Metsäläiset olympialaisissa

Kisa-asujen tyyli ja kuosi herättivät mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan, ja muutaman päivän ajan olympia-asuista keskusteltiin vilkkaasti sosiaalisessa mediassa ja iltapäivälehtien kommenttiosioissa.

Suomalaisten oletetaan olevan herkkiä sille, mitä muut meistä ajattelevat, ja tämä ajatusmalli toimi muottina aihetta koskeville lehtijutuille. Parin päivän ajan iltapäivälehdet kyselivät tiuhaan suomalaisten mielipiteitä asiasta, ja kansalle annettiin mahdollisuus langettaa asuista oma tuomionsa.

Osa kirjoittajista tuntui olleen liikkeellä pilke silmäkulmassa, hupaillen ”mitä muut meistä ajattelevat” -pohdintojen kustannuksella. Monet kommentoijista ilmoittivat kuitenkin häpeävänsä urheilijoiden puolesta. He myös kantoivat huolta siitä, minkälaisen kuvan asut välittävät suomalaisista – joidenkin mielestä metsäläisinä ja karvareuhkoja kantavina paimentolaisina. Metsäläiseksi leimautumisen pelolla onkin pitkät juurensa, myös olympiakisojen kehyksessä.

Kun Suomi 1940-luvun lopulla valmistautui Helsingin olympiakisoihin, kannettiin tuolloinkin huolta suomalaisten väitetystä metsäläisyydestä. Vakavassa hengessä käytyjen keskustelujen ytimessä eivät olleet urheilijat ja heidän asunsa, vaan kisayleisö ja laajemmin suomalaiset isäntinä.

Erityisesti raittiusjärjestöt olivat huolissaan, miten suomalaisten ja ulkomaalaisten vieraiden kohtaamiset sujuisivat. Vuonna 1949 raittiusjärjestöt käynnistivät Suomen Kansan Ryhtiliike -kampanjan, jonka tavoitteena oli valmentaa suomalaisia oikeanlaiseen kisaisännyyteen.

Ryhtiliikkeen tempauksiin kuului muun muassa Ystävällisyyden viikko, jonka aikana suomalaisia pyrittiin ohjaamaan oikeanlaiseen, ystävälliseen käytökseen. Muun muassa alkoholi- ja sosiaalipolitiikko Pekka Kuusi kehotti suomalaisia lopettamaan ”peikkomaisen kyräilyn” ja antamaan tilaa ilolle ja ystävällisyydelle.

Kun vuoden 1952 Helsingin olympialaiset olivat ohitse, sai suomalaisten käytös lopulta kehuja niin ryhtiliikkeeltä kuin poliitikoilta. Vajaat 70 vuotta myöhemmin ”mitä meistä ajatellaan” -ajattelu elää yhä tarinamallina, uskoakseni kuitenkin koko ajan hiipuvana. Suomalaisten metsäläisyydestä, läheisestä suhteestamme luontoon, on tullut monille ylpeyden aihe ja matkailuvaltti. Kisa-asujenkin yhtenä inspiraation lähteenä toimi kelohonka.