muodostunut kotikaupunki.
Tutkimuksissaan Malinen on erikoistunut suomalaisen perhe-elämän ja lapsuuden historiaan. Syksyllä 2017 ilmestyneessä Jälleenrakentajien lapset -tietokirjassaan hän tutki toisen maailmansodan jälkeisen lapsuuden ja perhe-elämän kokemusta. Aiemmissa tutkimushankkeissaan hän on tarkastellut kirkollisen avioliittoneuvonnan ja kunnallisen perheneuvonnan historiaa sekä lastensuojelun menneisyyttä.
Tutkijanuransa Malinen aloitti Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksella ja nykyisin hän työskentelee tutkijatohtorina Kokemuksen historian tutkimuksen huippuyksikössä, joka aloitti toimintansa vuoden 2018 alussa Tampereen yliopistossa.
Viime aikoina häntä on kiinnostanut erityisesti lapsuuden ja lasten välisen ystävyyden historia – se minkälaista roolia vertaissuhteet ovat näytelleet suomalaisten lasten elämässä ja hyvinvoinnissa 1900-luvulla. Aiheeseen liittyvää kirjahanketta tukee Koneen säätiö.
Vuosien mittaan kolumnistin vapaa-ajan harrastuksissa on tapahtunut muutosta: pubivisat ovat vaihtuneet vanhempainyhdistyksen kokouksiin, ja pitkät pyörälenkit Pokemonien metsästykseen. Pääasiallisena harrastuksena, ja samalla ilon ja lämmön lähteenä, on maailman ihmettely oman perheen parissa. Ja kaukaiseen, kaukaiseen galaksiin sijoittuvat tarinat – jos vain vapaa-aikaa jää.
Petra Heikkilä-Perkiö
”En ole kevytkenkäinen, mutta askel ei paina. Kynäni savuaa, tupakka ei.” Näin kuvailin itseäni netissä aikoinaan etsiessäni sitä oikeaa. Kuvailu pätee edelleen. Se oikea löytyi Tampereelta, näin päädyin tänne. Vuosien varrella on syntynyt kolme lasta, kuopus on vasta vauva.
Vietin lapsuuteni Forssan seudulla. Taidetta rakastavassa kodissa oli hyvä antaa kynän savuta. Olen pienestä saakka nauttinut kirjoittamisesta ja piirtämisestä. Taiteesta tulikin ammatti ja elämäntapa. Maalaan naivistisia eläinmaalauksia, joita on kesäisin esillä Naivistit Iittalassa -näyttelyssä Hämeenlinnassa. Ensi kesänä osallistun näyttelyyn kolmattatoista kertaa.
Olen kirjoittanut ja kuvittanut kymmenen lasten kuvakirjaa. Kirjoissani ovat läsnä suvaitsevaisuus, sopu ja lapsilähtöisyys. Kirjoissani seikkailee inhimillisiä eläimiä arkielämän haasteissa. Teokseni Ilvekset kuin veljekset pohjalta on tehty kiertävä nukketeatteriesitys, joka on herättänyt kirjani uudella tavalla eloon lapsille eri puolilla Suomea.
Olen myös kuvataideopettaja, valmistuin taiteen maisteriksi kymmenen vuotta sitten Taideteollisesta korkeakoulusta. Olen opettanut Forssan lasten ja nuorten kuvataidekoulussa ja viimeksi ennen kuopuksen syntymää Kuvataide- ja käsityökoulu Emilissä Valkeakoskella. Taidekasvatuksessa mielestäni tärkeää on lapsen ilmaisuvoiman tukeminen ja eväiden antaminen kuvaviidakossa selviytymiseen.
Taide antaa minulle siivet – se keventää menoa. Pidän Väripala-nimistä blogia, jossa käyn taistelua arjen harmautta vastaan. Myös maalauksillani pyrin tuottamaan iloa ja lämpöä, väripaloja.
Nettiprofiilissa aikoinaan piti kertoa oma motto. Silloin kirjoitin, että pitää tarttua hetkeen. Tätä täydentää häävirtemme Päivä vain ja hetki kerrallansa, joka kertoo varjelukseen luottamisen tärkeydestä. Toivottavasti onnistun tavoittamaan kolumneihini merkityksellisiä ilmiöitä ajastamme.